34. Uusimmat DNA testit: Apina ei ole ihmisen sukulainen

Saman laskentatavan mukaan, joka sanoo, että olemme 99% samanlainen kuin apina, olemme 50%:sti samanlainen kuin banaani. Mutta kun laitetaan ihminen ja banaani rinnakkain, niin on kovin vaikea löytää tämä 50%. Seuraavassa selitän, miten näitä lukuja arvotaan DNA:ta tutkimalla.

Jos genetiikan tutkiminen ei oikein maistu, niin tässä lyhennelmä: tutkijat aluksi olettavat että apina ja ihminen ovat sukulaisia. Sitten he valitsevat sellaiset menetelmät, joilla päästään mahdollisimman lähelle tätä oletusta. Sitten luodaan otsikko, että olimme oikeassa, tämä tutkimus osoittaa sen. Oikeasti kyseessä oli vain kehäpäätelmä.

Ennen kuin menemme ihmisen ja apinan DNA:n vertailuun, meidän on ymmärrettävä, miten DNA:ta ylipäätään luetaan ja miten niiden tietoja siirretään tietokoneelle. Voisi nimittäin luulla, että DNA vain venytetään suoraksi ja aletaan lukemaan, mutta se on paljon hankalampaa. DNA:ta ei koskaan saada solusta ulos yhtenä nauhana. Se saadaan vain suhteellisen lyhyissä pätkissä ja nämä pätkät ovat epäjärjestyksessä. Tämän takia DNA monistetaan ensin solun sisässä moninkertaiseksi proteiinien avulla. Tällöin sama DNA:n kohta saadaan siis ulos monessa eri satunnaisessa pätkässä. Näitä pätkiä sitten luetaan ja kun ne on saatu tietokoneelle, niin tietokone osaa ne yhdistää, koska pätkät ovat osittain lomittain ja yleensä ei kahta samanlaista pätkää ole eri kohdista DNA:ta (Tähän on tiettyjä poikkeuksia, ja tämän takia ei vieläkään ole ihan koko ihmisen DNA:ta saatu luettua julkisuudessa olevista väitteistä huolimatta.)

Kopioitujen DNA pätkien alku ja loppu vastaavat jonkin toisen DNA pätkän kohtaa.

Nyt kun ensimmäisen kerran apinan ja ihmisen DNA:n vastaavuutta tutkittiin, niin lähdettiin liikkeelle siitä oletuksesta, että nämä ovat hyvin lähellä toisiaan, ovat siis lähisukulaisia. Tulosten objektiivisuuden kannalta hyvin vaarallista olettaa vastaus jo ennen kuin tutkimusta on edes aloitettu! Kuitenkin näin toimittiin. Siksi otettiin ihmisen jo mallinnettu DNA sapluunaksi ja tähän sitten sovitettiin apinan DNA:n pätkiä, täysin tietämättä oliko pätkä samasta kohtaa DNA:ta kuin missä se ihmisellä oli tai oliko se edes samasta geenistä.

Löytyi kyllä paljon pätkiä, mitkä eivät osuneet mihinkään ihmisen DNA:han ja taas toisaalta jäi paljon aukkoja ihmisen DNA:han, joihin ei tullut lainkaan apinan DNA:ta. Näitä ei huomioitu laskennassa mitenkään. Sen sijaa laskettiin vain, kuinka paljon on yhden nukleotidin (tikapuunpuolan) muutoksia niissä kohdissa, joissa muuten oli yhteneväisyys (kuva alla). Näin päästiin johonkin lähelle 98-99% vastaavuutta ja julistettiin tämä valheellinen totuus. Tämähän oli siis sellainen koe, jossa vastaus oletettiin aluksi ja sitten otettiin havaintoja vain siltä osin kuin ne tukivat oletettua vastausta.

Vihreä esittää ihmisen DNA:ta, sininen apinan DNA:n satunnaisia paloja. Kaikille apinan DNA:n paloille ei löytynyt paikkaa ihmisen DNA:sta lainkaan ja taas toisaalta ihmisellä oli paljon DNA:ta, johon ei osunut mitään apinan DNA:ta.

Tosin 1%:kin ero on 30 000 000 nukleotidia eli todella paljon tarvitaan satunnaisia mutaatioita ennen kuin tähän päästään. Huomaa, että jokaista onnistunutta mutaatiota varten tarvitaan monia epäonnistuneita. Tarvittavien yksilöiden määrä on aivan liian suuri, jotta ne olisivat voineet olla olemassa sinä lyhyenä aikana, jotka evolutionistit antavat ihmisen kehittymiseen apinasta. Siksi he nykyisin hakevatkin apinan ja ihmisen yhteistä esi-isää, joka on jossain kauempana historiassa.

Muutama vuosi sitten tehtiin uusi DNA tutkimus tästä väitetystä sukulaisuudesta. Ja tällä kertaa se tehtiin rehellisemmin. Otettiin apinan y-kromosomi ja luettiin pelkästään se. DNA:n lukeminen on kallista ja siksi tämä y-kromosomi monistettiin vain 6 kertaa ennen lukemista, joten lopputuloksiin jäi vielä aukkoja. Ihmisellä monistus tehdään yleensä kymmeniä kertoja, esimerkiksi 30 kertaa. Näinkin tehtynä kuitenkin voitiin olla varmempia, että DNA pätkät menevät oikeanpaan järjestykseen kun ihmisen DNA:ta ei käytetty sapluunana.

No, kun tätä oikein tehtyä apinan y-kromosomia verrattiin ihmisen y-kromosomiin havaittiin jotain yllättävää.

Monet (molekyyli)biologiset prosessit ovat samanlaisia ihmisellä ja apinalla, esimerkiksi ruansulatus, joten on luonnollista, että meillä on samanlaisia rakennusohjeita.

David Page, joka johti simpanssin y-kromosomitutkimusta (2010) sanoi, että nämä kaksi kromosomia [simpanssin ja ihmisen] ovat: “… horrendously different from each other … ” eli kauhistuttavan erilaisia toisistaan. Miksi kauhistuttavan?

Evoluutiousko koki yhden lähihistorian suurista tappioistaan ja se on aina tutkijoiden mielestä kauhistuttavaa. Y-kromosomien vastaavuus oli vain 70%, joten ne muutamat miljoonat vuoden ovat aivan liian vähän aikaan sen kehittymiseen yhteisestä lähteestä. Tästä johtuen tulettekin huomaamaan, että aivan pian aletaan löytämään ihmisen esi-isiä, jotka ovat paljon vanhempia kuin tähän asti. Näin evoluutio korjaa itseään aina uusilla keksityillä todisteilla.

Huomioikaan tässä myös, että y-kromosomi siis periytyy aina sellaisenaan isältä pojalle (naisilla ei sitä ole lainkaan).  Näin ollen siinä ei tapahdu lainkaan perinnöllisyyden sekoittumista molemmilta vanhemmilta (crossing over). Periaatteessa se siis on sama kaikilla ihmisillä ja pitäisi näin ollen olla hyvin lähellä toisiaan myös ihmisellä ja apinalla, jos nämä olisivat edes etäisiä sukulaisia. Varmaankin juuri tämän takia tutkimuksen kohteeksi valittiin y-kromosomi, jotta oltaisiin tämä sukulaisuus voitu todistaa. Harmillista kyllä kävikin juuri päin vastoin - se onkin horrendously different.

Tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat evoluution todisteet todella menneet romuksi. Tämän y-kromosomi tutkimuksen lisäksihän olemme jo aikaisemmin käsitelleen Neanderthalin ja Denisovan ihmistä (DNA testi todisti tavalliseksi ihmiseksi). Niin sanotun roska-DNA:n todistusvoima katosi, kun huomattiin, että ihmisen koko DNA:ta käytetään eli evoluutiolle ei enää jäänyt kehitysvarastoa. DNA:n monikerroksisen koodauksen löytyminen tuhosi mutaatioiden mahdollisuuden luoda jotain uutta rikkomatta paljon vanhaa. Ylipäätänsä proteiinikoneiden rakenne osoittaa suunnitelmallisuutta. Ja monia muita, joita löydät tämän blogin aikaisemmista artikkeleista. 

Uskaltavatko ne evoluutiotutkijat enää tutkia mitään, kun aina vastassa on lisää ongelmia eikä uusia todisteita?

Näiden takia oppikirjat pitäisi kirjoittaa uusiksi ja evoluution opettaminen kouluissa kieltää. Ei ole mitään mekanismia eikä todistetta jäljellä. On vain 1900-luvulta peräisin olevia oletuksia.    

Lisää aiheesta: http://creation.com/chimp-y-chromosome