Alkuräjähdysteorian "pieni salaisuus"

Olen aikaisemmissa artikkeleissa uudestaan ja uudestaan sanonut, että standardimalli on todistettu ja mitään "uutta fysiikkaa" ei ole olemassa. Siksi olenkin viime kuukausina seurannut, että joudunko nyt huonoon valoon, kun on julkaistu uusi tutkimus, että on sittenkin löytynyt todiste tästä niin sanotusta "uudesta fysiikasta". Tämä tarkoittaisi että standardimalli hiukkasista ei olisikaan valmis. 

Lähestyn asiaa Tekniikka ja Talous -lehden numeron 13 (16.4.2021) artikkelin avulla. Sillä se referoi tätä uutta tutkimusta yhtä ponnekkaasti kuin monet muutkin tiedeuutiset sivulla 6: "Uudesta luonnonvoimasta saatiin viitteitä" ja kirjoittaa ingressissään: "Hiukkasfysiikan standardimalli joutuu koville".

Asian ytimessä on myonin g-luku ja miten siitä tehdyt mittaukset eivät vastaa aikaisemmin standardimallin mukaisen teorian avulla laskettua arvoa. Tämä tarkoittaisi siis, että on olemassa jokin tuntematon voima, joka vaikuttaa hiukkasten liikkeisiin.

Tekniikka ja Talous -lehden numeron 13 (16.4.2021) sivu 6

Miksi tällaiset yksityiskohdan mahdollinen löytyminen ylittää uutiskynnyksen? Vainko sen takia, että olihan hieno uusi tutkimus?

Ehkä ei kuitenkaan. 

Artikkelissa on keskelle nostettuna FAKTA-laatikko, joka sanoo: 

"Standardimalli

- Kuvaa alkeishiukkasia ja niiden toimintaa sääteleviä voimia (sähkömagneettinen voima, vahva ja heikko vuorovaikutus).

- Standardimalli ei selitä esimerkiksi gravitaation toimintaa.

- Samoin pimeä aine ja energia ovat standardimallin kehikon ulkopuolella."

Tunnustus T&K:lle, että ylipäätänsä nostaa tämän likaisen "salaisuuden" keskeisesti esiin - useimmat artikkelit eivät tätä tee. Huolimaton lukija ei kuitenkaan ymmärrä, mitä tässä taustalla oikeastaan on.  

Faktalaatikon kohdat tarkoittavat, että koska koko universumi koostuu tieteen mukaan vain standardimallin mukaisista hiukkasista ja niistä muodostuneista atomeista, gravitaatiohiukkanen (gravitoni) ja pimeä aine sekä energia, eivät voi olla sen mukaan olemassa. Se "salaisuus", mitä ei selkeästi tuoda esille on, että standardimallin mukaan alkuräjähdys ei ole voinut tapahtua ja galaksien koossa pysyminen miljardeja vuosia ei ole selitettävissä sillä. Ja koska standardimalli yhä varmemmin ja varmemmin on todistettu kokeellisin havainnoin, on näiden toisten oletusten oltava väärin.

Melkoinen pommi muhii siis taustalla ja juuri siksi näistä uutisista on näin raflaavia juttuja. Osa tiedeyhteisöstä pidättää henkeä ja miettii: "Joko nyt voidaan julistaa, että alkuräjähdys on todistettu?!" Ja kun ei oikein voida, niin sitten tehdään ainakin sen suuntainen juttu, että eikös tämä riittäisi todisteeksi - sovitaan että riittää, jooko?

Mutta kun ei riitä. Kaikki fyysikot eivät ole samaa mieltä, vaan standardimalliin luotetaan tänään enemmän kuin ennen CERN:in hiukkaskiihdyttimen aikaa 15 vuotta sitten. En siis ole yksin rakentamassa jotain salaliittoteoriaa. Fyysikot ovat jopa lyöneet tästä kiistasta vetoa, kuten olen aikaisemmassa artikkelissa kirjoittanut. 

Fyysikkojen vedonlöynti vuonna 2011 kuuluisassa Kööpenhaminan kokouksessa siitä, löydetäänkö uusia supersymmetrisiä hiukkasia 5 vuoden aikana. Eikä niitä löydetty.

Tälläkin kertaa vastapuoli on jo vastannut. Tämä T&K:n artikkeli sanoo toiseksi viimeisessä kappaleessa: 

"Toinen vaihtoehto on, että mitään uutta ei ole löytynyt." 

ja viimeisessä lauseessa: 

"Toisin sanoen kyse ei olisikaan uudesta fysiikasta." 

Näin siksi, että toinen fyysikkoryhmä on nyt laskenut teoreettisen arvon uudestaan tarkemmin tehokkaammilla tietokoneilla ja saanut uuden havainnon mukaisen vastauksen myös teorian avulla. 

Näin suuria otsikoita, jotka sitten varsinaisessa uutisessa kuitenkin kumotaan. Paljon melua tyhjästä.

Tieteen tämänhetkinen tietämisen tila siis edelleen on, että alkuräjähdys ei ole voinut tapahtua ja pimeää ainetta ei ole havaittu. Alkuräjähdys ei voi tapahtua, koska Einstein on edelleen oikeassa siinä, että gravitaatio on avaruuden kaareutuma. Tällöin gravitaatio olisi ollut huipussaan nimen omaan alkuräjähdyshetkellä ja vetäisi koko kuvitellun räjähdyksen takaisin yhteen. Tämän kumoamiseen tarvittaisiin uusi hiukkanen, gravitoni, joka välittäisi gravitaatiovoiman ja olisi alkuräjähdyshetkellä estyneenä toimimaan aineen suuren tiheyden vuoksi kuten muutkin voimanvälittäjä hiukkaset. Pimeän aineen olemattomuus taas johtaa siihen, etteivät galaksit voi olla miljardeja vuosia vanhoja. 

Tällaisia pieniä salaisuuksia on siis yhä tieteen kentässä 'ratkaistavana'. Mutta mehän uskomme, että maailma on syntynyt Jumalan sanan voimasta. 

Dinosauruksen DNA:ta fossiilissa!

Jos olet seurannut dinosaurusfossiilien tutkimuksia viimeisen vuoden ajalta, tiedät jo suurimman kohun pyörivän väitettyjen DNA-löydösten ympärillä. Jos et ole seurannut saatat heti ajatella, että tämä kuulostaa ihan Jurassic Park:lta. (Elokuva jossa synnytettiin eläviä dinosauruksia vanhaa DNA:ta käyttäen.) 

Noin kaksikymmentä vuotta sitten Mary Schweitzer tiimeineen aiheutti suuren kohun todistamalla, että dinosauruksen luun sisällä oli säilynyt pehmytkudosta. Tätä ei tiedeyhteisö ottanut vastaan, vaan useat tutkijat kielsivät asian olettaen sen olevan kontaminaatiota eli huolimattomasti tehtyä näytteen keräystä, jolloin jokin uudempi solumateriaali oli joutunut näytteen mukaan.

Tämän jälkeen pehmytkudoksia on löytynyt dinosauruksen fossiileista paljon ja niitä on esitelty kymmenissä tutkimustuloksissa. Nykyisin tämä on yleisesti hyväksyttyä, vaikka tässä välillä saikin vielä potkuja yliopistoista, jos meni väittämään moista. Tämä siksi, että osa tutkijoista ei voi mitenkään hyväksyä, että soluja säilyy kymmeniä miljoonia vuosia. Jo lämpöliikkeen pitäisi hajottaa pehmeä orgaaninen aine 'atomeiksi'.

Mary on jälleen mukana yhtenä tutkijana tiimissä, joka hätkähdyttää vielä kerran. Lopultakin on löytynyt näyttöä siitä, että DNA:ta on säilynyt vanhoissa dinosauruksen luissa.(1) Ja jälleen osa tutkijoista ei voi asiaa hyväksyä. (2) Tällä kertaa syynä on sekä laboratorioissa havaittu että kenttätutkimuksissa mitattu DNA:n puoliintumisaika. (3) Kymmenien miljoonien vuosien jälkeen näiden havaintojen pohjalta ei DNA:sta pitäisi olla jäljellä nukleotidi sekvenssejä, jotka reagoivat tutkimusreagensseihin. Kuitenkin tässä tutkimuksessa on sekä visuaalisia havaintoja että kemiallisiin reaktioihin perustuvia näyttöjä siitä, että DNA:ta on jäljellä.

Kuva viitteen (1) tutkimuksen liitteestä jossa näkyy valkoisin nuolin osoitettuna solu, jonka sisällä erottuu jakautumisvaiheessa olevat kromosomitummennus.

Mistä siis oikeastaan on kysymys?

DNA:ta on jokaisessa solussa ja se sisältää tiedon solun ja sitä kautta lajin perimästä. Näin jälkeläisistä tulee samanlaisia kuin vanhemmistakin. Perimä on koodattu emäsmolekyylien järjestyksen avulla. Samaan tapaan kuin kirjoitetussa tekstissä kirjainten järjestys vaihtelee ja määrää merkityksen, DNA:ssa neljän emäksen (lyhennyttynä A, T, G ja C) järjestys määrä merkityksen. 

Kuvassa on hyvin lyhyt, noin 10 nukleotidin, pätkä DNA:ta. Kaksoiskierrettä yhdistävät poikkipuolat ovat emäksiä, joiden järjestyksellä perimä 'kirjoitetaan'. Reunoilla kiertävässä rungossa on mm. katkeamiselle heikkoja fosforisidoksia.

DNA on pitkä jättiläismolekyyli. Ihmisen DNA:n pituus on 2 metriä ja se on jaettu 46:een kromosomiin. Yhteensä siinä on 3 miljardia nukleotidia, joista jokainen koostuu useasta kymmenestä atomista, kun otetaan huomioon myös sitä koossa pitävä runko. 

DNA kiertyy uudestaan ja uudestaan kunnes se lopulta muodostaa kromosomin. Kromosomiksi kiertyneenä DNA on vain silloin kun solu jakautuu.

DNA:ta koossa pitävä runko ei ole järin kestävä. Ultraviolettisäteily, vesi ja happikin saavat sen herkästi katkeilemaan. Solun sisällä se on turvassa näiltä. Silti se katkeilee solussakin. Siksi sillä on kymmeniä huoltajaproteiinejä, jotka korjailevat sitä erilaisista virheistä koko ajan.

 

Solukalvo suojaa DNA:ta hapelta, säteilyltä ja vedeltä.

Kun DNA katkeaa useasta kohdasta, ei voida enää tietää missä järjestyksessä katkenneet pätkät ovat olleet toisiinsa nähden. Tätä voisi verrata siihen, että kirjan sivu menee silppuriin ja jäljellä on vain lyhyitä sanan osia eikä tiedetä millä kielellä teksti on kirjoitettu.

Kun solu kuolee korjausroboteilta loppuu energia (ATP-molekyylituotanto loppuu). Tällöin DNA jää olosuhteiden armoille. Jos solukalvo rikkoutuu, mikrobit, ja pelkästään jo vesikin, tulevat hajottamaan sen nopeasti. Jos solukalvo jää ehjäksi ja sulkeutuu niin, että ulkopuolelta ei pääse solun sisälle mitään, alkaa DNA:n hidas hajoaminen. 

Luun sisällä solu on hyvässä suojassa.

On mitattu, että DNA:n puoliintumisaika ideaalisessa tapauksessa on niinkin pitkä kuin 512 vuotta.(3) Tosin laboratorioissa on havaittu jopa 400 kertaa nopeampaa hajoamista.(2) Tämä mitattu hajoamisnopeus siis tarkoittaa, että 512 vuodessa puolet sidoksista on jo rikkoutunut. Äkkiä ajatellen tämä kuulostaisi siltä, että 512 vuoden jälkeen on jäljellä vain kahden nukleotidin mittaisia sekvenssejä eli ei siis paljon mitään. 

Katkeamiset eivät kuitenkaan jakaannu tasaisesti DNA:han. Eri saman fossiilin soluissa sidosten katkeamiset osuvat eri kohtiin, joten eri solujen tietoja yhdistelemällä suhteellisen vanhastakin näytteestä saadaan rakennettua pidempiä sekvenssijaksoja. Tämä onnistuu vain jos löytyy päällekkäisiä riittävän pitkiä jaksoja.

Lyhyistä eri soluista löydetyistä senvenssipätkistä voidaan konstruktoida pidempi yhtenäinen tietokanta.

Muutamassa miljoonassa vuodessa jäljellä ei ole enää yhdisteltäviä sekvenssejä, vain yksittäisiä nukleotidejä tai hyvin lyhyitä pätkiä. Koska käytettäviä 'merkkejä' (A, T, G ja C) on vain neljä, lyhyissä pätkissä helposti toistuvat samat emäkset samassa järjestyksessä eikä niiden avulla voida enää arvata, mikä on ollut miljoonien sekvenssien järjestys. 

7 miljoonaa vuotta vanhassa luussa ei pitäisi olla jäljellä enää mitään, mikä reakoi DNA testeihin - puhumattakaan 70 miljoonaa vuotta vanhasta dinosauruksen luusta. 

Mikä voisi selittää tuloksen?

Tiedemaailmassa tästä ei ole yksimielisyyttä. Jotkut vielä epäilevät tutkimustulosta. Luulen, että tässä käy samoin kuin pehmytkudosten osalta: kohta vastaavia tutkimuksia on niin paljon, että asiaa ei enää voida kiistää. Vieläpä löydetään keino sekvensoida muutama DNA:n pätkäkin. 

Kun sitten ihmetellään tätä riittävän pitkään, niin lopuksi vain todetaan, että on ilmeistä, että DNA voi säilyä toisissa olosuhteissa harvinaisen kauan. Tiedeyhteisö laajassa mitassa ei kuitenkaan tule edes pohtimaan sitä, että ehkä dinosaurukset eivät ole niin vanhoja. Koko evoluutio-oppi makaa sen päällä, että dinosauruksista tuli linnut ja ihmiset. Tätä ei tulla muuttamaan, vaikka mitä löytyisi. Tämä on ennalta päätetty ja kuuluu dogmaan niin kiinteästi, että koko länsimainen luonnontiede pitäisi lopettaa ennen kuin tämä hyväksyttäisiin.

(Ihmettelen tätä asetelmaa, koska on paljon olemassa niin sanottuja eläviä fossiileja eli eläimiä, joista pitäisi olla tullut muita 'kehittyneempiä' eläimiä, mutta silti se alkuperäinenkin on yhä olemassa. Mikä siis on ongelma tunnustaa dinosaurukset eläviksi fossiileiksi? Mahdollisesti se että eräs Raamatullinen maailmanlaajuinen katastrofi tulee silloin liian lähelle.)

Aikaisemmin tämä sai tunteet pintaan itselläni. Pitäisi mennä sinne minne data osoittaa eikä jääräpäisesti pitää kiinni jostain opista. Nykyisin vain hymyilyttää - tämä yhä suuremmin todistaa Raamatun paikkansapitävyyden. Ajat muuttuvat, mutta Jumalan sana ei. 

Viitteet:

1. Evidence of proteins, chromosomes and chemical markers of DNA in exceptionally preserved dinosaur cartilage, https://academic.oup.com/nsr/article/7/4/815/5762999 

2. The Trouble With Dinosaur Bones https://www.sciencealert.com/how-much-genetic-information-can-we-get-out-of-ancient-bones 

3. The half-life of DNA in bone: measuring decay kinetics in 158 dated fossils https://royalsocietypublishing.org/doi/10.1098/rspb.2012.1745