maanantai 23. marraskuuta 2020

Mitä yhteistä on uusilla koronarokotteilla, superpakkasella ja elämän synnyllä?

Pfizerin ja Modernan rokotteet ovat uudenlaisia, jopa epätyypillisiä, rokotteita. Niissä käytetään viruksen RNA:ta kuolleiden virusten tai niiden proteiinien sijasta. Proteiinit säilyvät jääkaappilämpötilassa, mutta RNA on äärimmäisen herkkä hydrolyysille eli hajoamiselle vedessä, joten se on syväjäädytettävä aina -20 asteeseen (Moderna) tai -65 asteeseen (Pfizer).

Esimerkiksi Afrikassa WHO:lla on kaikkiaan "jopa" kaksi riittävän kylmää pakastinta. Tämä tulee luonnollisesti olemaan haastava logistiikkaongelma. Euroopassa tällaiset laitokset ovat yleisempiä ja hiilidioksidijäätäkin on saatavilla tiettävästi yleisesti, mutta ei tällaista infrastruktuuria missään olla rakennettu siinä mittakaavassa, että koko maailma voitaisiin rokottaa. Vaikka tekniikka osataan, menee aikaa ennen kuin infrastruktuuri on valmiina. 


Miten koronaviruksen RNA:ta tehdään? 

Joissakin rokotteissa on aikaisemmin käytetty solulinjoja, jotka on alun perin 1960-luvulla abortoidulta 14 viikkoisen sikiön keuhkoista otettu (MRC-5) tai vastaavia mahdollisimman nuoresta ihmisestä tehtyjä solulinjoja. Tämän jälkeen soluja on kasvatettu vuosikymmeniä laboratorioissa (ei siis tarvita sikiöitä jokaiseen rokotteeseen). Pfizer väittää, että näin ei ole Covid-19 rokotteessa ja että he ovat mm. poliorokotteen osalta lopettaneet abortoitujen sikiöiden solulinjojen käytön. Tosin on ilmeistä, että prosessin apuna edelleen käytetään näitä solulinjoja, joiden alkupää on eettisesti arveluttava.

Joka tapauksessa tarvitaan soluja, jotka tuottavat viruksen RNA:ta. Soluja käytetään tehtaina.  


Miten sitten tämä RNA vaikuttaa ihmisessä? 

Tämä RNA on tarkkaan ottaen mRNA, messenger RNA, eli rakennusohje, jonka mukaan rakennetaan proteiineja. Ihmisen solujen 'tehtaat' osaavat tätä viruksenkin proteiineja rakentaa (siksi virus juuri leviääkin). Tämän jälkeen ihmisen immuunipuolustusjärjestelmä tunnistaa viruksen proteiinin ja se oppii tuottamaan vasta-ainetta sitä vastaan sekä korjaamaan sen pois.


Miksi tämä on eri asia kuin virus itsessään? Miksi päästäisin viruksen RNA:n suoraan verenkiertooni?

Koronaviruksella on monia mRNA jaksoja/proteiineja. Rokotteessa on vain yhtä mRNA jaksoa (tämä on ainakin tavoite). Yksi proteiini on kuin pelkkä polkupyörän pyörä - ei sillä vielä ajeta. Koronaviruksella on kaikkiaan 29 proteiinia. Ei ole vaaraa, että yhdestä proteiinista kehittyisi koko virus - milloinkaan (älä usko evoluutioon). 


Mitä tällä kaikella on tekemistä elämän synnyn kanssa?

Tiede ei osaa selittää, miten ensimmäinen solu on syntynyt maailmaan. Yksi teoria on, että ensin syntyi RNA jakso sattumalta. Tätä teoriaa kutsutaan RNA-maailma hypoteesiksi. Jos kerran rokotteessa oleva RNA ei kestä vapaata vettä (siinä on sokerimolekyyli), niin miten olisi tuhansia atomeja sisältävä RNA voinut syntyä sattumalta ja kestää "alkuliemessä"? Ei mitenkään - se on tarina, joka ei perustu tosiasioille - koronarokotteen säilytysvaikeudetkin sen jo todistavat. 

Vielä lisäksi tämä solujen tehtaassa tuotettu rokotteen RNA pakataan toisen tätä varten suunnitellun molekyylin, "kirjekuoren", sisään, joka suojelee sitä, kunnes se pääsee solun sisälle turvaan. Biologisen elämän prosessit tapahtuvat solukalvon monimutkaisen mekanismin sisäpuolella eikä biologinen elämä ole koskaan mahdollista solukalvon ulkopuolella. Ilman kokonaista solua ei ole elämää.


Ottaako vai eikö ottaa?

Sen joutuu jokainen itse päättämään. On rumaa ajatella näin, mutta itse katson ensin rauhassa, mitä kiireisimmille tapahtuu. Vaikka olen yleisesti uuden teknologian kannalla, niin nyt ollaan epäilyttävällä alueella. Onko RNA:n monistamisessa varmasti onnistuttu niin, että joukkoon ei ole tullut muita 'viestejä', jotka sotkevat solujen genetiikan?  


Viitteet: 

1. Käytetään abortoituja sikiöitä rokotteissa: https://bioethics.georgetown.edu/2017/01/is-it-true-that-there-are-vaccines-produced-using-aborted-fetuses/ 

2. Mitä rokotteet sisältävät: https://www.cdc.gov/vaccines/pubs/pinkbook/downloads/appendices/b/excipient-table-2.pdf 

3. Käyttääkö vai eikö käytä: https://www.thepublicdiscourse.com/2020/11/72753/

4. Corona virus proteiinit: https://cen.acs.org/biological-chemistry/infectious-disease/know-novel-coronaviruss-29-proteins/98/web/2020/04 

5. RNA rokotteet: https://www.phgfoundation.org/briefing/rna-vaccines  


Tekniikka ja Talouden 20.11.2020 artikkeli uusista koronarokotteista



lauantai 7. marraskuuta 2020

Kolme evoluutiomallia - mikä on sinun?

On kaksi päävaihtoehtoa, mistä elämän monimuotoisuus on tullut: joko sen on joku tehnyt tai se on tullut sattumalta itsestään. Kolmas vaihtoehto tulee edellisten sekoituksesta. Välissä oleva lumipallomalli on se, että tekijä on tehnyt solun ja olosuhteet  monimuotoisuuden, kun lumipallo on laitettu vierimään.


Malli 1 - Ei ole tekijää, ei tarkoitus, ei suurta ajatusta taustalla

Tässä olemme ja koska luojaa ei ole, meidän on jotenkin tähän ollut tultava. Tämä on tapahtunut luonnollisten prosessien, luonnonlakien, avulla. 

Mekanismina tälle kehitykselle on DNA:ssa, perimässä, tapahtuvat satunnaiset mutaatiot. Mutaatiot luovat variaatioita, joista luonnonvalinta, vallitsevat olosuhteet, valitsevat voittajat; tai paremminkin heikot yksilöt eivät selviydy ja vahvemmat pääsevät jatkoon vallitsevissa olosuhteissa. 

Koska tämä mekanismi ei selitä ensimmäisen solun (Luca - Last Universal Common Ancestor) syntyä, monet rajaavatkin elämän synnyn pois evoluutiosta. Toisaalta elämän ymmärretään tämän ei-tekijää filosofian mukaan syntyneen samojen ns. darwinististen prosessien avulla eli luonnonlakien ja sattuman avulla. 

Tämän mukaan sanotaan, että evoluutio kehitti kivestä ihmisen, vaikka tarkoitetaan, että kaikki on tullut itsestään ja sattumalta ilman tarkoitusta. Evoluutio ei siis ole persoonallinen tekijä kenenkään mielestä (paitsi luonto-ohjelmien tekstittäjien).

Mallissa on aukkoja, mutta monet uskovat, että tiede kyllä täydentää aukot. Koska kaikki on tapahtunut miljoonien vuosien kuluessa, ei mitään koetta voida tehdä, jolla toistaa ja todistaa tapahtumat juuri sellaisena kuin ne tapahtuivat. 

Suurin heikkous on ilman muuta ensimmäinen solu, joka jo itsessään on äärimmäisen monimutkainen ja sisältää potentiaalin tuottaa ihmisen (vertaa hedelmöittyneeseen munasoluun). Bakteerisolun ja hedelmöittyneen munasolun ero tosin on, että alkiossa on kaikki se tieto, miten ihminen rakentuu, kun taas bakteerissa on se tieto, miten bakteeri rakentuu. 

Asiaa pohdittuaan moni siirtyy seuraavaann malliin aukkojen tähden.



Solua on verrattu suurkaupunkiin: sillä on kymmeniä eri järjestelmiä niin tietotekniikan hoitamiseen kuin energian kierrättämiseen. Kaikki nämä järjestelmät toimivat tarkan järjestyksen mukaisesti.


Malli 2 - Evoluutio bakteerin kaltaisesta valmiista solusta ihmiseen

Koska monet ovat sitä mieltä, että elämän syntyminen, solun ilmestyminen, ei voi tapahtua itsestään ja sattumalta, valitsevat he, että evoluutio alkaa vasta siitä, kun solu on jo olemassa. Solu itsessään on luotu, Luojansa tekemä ja suunnittelema. 

Tästä eteenpäin tämä teistiseksi-evoluutioksi kutsuttu malli vastaa mallia 1. Luojan katsotaan suureksi osaksi poistuneen näyttämöltä.  Tälle mallille ei kuitenkaan ole yleistä tieteellistä tukea, sillä tiede ei salli näkemystä, jossa on yliluonnollinen tekijä edes ensimmäiselle solulle, vaan kaiken pitää perustua luonnollisiin prosesseihin, luonnonlakeihin.  

Monet tämän mallin kannattajista uskovat Jumalaan, mutta omaksuvat materialistisen tieteen ajattelun. Tiede ei ota käsitteistöönsä Jumalaa tai Luojaa. Tämä malli tekee kompromissin tieteen ja Raamatun välillä - saamatta täyttä tukea kummaltakaan. Raamattu sanoo selkeästi, että Jumala loi paljon valmiita eliöitä kerralla.

Edelleenkään tämä malli ei tarjoa uutta vaihtoehtoa sille, mistä eri eliöiden rakennusohjeet ovat tulleet DNA:han. Toki voidaan ajatella, että Jumala koko ajan injektoi lisää tietoa eliöihin, mutta se selittäisi huonosti sitä, miksi samanaikaisesti ihmisen perimästä on jo kerätty yli miljoona sairauksille altistavaa mutaatiota.

Rakennusohjeiden, geneettisen informaation, syntyä sattumalta on verrattu siihen, että kirja tai kirjasarja syntyisi satunnaisesti merkkejä arpomalla niin, että sen juoni olisi täydellinen. Luonnonvalinta olisi tässä se prosessi, joka hylkäisi aina epäkelvot sanat ja lauseet tai kirjat. 

Kenen on vaikea uskoa tähän, voi siirtyä vielä kolmanteen evoluutiomalliin.


Solun sisällä monet proteiinikoneet hoitavat tehtäviä ikään kuin mekaanisesti liikkuen. Ne kaikki käyvät ATP-molekyylin energialla. Tässä kuvassa kymmenkunta eri proteiinia osallistuu DNA kopioimiseen.


Malli 3 - Evoluutiossa valmiit eliöt sopeutuvat (muuntelevat) olemassa olevan geneettisen tiedon avulla

Koska perimän lisääntymisestä ei ole riittävän hyvää todistetta ja mekanismia, on DNA:n informaatiollekin haettava Luoja, Jumala. 

Me kaikki kannamme paljon perimää, jota itse emme käytä, mutta annamme eteenpäin jälkeläisillemme.  Luoja Jumalalle on ollut mahdollista injektoida rakennusohjeita etukäteen, sitä varten, että olosuhteiden muuttuessa eliöt voivat muunnella. Jopa siinä määrin, että uusia lajeja voi syntyä. 

Tämän on pitänyt tapahtua ennen kuin nykyinen eliöitä tuhoava mutaatiovyöry on alkanut. Raamattu kutsuu tätä kääännekohtatapahtumaa syntiinlankeemukseksi. Jo alussa siis oli kaikki se toimiva perimä mitä tarvitaan ja syntiinlankeemuksen jälkeen se on alkanut tuhoutua mutaatioiden vuoksi.

Tieteen ahkeran työn tuloksena tiedämme jo jonkun verran solussa tapahtuvasta tietojenkäsittelystä. Tiedämme, että DNA on maailman tihein tiedonpakkaus. Kaikkien eliöiden erilainen perimä mahtuu yhteen hyttyseen 50 kertaa. Tätä tiedonkäsittelyä käyttäen on ihminen esimerkiksi jalostanut viimeisen kahdensadan vuoden aikana yli 400 koirarotua. Muuntelupotentiaali on suuri, mutta silti koirasta ei ole tullut jotain toista eläin tyyppiä.

Tämä malli pystyy siis selittämään uskottavan mekanismin muuntelulle. Vastaväite tälle mallille on, että kyseessä on ns. aukkojen Jumala - kun ei osata selittää jotain tapahtumaa, sanotaan, että Jumala sen teki. 

Mutta kuten nähtiin, muissakin malleissa on aukkoja, joita täytetään uskomuksilla. Yleensä uskolla siitä, että tiede vielä selvittää, miten kaikki tapahtui. Mutta tänään sekin on uskoa, ei tieteen faktaa, ja näin se pitäisi myös esittää - ei faktana vaan uskona. 

Tiede on tehnyt aivan viime vuosina isoja loikkia varsinkin genetiikan puolella. Sen sijaan elämänsynty- ja alkuperätiede ei ole edennyt käytännnössä yhtään. Päinvastoin, monet tieteen tulokset viimeisen viiden vuoden osalta osoittavat, että solu ja sen tietojenkäsittely oli vielä paljon monimutkaisempaa kuin aikaisemmin oletettiin. 


Tässä videossa on kuvattuna se miten monimutkaisia ja tarkoin järjestäytyneitä sekä tehtävään erikoistuneita proteiinit ovat.


Jokainen asioita pohtiva joutuu valitsemaan oman suosikkinsa näistä muutamasta vaihtoehdosta ja lopulta valinta on uskonvarainen. Valinta vaikuttaa koko ihmisen maailmankuvaan eli siihen miten hän kaikkea näkyvää tulkitsee. Täten valintaa ei pitäisi tehdä ennen syvällistä pohdintaa ja asioihin paneutumista. 


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Maailmankaikkeus ei voi olla olemassa

 Miksi ehkä kuuluisin NASA:n tutkija-blogisti kirjoittaa näin: 

The Universe, according to our best understanding, just doesn’t add up.

[Parhaan ymmärryksemme mukaan maailmankaikkeus ei voi olla olemassa.]


Ethan Siegel kirjoittaa vaikeasta aiheesta ansiokkaita blogeja Mediumiin (https://medium.com/starts-with-a-bang/the-standard-model-is-not-enough-new-lhc-study-shows-7897ab7b1168). Arvostan todella hänen kykyään kertoa selkeästi ja hyvin grafiikoin,  miten hän tutkijan silmin näkee maailman - toisinaan niitä kirjoituksia voi jopa ymmärtää (tämä tosin on vaikeammasta päästä). 


Tässä blogissa hän kertoo: 

Through it all, we find the same things: the picture is self-consistent, there’s nothing that disagrees with the Standard Model, and there isn’t enough CP violation to explain the amount of matter we know exists in the Universe.

[Kaikkialta löydämme saman asian: kuva on täydellinen, mikään ei ole Standardimallin kanssa ristiriidassa. Silti ei ole tarpeeksi epäsymmetriaa selittämään materian määrää, mikä Universumissa on havaittavissa.]

The Standard Model continues to be mind-bogglingly successful at predicting what the full suite of these experiments should deliver, but has so far failed to reveal a hint as to how these big mysteries might be resolved. We know the Standard Model can’t be all there is to the Universe, but it works so thoroughly well with each test we throw at it. 

[Standardimalli  on edelleen hämmästyttävän menestynyt ennustamaan, mitä [hiukkas]kokeiden tuloksena saadaan, mutta se on epäonnistunut paljastamaan vihjettä siitä, miten [maailmankaikkeuden] isot mysteerit ratkaistaan. Me tiedämme, että Standardimalli ei voi olla koko totuus, mutta silti se toimii läpikotaisin hyvin kaikissa testeissä, mitä sille annetaan.]

Mikä on tämä piilossa oleva ristiriita, mistä hän puhuu? 

Se on se, että valtavasta ja valtavan kalliista CERN:in hiukkaskiihdyttimestä viimeisen 12-vuoden aikana saadut tulokset eivät tue alkuräjähdysteoriaa. Universumissa havaittujen aineiden suhteet eivät vastaa sitä, mitä hiukkaskokeiden mukaan pitäisi olla Big Bang teorian pohjalta. Siksi hän kirjoittaa, että maailmankaikkeus ei voi olla olemassa kaiken sen havaittavan tieteellisen tiedon mukaan, mitä heillä on. 

Standardimallin on malli aineen pienimmistä hiukkasista, atomin osista (kuva). Ansiokkaat kokeet CERN:stä ovat saaneet siitä täydellisen ja siitä ei näy puuttuvat mitään niin kuin Ethan antaa blogissaan ymmärtää. Samalla hän kuitenkin sanoo, että siitä täytyy uupua jotain. Miksi? Koska alkuräjähdys ei voi nykyisen Standardimallin mukaan tapahtua. Mallin takana on kuitenkin maailman kallein tutkimus ja sen tulokset.

Olen kirjoittanut tästä usean vuoden aikana aikaisemmin. Luetuin blogini on juuri tästä aiheesta kolmen vuoden takaa (lokakuu 2017). Viimeisin on siitä, miten tämä Kaikenteoria, joka ratkaisisi tämän ristiriidan havaintojen ja teorian välillä ei etene, vaikka kuinka testataan (https://mistametulemme.blogspot.com/2020/04/kaiken-teoria-koki-kolauksen-jalleen.html).

Yhteenveto kaikista tämän alueen artikkeleista on täällä - jokaisessa on linkit viitattuihin tutkimuksiin: https://mistametulemme.blogspot.com/2019/08/hiukkasfysiikka-antaa-big-bangit.html


Tieteen tosiasiallinen trendi on, että alkuräjähdyksen todistaminen hiukkaskokein oikeaksi teoriaksi ei lähene vaan etääntyy vuosi vuodelta. Suunta on selkeä: Universumilla on Luoja, tutkijat vaan eivät halua tätä tunnustaa.



Hiukkasten standardimalli