sunnuntai 25. elokuuta 2019

Superinsinöörin suunnittelemia rattaita ja mekaniikkaa


Ihminen voi olla sitä mieltä, että hän on suunnitellut ensimmäiset mekaaniset koneet, mutta tämä ei ole totta. Mekaanisia koneita on ollut olemassa niin kauan kuin on ollut elämää: luomisesta asti. Luoja tuntee mekaniikan lait paremmin kuin insinööri, siksi tänä päivänä luonnosta otetaankin mallia moneen koneeseen. Jumala on superinsinööri ja tuntee kaiken materian atomin pienimpiä osia myöten paremmin kuin ihminen koskaan tulee tuntemaan. Voit todeta tämän seuraavista muutamista esimerkeistä. 

Tässä kuvassa on pienen 'kirpun' rattaat. Näillä rattaille se synkronoi jalkojensa liikkeen, jotta ne liikkuvat täsmälleen yhtä aikaa, kun se ponnistaa. Muuten, jos ponnistuksessa olisi epätasopaino, se päätyisi pyörimään hallitsemattomasti ilmassa. Näiden rattaiden avulla se lentää suoraan. Tämä kirppu ponnistaa nopeasti alle 1 millisekunnissa ja kiihdytyksen aikaansaamat G-voimat olisivat ihmiselle tappavia.





Monia muita vielä paljon pienempiä koneita on soluissa. Bakteerilla on moottori, joka pyörittää sen siimahäntää. Alla oikeanpuoleinen kuva on elektronimikroskooppikuva tästä moottorista:



Tällä videolla siimamoottori on esitelty tarkkaa:


Vain tarkoin suunnittelemalla syntyy tällaisia koneita. Ja ne ovat niin pieniä, että ihminen pystyy vain vaivoin ne havaitsemaan. Suurella Luojalla on pienet sormet.

Planeettavaihteisto on vaihteisto, joka hyvin pienessä tilassa pystyy muuttamaan kiertoliikkeen voimaa, momenttia, suuntaa ja nopeutta. Sekin löytyy bakteerilta (kuva alla). Se on jopa monimutkaisempi kuin autojen automaattivaihteistot. Planeettavaihteistosta on aikoinaan myönnetty patentti ihmiselle. Kenelle se alun perin kuuluisikaan?




Planeettavaihteiston toimintaperiaate on selitetty tällä videolla: 





Kaikki elämän käyttämän energian, ATP-molekyylin, tuotanto perustuu tähän pieneen generaattoriin, joka on animoitu alla olevalla videolla. Ilman tätä energiaa mikään elävä ei elä:



Tämä generaattori toimii atomin ytimen, protonin, voimalla. Ei ole mitään 'yksinkertaisempaa' elementtiä kuin protoni. Ei voi olla jotain yksinkertaisempaa, mistä tämä monimutkaisuus olisi vähitellen kehittynyt. Tämän on Luoja luonut jo silloin, kun hän loi ensimmäisen kasvin ja eläimen. 

Ja elämän jatkuminen perustuu tähän mekaaniseen kopiokoneeseen, joka kopioi perimän jokaisessa solun jakautumisessa. Tämänkin on täytynyt olla olemassa jo silloin, kun ensimmäinen solu jakaantui eli lisääntyi:


Kaikki nämä edelliset solunsisäiset mekanismit ovat samanlaisia kaikilla eliöillä. Samanlaisuus on todiste samasta alkuperästä: yksi ja sama suunnittelija, Luoja Jumala, joka on suunnitellut kaiken ihmistä varten. Ihminen on Luojan ylimmän rakkauden kohde.

Sattuma ei tee koneita tehtaassa. Ne syntyvät vain tarkoin suunnittelemalla. Samoin on elämässä. Nämä kaikki on Mestarisuunnittelija suunnitellut. Elämä ei ole syntynyt vahingossa, vaan kaikella on tarkoituksensa ja järjestyksensä sekä Luojansa. Luojan ymmärrys on niin paljon ihmisen ymmärrystä suurempi. Hänen kädenjälkensä on nähtävissä kaikkialla. Luonto todistaa hänen teoistaan.  Totuuden tutkijalle kaikki nämä ovat nähtävissä ja havaittavissa.

Tutustu Luojaasi henkilökohtaisesti - avaa Raamattu: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/JHN.3/Johannes-3 



1 kommentti:

  1. Halleluja. Hieno kirjoitus mestarisuunnittelijan yhdeltä lahjalta maailmalle. Kiitos!

    VastaaPoista