59. Genetiikka varmistaa - seksi kuuluu vain avioliittoon

Ihmisen solut ovat kovin pieniä. Ainoa hyvissä olosuhteissa hädin tuskin silmin nähtävä solu on munasolu. Solun keskellä on tuma. Sen sisällä DNA. Jos tuma olisi jalkapallon kokoinen, olisi DNA kuin hyvin ohutta siimaa ja noin 200 km pitkä. RNA on DNA:sta luettu pätkä, jolla on monta käyttöä: osaa käytetään proteiinien valmistamiseen (koodava RNA) ja osaa muuhun tietojenkäsittelyyn solussa. 

Micro-RNA (miRNA) on erityisen lyhyt RNA. Se on vain joitakin kymmeniä tai satoja nukleotideja pitkä. Näillä miRNA:lla on koostaan huolimatta merkittävä tehtävä. Ne ovat kuin solun, ja koko ihmisen, sisäinen Internet, viestinvälityssysteemi. Sen lisäksi ne toteuttavat monimutkaisen biologisen tietokoneen operaatiota solujen toimintaa ohjatessaan. Käytännössä ne 'päättävät' mitä proteiineja valmistetaan.

MiRNA:t ovat usein aivan samanlaisia ihmisten välillä. Vaikka DNA:mme kokonaisuudessaan on yksilöllinen, silti siinä on hyvin paljon samanlaisia jaksoja. Itse asiassa sen on suurimmaksi osaksi samanlainen. Täten siitä luotavat ja sitä ohjaavat miRNA:tkin ovat hyvin usein samanlaisia.

Ne ovat osin samanlaisia jopa ihmisten ja eläinten välillä.  Ihmisen ja apinan miRNA:t sanotaan olevaan 30% samanlaisia, mutta esimerkiksi sian kanssa ne ovat niin paljon samanlaisia, että ihmisen sisäelimiä voidaan kasvattaa sialla eli ihmisen DNA toimii sian sisällä. Tämä on myös selvä ristiriita sen välillä, että ihminen ja apina olisivat sukulaisia - miRNA:mme ovat aivan liian erilainen.

Kun ihmisen soluun joutuu ihmisen ulkopuolelta miRNA tekijöitä, jotka ovat yhtäläisiä omien miRNA:den kanssa, solu ei voi tietää, etteivät ne ole omia - ovat ne sitten tulleet toisilta eläimiltä tai toisilta ihmisiltä. Ne toimivat epigeneettisinä kytkiminä käskyttäen solua tuottamaan jotakin proteiinia tai lopettamaan jonkin proteiinin tuottamisen.

Miten miRNA jaksoja pääsisi ihmiseen ulkopuolelta?  MiRNA:t ovat viruksiakin pienempiä, joten mahdollisuuksia on monia. Bakteerien lähettämistä miRNA jaksoista kirjoitin aikaisemmin (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/03/57-bakteerit-vaikuttavat-aivojen.html). Joten ruuansulatuskanava on yksi mahdollisuus: raa-an lihan syöntiä ei suositella, sillä niissä voi vielä vaikuttaa monet elävän kudoksen ominaisuudet.

Vaikka maailman kuuluisin ateisti Richard Dawkins juuri muutama viikko sitten antoi twiitissään ymmärtää, että hän olisi valmis syömään laboratoriossa 'kasvatettua' ihmisen lihaa, ei hänen esimerkkiään kannattaisi seurata. Hän on tosin kirjoittanut monta kirjaa evoluutiosta, mutta selvästikin hänen ymmärryksensä genetiikasta on vahvasti puutteellinen - tosin hän myöntää että niissä kirjoissa pääosin evoluutio oletetaan eikä todisteta. Jos hän ymmärtäisi miRNA-toiminnan ja epigenetiikan, hän ei missään nimessä laittaisi ihmisen lihaa suuhunsa riippumatta siitä, miten se on kasvatettu.

On joitakin tutkimuksia, joissa on havaittu, että nämä epigeneettiset tekijät vaikuttavat sukusolujen kautta esimerkiksi banaanikärpäsillä niin, että uusi sukupolvi ilmentää toisen koiraan epigenetiikkaan kuin sen, joka varsinaisesti munasolut hedelmöitti. Siis aikaisemmin läsnäolleen koiraan miRNA viestit ohjaavat alkiokehitystä.(1)

Perinteinen mendeliläinen periytyminen tarkoittaa, että vanhempien DNA määrittelee yksilön ilmiasun. Nyt on havaittu, että näin ei aina ole, vaan ulkoasuun vaikuttavat tekijät voivat periytyä DNA:n ulkopuolelta mi-RNA tekijöiden avulla. Kuvassa sanat wt ja kit kuvaavat yksilön DNA:ta. Alimpana olevista yksilöistä oikean puoleinen ilmentää Kit-linjan valkoista ulkoasua, vaikka sillä on wt linjan DNA. (2)  Tapaus antaa merkittävää tietoa siitä, että DNA-jaksojen sammuttaminen ja päälle asettaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin DNA jaksot itse.

Viime vuonna kohua aiheutti toinen vuodelta 2012 esiin nostettu tutkimus, jonka mukaan naisilta on löydetty toisen ihmisen soluja, tai ainakin y-kromosomeja. Tämä tiedetään varmasti, koska naisilla ei normaalisti ole y-kromosomia. Monessa tapauksessa tämän arveltiin johtuvan raskaudesta, jonka kautta raskaana oleva äiti olisi näitä soluja saanut poikavauvalta. Tämä ei kuitenkaan selittänyt kaikkia tapauksia, koska osalla naisista ei ollut poikalapsia. Niiden osalta jäljelle jäi vain joukko spekulaatiota kuten piilossa tapahtunut salaraskaus ja keskenmeno. Poikavauvaan y-kromosomi on alunperin aina tullut mieheltä. (3), (4)

Nyt kun lasketaan yhteen aikaisemmin mainittu banaanikärpästutkimus, hiirikokeet(2) ja tämä edellinen tutkimus y-kromosomista naisissa, niin saattaa hyvinkin olla niin, että pelkkä yhdyntä saa aikaiseksi geneettisen materiaalin ja ainakin miRNA:den siirtymistä kehosta toiseen. Jos tämä pitää paikkansa, niin useita seksisuhteita omaavien naisten genetiikka on aika sekaisin kaikesta siitä vieraasta ohjauksesta, joka pääsee sisään. Sama saattaa koskea myös miehiä. 

Samat tutkimukset viittaavat siihen, että jälkeläinen saattaa ilmentää useamman isän ominaisuuksia, jos yhdyntöjä on ollut useiden partnereiden kanssa lähekkäin. Tältä osin siis DNA testit ja isyystutkimukset eivät antaisi vastaukseksi koko totuutta.

Ei siis ihme, että Raamattu mainitsee miehen ja naisen tulevan yhdeksi lihaksi.

1. Kor. 6:16 Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on yksi ruumis hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
 

Eikä ihme, että Raamattu antaa ymmärtää, että seksi kuuluu avioliittoon. Liittoon jossa ollaan valmiit ottamaan kaikki vastaan puolisolta ja jossa itse asiassa hallitaan puolison ruumis:

RK: 1. Kor. 7:4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen. Samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon.

 Edellinen kuitenkin syvällä kunnioituksella:

1. Piet. 3:7 Samoin te, miehet, eläkää ymmärtäväisesti vaimonne kanssa niin kuin heikomman astian kanssa. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, koska olette yhdessä elämän armon perillisiä, etteivät rukouksenne estyisi.

Viitteet:

1. Banaanikärpästutkimus: https://www.newvision.co.ug/new_vision/news/1430946/child-resemble-wife , http://time.com/3461485/how-previous-sexual-partners-affect-offspring/

 

2. Kuvan lähde ja RNA:n mahdollisuuksista perimässä  http://journals.plos.org/plosgenetics/article?id=10.1371/journal.pgen.1004296
    
3. Tutkimus y-kromosomista naisissa ja tarkennus sen tulkintaan:

http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0045592

http://blogs.plos.org/dnascience/2012/10/25/male-dna-in-female-brains-revisited/ 
 

4. Englanninkielinen lehtiartikki aiheesta:
   https://www.forbes.com/sites/quora/2017/08/15/male-dna-is-often-found-in-womens-brains-where-does-it-come-from/#58b089ce7459

58. Metamorfoosi - evoluution umpikuja

Perhonen muniin munia, joista kasvaa toukkia, jotka koteloituvat ja joista kuoriutuu aikuisia perhosia. Siinä prosessissa mato saa siivet. Oletko koskaan tutustunut, miten näiden siipien kasvaminen tapahtuu ja mitä se tarkoittaa geneettisesti?

Monarkki perhosen metamorfoosi. Vaeltaessaaan Keski-Amerikasta Pohjois-Amerikkaan monarkkiperhonen käy läpi kolme sukupolvea ja vasta neljäs palaa takaisin samaan metsään, mistä sen iso-isovanhemmat lähtivät. Mistä tämä lapsen-lapsen-lapsi tietää tämän paluuosoitteen?

Toukka rakentaa itselleen kotelon, johon ei mene mitään ja josta ei poistu mitään, ennen kuin täysin kehittynyt perhonen lähtee sieltä. Mutta mitä tapahtuu siinä välissä? Se on hurja prosessi. Kotelon sisällä toukka alkaa erittää entsyymejä, jotka sulattavat lähes sen koko ruumiin proteiinipuuroksi. Tämä proteiinipuuro ei enää ole osa tätä eliötä, vaan se on ravintoainetta. Jäljelle jää vain pieni hermosto ja keskussolukko, josta perhonen alkaa kasvaa niin kuin siemenestä kasvaa kasvi. Perhosen DNA ei muutu tämän prosessin aikana. Jo toukassa on kaikki se informaatio, millä aikuinen perhonen rakennetaan.

Epigeneettiset merkit vaihtuvat prosessin aikana. Kun toukan ruumiin sulatus on tapahtunut, alkavat solut jälleen jakautua, mutta tällä kertaa käyttäen eri geenejä kuin silloin, kun munassa rakentui toukka. Silti jo munassa oli mukana myös aikuisen perhosen rakennusohjeet. 

Mistä toukan solut tietävät, että milloin pitää rakentaa toukka ja milloin perhonen?

Evoluutio-opin mukaan genotyyppi (DNA) määrää muodon (fenotyypin). Perhosen olemassaolo haastaa tämän määritelmän. Perhosen kaikissa elämänvaiheissa: muna, toukka, kotelo, aikuinen, on aivan sama DNA, mutta muoto on täysin erilainen. DNA ei siis määrännyt muotoa, vaan epigeneettiset kytkimet, jotka asettelivat geenejä päälle ja pois päältä.

Aikuisella perhosellakin on paljon DNA:ta, mitä se ei käytä: kaikki toukan rakentamiseen käytettävä DNA, jonka se taas antaa eteenpäin lisääntyessään.  Samoin käyttämätöntä DNA:ta on piilossa monella muullakin eliöllä. Tätä käytetään mm. sopeutumisessa muuttuneisiin olosuhteisiin.
 

Ampiaisella on vain yhdenlaisia toukkia, mutta kun niitä ruokitaan eri ruokavalioilla, toisista kasvaa työläisiä ja tosista kuningattaria. Kaikilla toukilla on sama DNA, mutta ulkoasu muuttuu merkittävästi ruuan mukaan. Miten ihmeessä ruoka voi muuttaa ulkoasua?

Jälleen vastaus on, että solujen miRNA signaalit ja muut epigeneettiset markkerit  (metyyliryhmät, histonit) asettuvat paikoilleen ympäristötekijöiden, tässä tapauksessa ravinnon, mukaan. Tavalla tai toisella soluihin menee tieto ravinnosta. Tässäkin tapauksessa eliön genomi on silti yksi ja sama. DNA sekvenssit eivät tässä muutu. Vain ohjaustieto siitä, miten DNA:ta käytetään vaihtuu. DNA on kuin kirjasto, josta noukitaan kulloiseenkin tarpeeseen sopivat rakennusohjeet. Me emme edes tiedä kuinka paljon eliöiden DNA:ssa on koodausta, mitä ei vielä koskaan ole käytetty. Siellä saattaa hyvinkin olla piilossa ohjeet moneenkin asiaan, mitä emme ole ajatelleen.

Perhosen evoluutiotarina on jonkinlainen ongelma. Google Scholar on hyvä paikka hakea tieteellisiä artikkeleita. Artikkeleita, joissa sana evolution on otsikossa, on kaikkiaan 677 000. Tutkijat ovat olleet siis tuotteliaita tarinoidessaan menneisyydestä (valtaosassa näistä evoluutio on oletettu, ei todistettu). Mutta artikkeleita, joissa on sanat butterfly evolution otsikossa, on vain 12! Eikö näin erikoinen malli kuin metamorfoosi ja sen kehittyminen ansaitsisi hieman enemmän huomiota?

Voit itse tutkia, selvittävätkö nämä tutkimukset sitä, miten perhonen on voinut evoluution avulla kehittyä sellaiseksi, että jo toukalla on kaikki se DNA, mitä aikuinen tarvitsee, täältä: https://scholar.google.fi/scholar?start=0&q=allintitle:+%22butterfly+evolution%22&hl=en&as_sdt=1,5&as_vis=1  

Nämä muutamat artikkelit pääosin tutkivat ulkoasun muuntelua ja oletettua sukulaisuutta, eivät evoluutiohavaintoja siitä, miten perhoset kehittyivät.

Perhosesta tekee erityisen merkittävän se, että niiden ulkoasu muuntelee hyvin paljon. Siivet ovat toinen toistaan kauniimpia. Toukka-asteella tämä siipien monimuotoisuus ei vielä näy. Siinä on luonnonvalinnalle haastetta.

Luonnonvalinta ei voi valita sellaisia toukkia 'jatkoon', joista tulisi kauniita perhosia. Toukan ilmiasussa ei vielä esiinny perhosen piirteitä. Toukan fenotyypin valinnalla ei jalosteta perhosta. Vain aikuinen perhonen lisääntyy, toukka ei lisäänny. Tietyn aikuisen perhosen suosiminen toisen edelle ei tarkoita, että juuri sen perhosen toukka olisi kelpoisempi. Tietyn toukan suosiminen luonnonvalinnassa, ei vaikuta mitenkään  esimerkiksi aikuisen perhosen lentokyvyn kehittymiseen. Nämä saman elämänmuodon kaksi eri vaihetta estävät luonnonvalinnan toimimisen. Metamorfoosi on evoluution umpikuja.

Perhoset ovat aina olleet perhosia ja ampiaiset ampiaisia. Erittäin vanhaksi luokitellusta meripihkasta on löytynyt useita hyönteisiä, jotka ovat ihan samanlaisia kuin hyönteiset tänään. Mitään kehittymistä ei ole tapahtunut. Eliöt vain muuntelevat ja sopeutuvat sen olemassa olevan geneettisen ohjelman avulla, mikä niillä on ollut jo alusta asti. Tätä muuntelua ohjataan epigeneettisesti. Epigenetiikka ei ole evoluutiota, vaan suunniteltu ohjelma biologisen elämän ohjaamiseen.

Meripihkasta voidaan nähdä, että jopa siipien kuvioinnit ovat säilyneet samaan tyyppisenä. Hyönteiset eivät ole muuttuneet mihinkään pitkienkään aikojen saatossa.

Voit katsoa lisää hyönteisiä meripihkassa täältä.

Yuotube video metamorfoosista: https://www.youtube.com/watch?v=ocWgSgMGxOc 

57. Bakteerit vaikuttavat aivojen toimintaan ja ohjaavat DNA:n käyttäytymistä

Ihmisessä on enemmän bakteerisoluja kuin omia soluja. Aikaisemmin ajateltiin, että jopa yli kymmenen kertaa enemmän, mutta nykyinen arvio on, että joitakin kymmeniä prosentteja enemmän.(1)

Suurin osa tästä bakteeripopulaatiosta on ruuansulatuskanavassa. Nyt on havaittu, että ne eivät pelkästään auta ruuansulatuksessa, vaan myös kommunikoivat ihmisen solujen kanssa. Ne lähettävät epigeneettisiä signaaleja ihmisen soluille ja solut ymmärtävät nämä signaalit. Näiden signaalien mukaan ihmisen omat solut muuttavat toimintaansa.(2)

Näissä bakteerisoluissa on siis jokin ihan eri DNA, perimä, kuin ihmisen soluissa. Ihmisen omissa soluissa on äidin ja isän sukusoluista tulleet kromosomit. Lapsen bakteerisolujen perimä monesti vastaa äidin vastaavaa, joten voidaan olettaa, että lapsi saa ne jo kohdussa, mutta siitä huolimatta bakteerien perimä ei siis ole ihmisen DNA:n mukainen vaan monien eri bakteerilajien mukainen. Nämä bakteerisolut pystyvät elämään ihmisen ulkopuolellakin, kun taas ihmisen omat solut eivät pysty siihen.

Bakteerit ovat ihmisen elämälle välttämättömiä. Toisinaan kovan antibioottikuurin vaikutuksesta lapsi voi menettää koko bakteerikannan ja tällöin ruoka ei enää sula suolistossa. Tuloksena on jatkuva ripuli. Yhtenä parannuskeinona tähän on ottaa äidin suolistosta bakteereja lapselle.

DNA:n kiertyminen histonien ympärille vaikuttaa siihen, mitä proteiineja voidaan solussa tuottaa. Vain vapaana olevaa ei kiertynyttä DNA:ta voidaan käyttää proteiinikoodaukseen. Kiertymistä ohjaavat epigeneettiset tekijät. 

Edellisestä johtuen ihmisessä on paljon vierasta DNA:ta. Ihmisen DNA tunnistetaan 46:stä kromosomistaan. Ihminen on suuri symbioosi-ekosysteemi.

Kun nämä bakteerit viestivät ihmisen soluille, on niiden 'tiedettävä' millaisia viestejä ne lähettävät, jotta ihminen toimii oikein. Tiedemiehet eivät ilmeisesti vielä tiedä, saavatko bakteerit tästä viestinnästä mitään takaisin, vai onko tämä ihmisen osalta yksisuuntaista orjatyövoiman käyttöä.

Symbioosien syntyminen on evoluutiolle ongelmallista. Siihen ei ole mitään tutkittua ja hyväksyttyä mallia. Tällainen symbioosi, jossa bakteerit tuntevat ihmisen DNA:n ja osaavat lähettää sinne oikeanlaisia epigeneettisiä signaaleja, jotka avaavat ja sulkevat histonien ympärille kiertynyttä DNA:ta juuri oikeasta kohdasta tuottaakseen juuri oikeita proteiineja kulloiseenkin tarkoitukseen, tekee evoluutiosta jälleen kerran mahdottoman. 

Miten bakteereihin olisi voinut vähitellen kehittyä tietämys ihmisen DNA:n rakenteesta ja osoitteista? 

Ei mitenkään. Siihen ei ole mitään kuviteltavissa olevaakaan mekanismia. Joku voi lujasti uskoa sattumaan, mutta silloin usko on matematiikan vastaista. Miljardit ja taas miljardit vuodetkaan eivät riiittäisi ajaksi niihin ketjuuntuneiden sattumien määrään, mitä pelkästään tähänkin tarvittaisiin - kaiken muun elämän ihmeellisyyden lisäksi. 

Tällainen mekanismi tarvitsee aina ulkopuolisen suunnittelijan, joka tuntee sekä bakteerit että ihmisen DNA:n. Näiden kahden viestintään osallistuvan osapuolen kesken pitää tehdä sopimus siitä, miten viesti rakennetaan, miten se lähetetään, otetaan vastaan, tulkitaan ja mitä toimintaa sen vastaavanottavan tahon pitää tehdä, jotta koko prosessi toimisi ja viestin lähettäjän sanoma ymmärretään. Kaikki on tarkoin järjestettyä, eivätkä asiat vain tapahdu itsestään. Bakteerilla ja ihmisellä on selkeä suunniteltu yhteys. 

Sen lisäksi, että bakteerien lähettämät epigeneettiset signaalit vaikuttavat lähellä oleviin suolistojen soluihin, kulkeutuvat ne merkittävissä määrin aina aivoihin asti ja vaikuttavat aivosolujen käyttäytymiseen, DNA kiertymiseen histonien ympärille ja sitä kautta proteiinituotantoon aivoissa. Suolistobakteerit siis ohjaavat, mitä aivomme tekevät. Tässäpä nieleskelemistä, ja ole tarkkana mitä laitat suuhusi.

Viitteet:  

(1) https://www.nature.com/news/scientists-bust-myth-that-our-bodies-have-more-bacteria-than-human-cells-1.19136

(2) https://www.sciencealert.com/microflora-promotes-epigenetic-crotonylation-histones-gut-epithelial-cells

Onko tekoälyllä tietoisuus - onko tietoisuus aivoissamme?

Tietotekniikan kuumin alue tällä hetkellä on tekoäly. Päivittäin julkaistaan uutisia siitä, miten se tulee uudistamaan työelämän ja työpaikat häviävät.

Tekoälyllä useimmiten tarkoitetaan neuroverkkoa, jonka malli tulee aivoista. Aivoissa toimintoja, aistihavaintoja ja lihasten ohjausta, suorittavat miljardit aivosolut, neuronit, jotka ovat verkostoituneet keskenään. Siitä termi neuroverkko. Salaisuus ihmisen 'mekaaniseen' toimintaan, aistien ymmärtämiseen ja aistihavaintojen pohjalta tehtäviin lihasten liikkeisiin, on kirjoitettu aivojen neuroverkkoon ja erityisesti siihen, miten nämä neuronit ovat yhteydessä toisiinsa. Tätä ei ehkä kannatakaan yrittää ymmärtää, kun sen ymmärtäminen on vaikeaa alan asiantuntijoillekin.

Tämä tässä on juuri hämmästyttävää. Edes professorit eivät oikein ymmärrä, miten nämä tietokoneilla toteutetut tekoälyt toimivat tai miten neuronit niissä toteuttavat tehtäväkokonaisuuden. Mutta ne toimivat, koska tämä järjestelmä on kopioitu suoraan aivoista ja sielläkin ne toimivat. Käytäntö on siis osoittanut, että ne toimivat.

Todiste edelliselle on tässä videossa, jossa MIT:in professori sanoo suurin piirtein saman: "Me emme oikein ymmärrä miten tämä toimii". Jatkaen tosin, että kyllä siitä ymmärretään koko ajan enemmän, kun asiaa tutkitaan.

(Tämä on pitkä video, riittää että vilkaiset siitä kymmenisen sekuntia ja palaat lukemaan lisää alta.

https://www.youtube.com/watch?v=VrMHA3yX_QI&feature=youtu.be&list=PLUl4u3cNGP63gFHB6xb-kVBiQHYe_4hSi&t=1452 )

Historiallinen totuus on siis se, että ensin aivojen toimintaperiaate kopioitiin tietokoneelle ja havaittiin, että se toimii. Sitten vasta aloitettiin tutkia, miksi se toimii. Jotain ajatuksia toiminnasta on nykyisin. Koko tämä historia ja tekoälykehitys todistaa siitä, että ihminen ei keksinyt tekoälyä. Se vain kopioitiin aivoista tietokoneelle. Samanlaista bio-insinööritutkimusta on monella muullakin alalla. Luonnosta kopioidaan muun muassa nanorakenteita koneisiin. 

Niin kuin tämä professori edellisen videon loppupuolella toteaa, tekoäly ei ymmärrä, mitä se kertoo, se vain luokittelee asioita. Ihminen ymmärtää vaikkapa hienosta luontokuvasta, mitä siinä on ja ehkä haluaisi matkustaa kyseiseen kohteeseen. Tekoäly osaa vain kertoa kuvasta joitain yksityiskohtia ja niitäkin vain sen verran kuin sitä on opetettu - se ei milloinkaan halua tehdä lomamatkaan kuvan kohteeseen.

Tekoälytutkimus on paljastanut myös sen, että neuroverkot ovat pelkkää matematiikkaa. Jokainen tekoälyongelma on purettava luvuiksi ja kaikki oppiminen ja laskenta tapahtuvat pelkästään lukujen avulla, ei siis kirjaimia, sanoja tai kuvia - kaikki on lopulta matematiikkaa. (Aivoissakinko?)

Tekoäly on kone. Kone toistaa samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen väsymättömästi. Parempi nimi tälle olisikin vanhalta kalskahtava koneäly nimi. Se on yksinkertainen päättelykone, jolla ei ole tietoisuutta.

Sen sijaan tekoälyn opettajalla on suuri valta. Hän pystyy opettamaan tekoälyn toistamaan jotain tiettyä painotusta tuloksissa. Jos ihminen kuuntelee näitä tuloksia käyttämättä omaa järkeään, eksyy hän helposti oikealta tieltä. Siksi ehkä vielä parempi nimi olisi apuäly. Mestari kuuntelee avustajan neuvoja, mutta ei anna hänelle mitään valtaa, vaan pitää lopullisen päätäntävallan itsellään.

Matemaattisella yhtälöllä ja neuroverkolla on kuitenkin ero. Vuosia ihminen yritti matemaattisesti luoda algoritmin, joka laskemalla lukuja yhteen, vähentäen, kertoen ja jakaen, osaisi ohjata robottia luonnollisen näköisesti. Ei onnistunut. Esimerkiksi ihmisen käden 58-vapausasteen ohjelmoiminen samalla tavalla kuin paljon yksinkertaisemman teollisuusrobotin käsivarren (monesti maksimissaan 6 vapausastetta) ohjelmoiminen on matemaattinen mahdottomuus. Se ei vain onnistu, koska näin ohjaamalla käsi joutuisi tilaan, josta sitä ei saisi enää ohjattua takaisin. Tämä on tuttua säätötekniikan opiskelijoille, jotka ovat tutustuneet matriisilaskennan saloihin.

Mutta mitä tekee ihmisvauva? Hän katsoo kohdetta edessään ja huomaa, että: "hei, tuohan on minun." ja alkaa antamaan sille satunnaisia signaaleja, kunnes vähitellen kuukausien ja vuosien aikana rakentuu neuroverkko hänen aivoissaan niin, että lopulta se lusikka ihan oikeasti osuu suuhun! Yritys, erehdys ja oppiminen rakentavat kytkentöjä aivoissa.

Samoin opetetaan tekoälyä: sisäänmenevät signaalit vahvistetaan arpomalla ja ulostulevaa ohjausta verrataan aikaisempaan. Jos ulostulo oli parempi, ollaan menossa hyvään suuntaan, jos se oli huonompi hylätään signaalien vahvistukset ja yritetään jotain muuta. Yksinkertaisenkin tekoälyn opettamiseen näin vaaditaan kymmeniä tuhansia toistoja - mutta niin niitä tekee vauvakin!

Tässä videossa näkee hyvin, miten robottien liikkeet nykyisin voivat olla inhimillisen näköisiä: What's new, Atlas? 

 (Boston Dynamics ei ole virallisesti paljastanut, miten he robotteja ohjaavat):

Neuroverkko on todellisuutta approksimoiva kone - niin ihmisessä kuin tietokoneessakin. Se ei ole suora matemaattinen yhtälö, vaan se on nopeaan adaptoitumiseen kykenevä malli. Voit todentaa tämän piirtämällä paperille ympyrän vapaalla kädellä ja tämän jälkeen tämän ympyrän sisään toisen ympyrän harpilla. Jälkimmäinen oli puhdas matemaattinen suoritus, ensimmäinen sinne päin oleva hyvä yritys.  

Koska neuroverkot vain luokittelevat ja laskevat asioita, neuroverkoissa ei ole kykyä tietoisuuteen. Ne vain prosessoivat aistien sisääntuloja ja ohjaavat lihaksia. Täten ei myöskään tekoälyyn koskaan tule tietoisuutta. Älkää uskoko niitä huhaa-juttujen viljelijöitä, jotka väittävät, että tulevaisuudessa tekoäly ottaa vallan. Sen sijaan varokaa ihmistä, joka tekoälyn avulla ottaa vallan.

Suomessakin oli jo kokeilu, jossa tekoäly opetettiin tunnistamaan vihapuhetta. Kuka opetti? Viisi professoria. Tämä siis tarkoittaa, että silloin tekoäly konemaisesti toistaa uudestaan ja uudestaan opettajiensa ajatuksia vihapuheesta. Näin näiden viiden ihmisen ajatus asiasta voidaan monistaa kontrolloimaan koko yhteiskuntaa. Vaarallista - varsinkin silloin kun viiden sijasta opettajana toimii yksi yli-ihmiseksi itsensä kokeva. (https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005501902.html)

Tuoreessa tutkimuksessa kolmasosa itsensä ei-uskonnolliseksi luokittelevista ihmisistä ovat sitä mieltä, että evoluutio ei voi selittää tietoisuuden kehittymistä.  (https://sciencereligionspectrum.org/in-the-news/press-release-results-of-major-new-survey-on-evolution/)

Kuuluisa filosofi Professori Thomas Nagel kirjassaan Mind and Cosmos argumentoi, että Darwinistiset prosessit eivät voi luoda tietoisuutta.

Samoilla linjoilla on Professori Stuart Sutherland International Dictionary of Psychology kirjassa: "Tietoisuus on lumoava mutta saavuttamaton ilmiö: on mahdotonta määritellä mitä se on, mitä se tekee tai miksi se on kehittynyt. Siitä ei ole kirjoitettu mitään lukemisen arvoista."

Professori Jerry Fodor on myöskin samoilla linjoilla artikkelissa "The Big Idea: Can There Be Science of Mind?": "Kenelläkään ei ole pienintäkään ideaa miten jokin materiaan perustuva voisi olla tietoinen. Ketään ei edes tiedä mitä sellaista pitäisi olla, jotta voisi saada pienimmänkin idean siitä, miten materiassa voisi olla tietoisuus."

Tietoisuus on jotain paljon suurempaa kuin materia. Jo määritelmänsä mukaankin tieto on aineetonta ja siten myös tietoisuus. Ei se ole aivoissa tai edes atomeissa. Monet tilanteet todistavat sitä, miten ihminen on säilyttänyt tietoisuuden, vaikka aivoissa ei ole havaittu toimintaa.

Luoja on luonut aivot, jotka toimivat paremmin kuin ihmisen kehittämät tietokonealgoritmit. Jos aivot olisivat kehittyneet sattumalta, voisi kuvitella, että ihminen älykkyydellään, vaikkakin sattumalta kehittyneellä, olisi pystynyt rakentamaan niitä paremman tietokoneen. 

Luoja on luonut myös tietoisuuden, sielun ja hengen. Tieto ja tietoisuus on ikuista. Sinäkin olet ikuisuusolento. Sinun pitää vain päättää, missä tietoisuutesi tulee viettämään ajan jälkeisen elämän.

Luotu ei ole Luojaansa älykkäämpi. 

56. Liskot sopeutuvat hyper-nopeasti - ei evoluutiota

Evoluutio ja sopeutuminen sotketaan jatkuvasti tarkoituksellisesti. Evoluutio tarkoittaa kehittymistä, sitä miten bakteerista olisi vähitellen kehittynyt ihminen, sattumalta. Jotta ihmiset uskoisivat tämän uskomattomalta kuulostavan väitteen, totuus hämätään termien vaihtamisella. 

On ilmiselvää, että eliöt sopeutuvat muuttuneisiin olosuhteisiin. Sitten käännetään termit ja tätä sopeutumista aletaan kutsua evoluutioksi. Sitten todetaan, että bakteeri on kehittynyt ihmiseksi evoluution avulla ja että sopeutuminen todistaa tämän. Näin tapahtuu hokkuspokkus-huijaus.

Sopeutuminen ei kuitenkaan tarkoita kehittymistä. Kehittyminen vaatii uuden geneettisen informaation syntymistä: ihmisen DNA:ssa on enemmän nukleotideja (tietoalkioita) kuin bakteerin. Tämän lisääntyneen tiedon olisi pitänyt evoluution mukaan syntyä itsestään.

Joidenkin evoluutionistien mukaan evoluutiolla ei ole suuntaa. Silloin yleensä on taustalla väite, että jokin eliö on taantunut eikä kehittynyt. Kun tarkastellaan eliön DNA:ta, havaitaan, että evoluutiolla olisi oltava suunta: geneettisen informaatio lisääntyminen, jotta voisi tapahtua kehittymistä. Jos eliö taantuu, yksinkertaistuu, tai siltä alkaa uupumaan joitakin aikaisemmin olemassa olleita rakenteita, sen DNA rappeutuu, ei kehity. Suuressa kuvassa evoluutiolla on siis oltava suunta.

Kun eliö sopeutuu muuttuneisiin olosuhteisiin, sillä on ollut jo valmius muunnella ominaisuuksiaan pärjätäkseen uusissa olosuhteissa paremmin. Tällöin uudet geenialueet aktivoidaan, jotta esimerkiksi eliön kyky käyttää uudenlaista ravintoa paranee.  Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat eräät liskot.

Vuonna 1971 siirrettiin joukko Italian Seinäliskoja Pod Mrcaru saarelta Adrianmerellä Pod Kopiste saarelle, missä niitä ei aiemmin ollut. Saarelta uupui niiden aikaisempi eläin peräinen ravinto, joten niiden oli sopeuduttava syömään pelkästään kasveja. Tutkijat palasivat Pod Kopiste saarelle 36 vuotta myöhemmin ja hämmästyivät, miten liskot olivat sopeutuneet. Niiden pään rakenne oli muuttunut ja puruvoima kasvanut. Tarkempi tutkimus osoitti, että myös niiden suoliston rakenne oli muuttunut. Niille oli kasvanut jopa aivan uusi lihas vatsaan. Tämä oli ennen kuulumatonta 'evoluutiota' näin lyhyessä ajassa, vain muutamassa sukupolvessa.

Pod Mrcaru lizard.

Credit: Anthony Herrel of the University of Antwerp

Evoluution oletetaan tapahtuvat mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. Tutkijat tiesivät, että tällaisessa ajassa ei pitäisi pystyä tulemaan sattumalta sellaista määrää mutaatioita, uutta geneettistä informaatiota, jota nämä muutokset vaatisivat. (Yhteys DNA muutoksien ja rakenteiden välillä on hyvin monimutkainen ja useinkaan sitä ei yksityiskohtaisesti ymmärretä.)

Vielä suurempi yllätys tutkijoilla oli vastassa, kun liskojen DNA analysoitiin. Se havaittiin samanlaiseksi kuin alkuperäiskannalla Pod Mrcaru saarella. Ei siis ollut tapahtunut geneettistä kehitystä, silti tutkijat nimesivät tämän pika-evoluutioksi. Kyseessä oli kuitenkin sopeutuminen olemassa olevan geneettisen informaation avulla uusiin olosuhteisiin. Liskoilla oli jo siis tämä kyvykkyys, sitä ei tullut näiden 36 vuoden aikana.  Epigeneettiset kytkimet vain aktivoivat DNA:n alueita, jotka muuntelivat liskojen ulkoista rakennetta olosuhteiden mukaiseksi. Rakennusohjeet, arviolta kymmeniä tuhansia nukleotidejä, tähän sopeutumiseen olivat olleet liskossa jo aiemmin.

Lisää aiheesta näistä linkeistä:

https://news.nationalgeographic.com/news/2008/04/080421-lizard-evolution.html

https://www.sciencedaily.com/releases/2008/04/080417112433.htm

Toiset tutkijat tekivät asiasta tarkemmin seuratun kokeen ja havaitsivat, että kun liskoille syötetään kasviruokaan niin suolet pidentyvät ja ruuan sulatusaika kasvoi. Jälleen nopeasti. Tässäkään ei mitään kehittynyt, vaan liskot sopeutuivat olemassa olevan geneettisen koodiston avulla. http://jeb.biologists.org/content/219/12/1903

Toinen samanlainen tapaus on, kun liskot alkoivat munimisen sijaan synnyttää eläviä poikasia kylmissä vuoristo-olosuhteissa. Tässäkin liskoilla oli jo kyky olosuhteiden muuttuessa pitää muna sisällään aina siihen asti, kun poikanen syntyy. Kyseessä ei siis ollut istukallinen alkionkehittymisen evoluutio. Tämäkin otsikoitiin evoluutiona, vaikka kyseessä on muuntelu eläimen jo valmiiksi olemassa olevien kyvykkyyksien mukaisesti.

Alkuperäinen tutkimus: https://www.newscientist.com/article/2155550-lizards-re-evolved-eggs-after-thousands-of-years-of-live-births/

Tutkijat todella haluavat eksyttää ihmiset vaihtamalla termejä ja perusteluja keskenään. Miksi? 

Mutaatiot ja luonnonvalinta eivät kehitä mitään. Mutaatiot vain rikkovat DNA:ta niin kuin satunnaiset muutokset sotkevat kirjan. Sairauksia valitsemalla ei mikään kehity. Luonnonvalinta vain karsii epäkelvot, mutta ei pysty noukkimaan yksittäisiä mutaatiota jatkoon, vaan mukana tulee aina koko genomi. Eliöt sopeutuvat olemassa olevan geneettisen informaation avulla, jota ohjataan aisteilla ja epigeneettisillä kytkimillä, kuten nämä esitetyt esimerkit todistavat.

Muuntelu ei siis ole kehittymistä. Muuntelun avulla ei bakteerista tule ihmistä, vaan bakteeri pysyy bakteerina. Muuntelu ei tee evoluutiosta totta. Sudesta kyllä tulee koira, mutta koirasta ei tule kissaa. Muuntelulla on aina etukäteen suunnitellut rajat. Tämä suunnitelma on eliön DNA:ssa ja sinne ei enää synny uutta geneettistä informaatiota. Sitä vain katoaa. Tiedon kadotessa DNA:sta saattaa syntyä uusia lajeja, mutta ne ovat geneettisesti aina esi-isiänsä yksinkertaisempia. Jokin niissä ei enää toimi niin hyvin kuin aikaisemmin.

Ketut saattavat hyvinkin olla tästä esimerkki:

Bat-eared fox 72 Kromosomia, elinikä 13-15 vuotta

Gray Fox 66 Kromosomia, elinikä 6-8 vuotta

Fennec Fox 64 Kromosomia, elinikä 8-10 vuotta

Bengal Fox 60 Kromosomia, elinikä 6-8 vuotta

Kit Fox 50 Kromosomia, elinikä 5.5 vuotta

Tibetan sand fox 36 Kromosomia, elinikä 6-10 vuotta

Red Fox 34 Kromosomia, elinikä 2-4 vuotta

Näistä punakettu on ilmeisesti menettänyt jopa 1500 geenin toiminnan. Huomaa mahdollinen osittainen korrelaatio kromosomien yhdistymisen ja eliniän välillä.  Lajiutuminen geneettistä tietoa menettämällä syö eliön kelpoisuutta.