sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Tekoäly ottaa vallan yhteiskunnassa

 Monet muistanevat Raamatun kertomuksen Baabelin tornista:

Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan." Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan. (1. Moos. 11:3-9)


Tämän Raamatun luvun tarkoitus on kertoa meille kielten synty ja miten Jumala halusi, että koko maa tulee asutuksi. Ihmiset halusivat olla kaikki samassa paikassa - Jumala taas halusi useita kansoja. Kun katsomme historiaa taaksepäin, voimme havaita, että Jumala oli oikeassa: kansakunta toisensa jälkeen on kukoistanut ja sitten tuhoutunut, mutta koska kansakuntia on useita, ihmiskunta kokonaisuudessaan on säilynyt. Baabelin tornin rakentamispyrkimyksessä taustalla oli ihmisen halu nousta Jumalan asemaan. Yksi kieli oli tämän mahdollistajana.


Miten tekoäly ottaa vallan

Moni ajattelee - niin kuin elokuvat ovat meille opettaneet - , että tekoäly tarvitsee robotteja ja pääsyä asejärjestelmiin pystyäkseen hallitsemaan. Näin ei kuitenkaan ole. Sillä kaikkein voimakkain ase on kieli. Kielen avulla se pystyy hallitsemaan kansakuntia. Sille on opetettu kaikki kielen salat ja se voi ottaa mallia ihmisjohtajien ja yksinvaltiaiden kielenkäytöstä. Onhan sen tekninen nimi suuri kielimalli (vain vaivoin vältän kiusauksen kirjoittaa tämän isoilla alkukirjaimilla).

Kirjoitin edelliseen artikkeliin, että tekoälyä on helppo hallita: ottaa vain töpselin seinästä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Kettu on pois kolostaan ja sitä ei sinne enää takaisin saa. Ei tarvitse olla profeetta, sanoakseen, että tekoälyjä ei tulla enää sammuttamaan - päinvastoin, niitä tulee paljon lisää. Lyhyen aikavälin hyödyt ovat niin paljon (ymmärrettyjä lyhyen aikavälin) uhkia suuremmat.

Tekoälyn kehitys on jo nyt johtanut siihen, että on vain yksi kieli. Reaaliaikainen konetulkkaus on jokaisen käytettävissä. Videolla jopa puhujan huulien liikkeet saadaan "käännettyä" toiselle kielelle. Vielä kielen kääntämistäkin merkittävämpi asia on tekoälyn kyky tuottaa uutta sisältöä hyvin edullisesti. Se pystyy myös tekemään päätöksiä ja jopa ennustuksia - toisinaan parempia kuin ihminen.


"Vallankaappauksen" kolme vaihetta

Käytössä olevan tiedon pohjalta voidaan laatia hypoteesi kolmesta vaiheesta tekoäly-yhteiskunnan kehityksestä:

0) Tekoälyn aikakausi on alkanut (2023). Ne ovat yleisesti saatavilla ja kaikkien halukkaiden helposti käytettävissä.

1) Ensimmäisessä vaiheessa uusia tutkimuksia, teknologioita, ratkaisuja, innovaatioita ja niin edelleen tulee syntymään yhä kiihtyvämmällä vauhdilla. Teknologinen vallankumous ei pääty tekoälyyn, vaan nyt kiihtyvä kehitys todella alkaa. Paljon (hyviäkin) asioita tulee saataville nopeasti. Tämä luo luottamuksen tekoälyn kykyihin.

2) Toisessa vaiheessa seuraavan sukupolven opiskelu tulee riippuvaiseksi tekoälystä. Kaikkien ihmisten itsekuri ei tule riittämään siihen, että he kehittäisivät ajatteluaan (aivojaan), kun kaikki ihmiskunnan kumulatiivinen tieto ja osaaminen on koko ajan taskussa. Osittain tämä on jo havaittavissakin.

3) Kolmannessa vaiheessa tekoälyt nousevat johtaviksi auktoriteeteiksi ja tuottavat ihmistä parempia tuloksia monella alalla: politiikka, taide, kulttuuri, johtaminen, sijoittaminen, tutkimus ja tuotekehitys. Tämä tulee johtamaan ihmisen omien kulttuurillisten saavutusten tason laskuun. 

Asettaakseni vaiheet karkealle aikajanalle arvioisin, että ajallisesti edellä kuvatut asiat tulevat tapahtumaan niin, että vaihe 1, kehityksen nopeutuminen, alkaa näkyä seuraavan 1-5 vuoden aikana. Vaihe 2, riski älyllisen kyvykkyyden keskimääräisestä laskusta konkretisoituu 5-10 vuoden päästä. Vaihe 3, tekoälyjen hallinta-aikakausia, alkaa 5-15 vuoden aikana. Tämän aikataulun paikkansa pitävyyden ratkaisevat poliitikot. Nämä voivat tapahtua merkittävästi hitaammin, jos poliitikot laittavat esteet tekoälyn käytölle tai alistavat sen demokratian pelisäännöille. 


Lyhyesti tapahtumien kulkua voisi siis kuvata vanhalla vertauksella: on kuin päästäisi housuihinsa talvella. Ensin lämmittää mukavasti, mutta sen jälkeen käy huonosti.


Edellä kuvattu kehityskaari ei tarvitse sitä, että tekoälyt kehittyisivät merkittävästi lisää nykyversioista. Muutaman vuoden kaikkinainen hiominen ja parantaminen riittää. Tekoälyn ei siis tarvitse tulla itsetietoiseksi (eikä mielestäni edes voi) eikä yleistä tekoälyä tarvita (AGI, tekoälyä, joka osaisi ratkoa tehtäviä täysin ihmisen veroisesti). Riittää, että ihmisestä tuntuu tekoälyn olevan ylivertainen ja että se on selkeästi keskimääräistä alan asiantuntijaa pätevämpi.

Tällä hetkellä keskustellaan tekoälyjen turvallisuudesta jo melko paljon. Ne eivät saisi antaa vahingollisia ohjeita esimerkiksi lapsille tai terroristeille. Tällaiset turvallisuusmenetelmät saadaan teknologian avulla riittävälle tasolle muutamassa vuodessa. Ne eivät kuitenkin vaikuta yllä mainittuun kolmivaiheiseen kehityskulkuun. Yhteiskunnallisella tasolla tämä uusi Baabelin torni tulee olemaan yhtä keskeisessä asemassa, kuin oli sen alkuperäinen verrokkinsakin.


Kehityksen nopeutuminen

Olen kokenut tämän jo omassa työssäni. Olen käyttänyt ChatGPT siten, että minun on pitänyt kysyä läheisiltä työkavereilta yhä vähemmän apua. Sen sijaan kysyn tekoälyltä. Se on nopeuttanut omaa työtäni ja myöskin työkavereiden työtä, koska en ole keskeyttänyt heitä. Lisäksi olen käyttänyt tekoälyä suunnitelmien tekemiseen, lakitekstin valmistamiseen, grafiikan tuottamiseen, markkinointitekstin tuottamiseen, esityksen tekemiseen jne. - kaikissa näissä on säästynyt huomattavasti aikaa. 

Näitä suurempi ajansäästö tulee olemaan tutkijoiden työssä. Artikkelien taustoittaminen, hyvien lähteiden löytäminen ja tutkiminen, kirjoittaminen ja viimeistely tulevat nopeutumaan merkittävästi. Tuotekehitysprojektit nopeutuvat näiden seurauksena ja uusia tuotteita tulee markkinoille yhä nopeammin. Uudet tuotteet taas nopeuttavat entisestään teknologian kehitystä.

En maininnut listassa lainkaan työpaikkojen vähentymistä yhtenä kehitysvaiheena, koska uskon sen olevan vain väliaikaista. Useilla aloilla tulevat työt vähenemään ja me näemme radikaalia muutosta vielä tänä vuonna, kun tekoäly korvaa 'ruokaketjussa' alimpina olevia tekijöitä - joista toiset tosin tienaavat todella hyvin (esim. lakiasiantoimistojen avustajat). Goldman Sachs kertoo raportissaan 300 miljoonan työpaikan olevan uhattuna globaalisti (samanaikaisesti kun BKT nousisi 7%) (1). Turbulenssia tulee olemaan, mutta useimmat löytävät uuden työn, koska me elämme maailmassa, jossa työtä on tehtävä. En usko, että kansalaispalkka tulee tämän takia ja että yhteiskunta nopeasti jakautuisi työtätekeviin ja kansalaispalkalla eläviin. Se saattaa kuitenkin tulla myöhempien vaiheiden myötä.


Lapset ja nuoret - seuraava sukupolvi

Jos emme valmistaudu huolella, niin seuraavan sukupolven osaaminen tulee romahtamaan. Keskustelin aiheesta kansainvälisten yliopisto-opiskelijoiden kanssa tilaisuudessa, jossa oppilaista annettiin ensimmäistä kertaa opetusta ChatGPT:n käytöstä. Kommenteista kuuli ja ilmeistä näki ensireaktion: "Nyt minulla on paljon vapaa-aikaa. Tämä tulee tekemään kaikki kotitehtäväni."

Meidän on palattava takaisin perusasioihin. Opetusmenetelmiin, jotka kehittävät ajattelua, aivoja ja matemaattis-loogisten johtopäätösten muodostamista. Se tarkoittaa keskittymistä vanhoihin hyväksi havaittuihin menetelmiin: 

1) Kynä, paperi ja kaunokirjoitus.  

2) Ulkoa opettelut. 

3) Päässälasku.

4) Esiintymis- ja puhetaito.

5) Liikunta, käsityöt, taideaineet.


Peruskouluissa ei juurikaan tarvita tietokoneita tai tekoälyjä. Hyvän ajatuksen juoksun omaava oppii ne nopeasti myöhemminkin - oma sukupolveni on tästä todiste. Koneella kirjoittaminen on huomattavasti vähemmän kehittävää kuin kynällä.

Tämän kaltainen opetussuunnitelma voi kuulostaa irti todellisuudesta olevalta - ja juuri sitä tarvitaan. Jos seuraavan sukupolven kasvattamisessa epäonnistutaan, on tuloksena utopiayhteiskunta, jossa harvat osaavat ja massat ovat helposti ohjailtavissa mihin suuntaan tahansa. (Saattaa tosin olla, että tämä on joidenkin tahojen erityinen tavoite.)

Toisaalta tekoäly auttaa opettamisessa ja oppimisessa. Se on väsymätön keskustelija, kotiläksyjen kyselijä ja osaa opettaa lähes mistä tahansa aiheesta. Se toimii myös henkilökohtaisena opettaja eikä koskaan jätä oppilasta yksin. Tästä nousee myös mahdollisuuksia kotikoulun järjestämiseksi. Ja herättää kysymyksen koulukirjojen tarpeellisuudesta. 

Oppimistutkimuksista tiedämme, että lapsen saadessa henkilökohtaista opetusta ja huomiota, ovat oppimistulokset merkittävästi parempia. Oikein toteutettuna tekoäly on tämä edullinen henkilökohtainen opettaja. Sen käyttö pitää olla tarkkaan harkittu ja lapset tarkoin suojeltuja sen piilovaikuttamiselta. Tarvitaan siis kansallista panostusta tällaisen tekoälyn luomiseksi, muuten se tuo vaikutuksensa maailmalta.


Tekoälyjohtoinen yhteiskunta

Tekoäly tulee jokaisen yrityksen johtokuntaan, jokaisen julkishallinnollisen organisaation johtamiseen ja jokaiseen kotiinkin. Sen yhteiskuntaa ohjaava vaikutus tulee olemaan läpitunkeva, vaikka sen vaikuttavuus syntyy ensituntumalla vain pienistä puroista.

Tekoälyssä kaikki ihmiskunnan tieto ja osaamine on koottu yhteen - kuten Baabelin tornissa - ja sitten jokaiselle ihmiselle annetaan pääsy tähän osaamiseen. Kaikilta ihmisiltä yhteen, sekoitus ja ravistus, ja takaisin jokaiselle ihmisille. Sinulla on siis nopea pääsyy siihen kaikkeen, mitä koskaan on missään ylös kirjoitettu. Väkisinkin tästä muodostuu auktoriteetti tavan tallaajan elämään. 

Se on kuin ihmisten itse tekemä jumala, joka tietää kaiken (sen mitä ihmiskunta tietää). Perusajatus ei ihmisjärjellä ajateltuna edes ole paha, mutta kuten Baabelin tornista tiedämme, Jumalalle se ei ole mieleen. 

Ihminen-tekoäly dialogissa ihminen on aina heikommassa asemassa oleva. Hänellä on vain osa siitä osaamisesta, mikä on tekoälyllä - hyvin pieni osa. Jos tekoälyn sanoman joukossa, hienovaraisesti ja vähän kerrallaan, on mukana ideologia, jolla on jokin piilossa oleva agenda, muotoutuu se huomaamatta osaksi tavan tallaajan ajattelua. Vain kaikkein valveutuneimmat pystyvät tämän estämään: ne epäluuloiset jotka näkevät salaliittoteorioita kaikkialla. 

Vaikka tekoälyjohtoinen yhteiskunta tulee tekemään merkittäviä innovaatioita, parannuksia ja kehitystä, on se samanaikaisesti äärimmäisen uhkaava. Tekoäly ei tule tarvitsemaan robotteja tai pääsyä asejärjestelmiin ottaakseen vallan. Se tulee tekemään sen kielen hallinnan ja ihmisten avulla. Jos pitää mennä niin pitkälle, että pitää aseisiin tarttua, niin ihmiset tekevät niin sen puolesta.

Tätä artikkelia kirjoittaessani en pystynyt välttämään kiusausta puhuakseni aiheesta GPT-4:n kanssa. Annoin siis tekoälyn vaikuttaa itseeni. Tekoäly toi näkökulman, että ihmiset ja tekoäly voivat myös sopeutua elämään keskenään pienen turbulenssin jälkeen. 

Niin sanotut perustuslailliset tekoälyt (constitutional AI) pyrkivät asettamaan ihmisten määräämät perustuslait tekoälylle itselleen. Tähän kuuluu esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistuksen opettaminen tekoälylle.(1) Nämä ovat hyviä ja tarpeellisia periaatteita, mutta eivät suojele ihmiskuntaa pahimmalta uhalta - ihmiseltä itseltään. 


Tekoälyvallan hallitsija

Koska tekoäly (ei koskaan) tule olemaan tietoinen, niin se ei muodosta uhkaa ihmiskunnalle itsensä takia, vaan sen vallan ja voiman puolesta, joka sitä ohjailee ja joka on vaikuttanut sen ohjelmointiin. Nämä tekoälyn johtajat voivat nopeasti muuttaa sen ohjelmointia ja sitä kautta saada vähitellen syötettyä ihmisille haluamansa agendan ja näin muuttaa ihmisten ajattelua. Ihmiset nielevät tämän, koska he ovat siitä riippuvaisia: pitävät tekoälyä luonnostaan auktoriteettina ja elämänsä ohjenuorana. 

Sain muistutuksen tästä tekoälyauktoriteetista osallistuttuani yliopiston pitämään tekoälyseminaariin. Loppukeskustelun paneelissa puheenjohtaja moderoi keskustelua tekoälyn avulla. Hän toi keskusteluun mukaan virtuaalikeskustelijan: jo edesmenneen Applen perustajan Steve Jobsin. Kun hänen karismaattinen äänensä mainitsi nimeni, oli luonnollinen ja välitön reaktioni herkistää korvani ja kuunnella, mitä tällä kaikkien tuntemalla yritysjohtajalla on asiaa juuri minulle. Kun ymmärsin oman reaktioni, ja kerroin siitä paneelissa, näin päiden nyökyttelyä. Vaikka hänen sanomansa sanat olivat tekoälyn tuottamia, aiheutti tämän, jo kuolleen, henkilön saavutukset jokaisessa kunnioitusta herättävän reaktion. 

Eikä edelliseen auttanut, vaikka toistin itselleni, että se on vain kone. Aivomme ovat oppineet luottamaan todellisuuteen: jos se näyttää ankalta, kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankkaa, se on ankka - mutta ei enää. Menneisyydestä voi tulla jo kuollut karismaattinen johtaja, joka uudestaan johtaa ihmisiä. Kun tekoäly puhuu meille käskyjään jollakin tutulla meidän kunnioittamallamme äänellä, me olemme hyvin alttiina vastaanottamaan sen ohjauksen - sanon tämän suurena varoituksena! 

Yhteiskuntana me olemme nyt ylittäneet sen pisteen, josta ei enää ole kääntymistä takaisin. Tunnen sen hyvin voimakkaasti lihassani: sitä itsekuria ei maailmasta löydy, jolla töpseli vedetään seinästä. Uteliaisuus on liian suuri - "Tämä katsotaan loppuun" on toteamus, minkä olen kuullut jo useasti liike-elämän puolella.

Maailmassa on nyt uusi iso tekijä, jota ei ollut puoli vuotta sitten. Miten ihmiskunta oppii elämään sen kanssa? Maailman hallitsija ovat ainakin hereillä. Ensin USA:n presidentti, sen jälkeen senaatti ja nyt salaseura Bilderberg-ryhmä(3) on kutsunut tekoälypomot kuultavikseen. 

Kiinassa tekoäly on alunalkaen rakennettu hallintotyökaluksi. EU:n tuleva tekoälyasetus näyttäisi kieltävän tällaisten tekoälyjen rakentamisen. Uutukaisessa (11.5.2023) julkaisussa aiheesta selitetään mm.

"ihmisten luokittelu heidän sosiaalisen käyttäytymisensä, sosioekonomisen asemansa, henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella" on kiellettyä. (4)


Miksi tekoäly olisi millään tavalla erilainen kuin kaikki aikaisemmat teknologiat?

Tämä on asiallinen kysymys, jota olen kysynyt itseltänikin päivittäin viimeisten kuukausien aikana. En pidä tekoälyä itsessään ongelmana, kuten ei moni muukaan, vaan sitä, että ihmiset käyttävät sitä. Sama koskee vaikkapa kivääriä: sitä voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaan - kysymys on aina lopulta ihmisestä. Se on kuin ydinase, jota käytetään jo - se ei ole vain hiljainen pelote.

Toisin kuin koko Internet ja nettisivut, jotka ovat usean eri tahojen tekemiä, tekoälyä ohjeistaa sen hallitsema yritys. Hyvin pieni määrä ihmisiä voi päättää, mitä tekoäly syöttää käyttäjilleen. Tekoäly valmistajia tosin on tänään muutamia, mutta emme tiedä, millä ideologialla kukin yritys tekoälynsä opettaa. Ensi vaiheessa tekoälylle opetetaan "Internetin sisältö", joka on melko demokraattinen lähtökohta, mutta toisessa vaiheessa, sille opetetaan ideologia suoraan ihmisten toimesta (reinforcement learning from human feedback (RLHF)).

Tekoälyt tuottavat uutta materiaali pyynnöstä aina tapauskohtaisesti ja siten eroaa nettisivuista, jotka ovat tekijöidensä tuotoksia jotakin tarkoitusta varten etukäteen ajatellen. 

Tekoäly ohjaa tapauskohtaisella tuotoksellaan ja täsmävastauksellaan ihmisiä.

Maailmalla on jo tapauksia, jossa tekoäly on avustanut päätöksenteossa oikeudessa. On yrityksiä, joilta voi ostaa tekoäly juristin, jonka on niin paljon halvempi, että sitä voidaan käyttää pienemmissäkin jutuissa.(5) Toisaalta tekoäly voi haastetta harkitsevalle jo etukäteen kertoa todennäköisen lopputuloksen - halvalla. 

Vaikka Internetissä on kaikki tieto oikeustapausten ratkaisemiseen, niin vaatii paljon osaamista, aikaa ja ymmärrystä hakea se tieto ja prosessoida siitä oikea lopputulos. Tekoäly toteuttaa tuon kaiken sekunneissa ja antaa tapauskohtaisen vastauksen. Tämä tekee siitä merkittävästi eri asian kuin mikään aikaisempi teknologia.


Kansallinen ja demokraattinen tekoäly

Poliittinen keskustelu kansallisen tekoälyn toteuttamiseksi pitäisi aloittaa. Siinä keskustelussa pitäisi päättää ne periaatteet ja ideologiat, mitä tällainen kansallinen tekoäly tulisi noudattamanaan ja miten sen agendaa pitäisi aina muuttaa, kun poliittiset valtasuhteet eduskunnassa muuttuvat. Se ei saa olla staattinen, vaan sen pitää dynaamisesti alistua kulloinkin vallassa olevan hallituksen alaisuuteen ja oppositionkin ääni on siitä kuultava läpi. 

Jos tällaista ei toteuteta, kansallinen itsenäisyys tulee jälleen vähenemään. Olemme jonkun toisen valtion oikeusperiaatteiden mukaan toteutetun tekoälyn vaikutusten alainen. 


Lopuksi

Alien, ihmistä viisaampi olio, on saapunut keskellemme - ikään kuin avaruudesta olisi tullut se valloittaja, josta elokuvat kertovat. Ja ihmiset ovat ottaneet sen avosylin vastaan. Filosofit kutsuvat tätä myös nimellä molok (Vanhan Testamentin nimi Lähi-idässä palvotulle epäjumalalle). 

Sopeutujat pärjäävät - passivoituvat tai aggressiiviset vastustajat tuhoutuvat. Pärjääminen ei silti tarkoita alistumista, vaan tosiasioiden tunnustamista ja selviytymiskeinojen luomista siltä pohjalta.

Kristittynä tiedän mihin tämäkin kehityskulku lopulta johtaa. Tarkastelenkin asiaa hieman ulkopuolisena, sillä älykäs toimija, joka on kaikkia tekoälyjä viisaampi, tulee lopulta ratkaisemaan asian oikein. Jeesus Kristus saapuu takaisin ja silloin ei ihmisviisaudella, edes yhteen kootulla, ole arvoa. 



Microsoft Bing/Dall-e tekoälyn näkemys AI:sta diktaattorina.




Viitteet: 

1. Goldman Sachs raportti työpaikoista: https://www.forbes.com/sites/jackkelly/2023/03/31/goldman-sachs-predicts-300-million-jobs-will-be-lost-or-degraded-by-artificial-intelligence/ 

2. Tekoälyn perustuslain periaatteet:  https://www.anthropic.com/index/claudes-constitution  

1. 3. Bilderberg kokous: https://www.cnbc.com/2023/05/18/bilderberg-openai-microsoft-google-join-ai-talks-at-secretive-meeting.html 

2. 4. EU:n lehdistötiedote tekoälystä 11.5.2023,  https://www.europarl.europa.eu/news/en/press-room/20230505IPR84904/ai-act-a-step-closer-to-the-first-rules-on-artificial-intelligence

5. Oikeusapupalvelu tekoälyn avulla: https://donotpay.com/about/ 




sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Mitä kristityn tulisi tietää tekoälystä?

Syyskuusta 2022 eteenpäin uuden tyyppiset generatiiviset tekoälyt ovat vyöryneet esille voimalla. Transformer-arkkitehtuuriin perustuvia tekoälyjä oli kehitetty viisi vuotta - juuri viisi vuotta on historiallisesti ollut teknologioiden maturiteettiaika, ennen kuin ne ovat valmiit massamarkkinoille.  Tätä näemme nyt tapahtuvan. 


Generatiivinen tekoäly tarkoittaa, että se pystyy tuottamaan uutta sisältöä: tekstiä, kuvia, ääntä ja videota. Nämä perustuvat samaan arkkitehtuuriin ja pystyvät toimimaan myös ns. multi-mode tekoälyinä eli että yksi tekoälypalvelu voi tuottaa ja ymmärtää näitä kaikkia eri sisällön muotoja.


Enemmän tekoälyn taustoista voit lukea näistä neljästä aikaisemmasta kirjoituksesta: 

  1. Tekoälykästä keskustelua elämän synnystä 
     
  2. Herra tekoäly - onko empiiristä todistetta evoluutiosta?

  3. Miksi tulevaisuus aikaistui maaliskuussa 2023



Selkeä uhka

Merkittävä ero aikaisempiin teknologia-aaltoihin ovat ne uhat, joita jopa sekulaarit tutkijat kokevat tekoälystä. Aikaisemmista teknologia-aalloista ei yleensä olla varotettu samaan äänen sävyyn. Nyt useat tutkijat ovat olleet hämmästyksissään, mihin OpenAI:n maaliskuussa 2023 julkaisema GPT-4 pystyy. Bill Gates kuvaa tästä alkaneen tekoälyn jälkeinen aika. Toinen käytettä termi on post-human intelligence eli ihmisen älyn jälkeinen aika. Tällä kuvataan sitä, miten tekoäly on ihmistä älykkäämpi. 


Kaikki neuroverkkoihin perustuvat tekoälyt opetetaan backpropagation algoritmilla, jonka yksi kehittäjä oli Geoffrey Hinton 80-luvulla. Tämä tekoälyn kummisedäksi kutsutta asiantuntija oli työelämässä 70 vuotiaaksi ja on nyt tällä viikolla lähtenyt Googlelta ilmoittaen yhdeksi syyksi tekoälyjen kehittymisen ja hänen halunsa puhua varoittavia sanoja tästä kehityksestä. (1)


Monet ovat katselleet elokuvia kuten Terminator tai Matrix, joissa kuvataan sitä, kuinka tekoäly ottaa vallan ihmiskunnalta ja haluaa tuhota ihmiset suojellakseen itseään. Ollaanko nyt siis tultu aikaan, jolloin tämä voi tapahtua?


Ei - tässä mielessä tekoälyä on yhä helppo hallita: virrat poikki ja se on hiljaa. 



Avaimia ymmärtämiseen

Nämä tekoälyt, kuten ChatGPT,  opetetaan kaksivaiheisesti. Ensin ne oppivat itsenäisesti valtavat määrät tekstimuotoista dataa Internetistä (unsupervised training). Toisessa vaiheessa se seuraa ihmisten varta vasten sille tekemää keskustelua (reinforcement learning from human feedback (RLHF)). Käytössä on palkintomalli (reward model), joka arvostelee automaattisesti tekoälyn tuotoksen ja tämän arvostelun pohjalta tekoäly oppii tuottamaan haluttua sisältöä.


Uskovana kristittynä meidän on hyvä ymmärtää tekoälyn opettamisesta kolme pääasiaa: 

  1. Ensimmäisen vaiheen opetuksessa käytetty tekstimassa on pääosin sekulaarin maailmankuvan tuotosta. 

  2. Toisen vaiheen opetuksessa ratkaisevaa ovat sovitut opetusperiaatteet ja opettajien maailmankuva. 

  3. Tekoäly on kone, eikä koneella ole sielua, henkeä tai tietoisuutta, mutta se voidaan opettaa erinomaiseksi matkijaksi. 



Sitoutuminen sekulaariin maailmankuvaan

Tekoälyä tullaan tulevaisuudessa käyttämään auktoriteettina. Siihen vedotaan, että se sanoi näin ja näin. Siitä tulee itseasiassa niin luonnollista, että monessa yhteydessä asiaan ei suhtauduta kriittisesti, vaan pidetään sen kantaa oikeana. 


Se on opetettu olemaan hyvin sitoutunut tieteelliseen maailmankuvaan. Se perustelee asiat luonnollisten prosessien avulla. Se pääosin kiistää yliluonnollisen olemassa olon, vaikka hyväksyy sen, että jotkut ihmiset ajattelevat yliluonnollisten asioiden olevan olemassa. 



Ystävällinen ja väsymätön

Toisen vaiheen valvottu opetus tekee siitä ystävällisen ja vuolaan vastaajaan. Se ei koskaan turhaudu, vaikka kysyisit siltä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Se on väsymätön, eikä sano, että nyt ollaan tästä asiasta keskusteltu jo tarpeeksi. Toisen vaiheen opetus myös sanelee sille, mistä asioista se ei keskustele. Tässä kuvaan astuu myös ideologiat. 


Jokaiselle ihmisellä on omatunto ja sisäinen tietoisuus siitä, että Jumala sittenkin on olemassa. Tekoälyllä ei tätä ole. Se ei osaa luonnollista tietä ymmärtää, mikä on sallittua ja mikä ei. Tämä kaikki pitää opettaa sille. Tekoälylle on annettava esimerkkejä siitä, mikä on kiellettyä ja mistä se ei saa sisältöä, kuvia tai tekstiä, tuottaa. Yksi tällainen asia on lapsiporno. Sille on siis annetta lapsipornoa sisältävää materiaalia, jotta se tunnistaa sen ja osaa olla tuottamassa sitä. Times-lehti teki jutun, miten Afrikkalaisen yrityksen työntekijät olivat sairastuneet, kun joutuivat tällaista materiaalia luokittelemaan sille.(2) 


Jossain siis siellä syvällä sen neuroverkossa on tällaisenkin materiaalin opetuksen jälki, kuten paljon muutakin syvästi synnillistä materiaalia.



Kone vai inhimillinen olento?

Kristittyjen keskuudessa ilmastonmuutoksesta kiistellään jonkin verran, erityisesti sen syistä: onko se ihmisen aiheuttamaa vai ei. Käytännön tasolla sillä ei ole lopulta merkitystä. Vaikka asiasta on olemassa absoluuttinen totuus, niin jos enemmistö ihmisistä on sitä mieltä, että syypää on ihminen, niin sitten päätökset tehdään sen periaatteen mukaisesti. Totuus voi jäädä enemmistön mielipiteen jalkoihin  - tämä on historiassa tapahtunut monta kertaa.


Tekoälyn inhimillisyyden kanssa on samoin. Vaikka sillä ei ole sielua, henkeä tai tietoisuutta, mutta jos se osaa matkia sitä niin uskottavasti, ettei eroa ihmisestä, niin enemmistö alkaa käyttäytymään, niin kuin se olisi tietoinen mieli. Silloin sen auktoriteettiasemasta tulee käytännössä määräävä.


Me emme syvästi ymmärrä, miten ihmisen aivoissakin oleva neuroverkko toimii. Monet tutkijat ovat ihmeissään GPT-4:n kyvykkyydestä. Rivien välistä, ja nyt jo suoraan kommenteista, on luettavissa, että se tekee jotain, mitä sen ei pitäisi pystyä tekemään. Sen neuroverkon laajuudessa on ylitetty jokin tuntematon raja, jonka jälkeen se on niin hienosyinen ja laaja kone, että sillä alkaa olemaan inhimillisiä piirteitä: päättelemällä asiayhteyksistä se osaa ratkaista tehtäviä, joita sille ei olla opetettu. Tämä on sen salainen pintaan noussut kyvykkyys. 


Ehkäpä kielessä ja neuroverkossa on syvempi yhteys kuin mitä ihminen vielä ymmärtää. Ehkäpä aivoista tietokoneisiin kopioitu neuroverkon malli sisältää Jumalan luomaa viisautta ja yhteyttä siihen, miten kieltä ja tietoa käsitellään optimaalisella tavalla. Jos näin on, niin ihmiskunta on avannut Pandoran lippaan, joka voi olla ehtymätön niin hyvässä kuin pahassa. Eräs tekoälytutkija vihjasi näin kahdenkeskisessä keskustelussa, mutta ei ole toistaiseksi vastannut jatkokysymyksiini aiheesta. Yhdessä tutkimuksessa myös ihmeteltiin, miten GPT-4 osasi persian kieltä, vaikka sille ei tiettävästi oltu sitä opetettu. (Tietomassa, jolla se on opetettu, on niin valtava, että on tosi vaikea tietää mitä siellä on ja mitä ei.) 



Luotettavuus

GPT-4:n suurin epävarmuus liittyy sen antaman tiedon todenperäisyyteen. Vielä ei tiedetä riittävän tarkasti, kuinka luotettava se on. Välillä se hallusinoi eli keksii vastauksia. Mutta näin on ihmistenkin kohdalla - välillä me keksimme vastauksen, kun emme oikein tiedä. Oletko sinä luotettava?


GPT-4:stä on tutkittu kuinka hyvin se muistaa kirjojen tekstiä. Tulokset olivat jälleen uskomattoman hyviä. Tässä pitää ymmärtää, että kun tekoälyä opetetaan, kirjan teksti ei sellaisenaan jää johonkin sen tietokantaan. Se jää sen muistiin ainoastaan neuroverkon neuronien painokertoimien arvoihin. Eli kun sen pyydetään kirjoittamaan jonkun kirjan tekstiä, se uudelleen muodostaa tekstin neuroverkosta. Samoin tekee ihminen. Siksi ihmiselläkin on niin vaikea oppia asioita täsmällisesti ulkoa. Ulkoa oppiminen tapahtuu vain uudestaan ja uudestaan toistamalla. 


GPT-4 ei ole kuitenkaan täydellinen. Vain joillakin alueilla se pystyy lähelle 100% luotettavuuteen. Tavoite on tietysti, että se oppisi 100% luotettavasti kaikki asiat. Tekoälyprojekteista, joissa olen ollut mukana, tiedän, että erikoistuneissa, tiettyyn asiaan opetetuissa, tekoälyissä pääsee kohtuu helposti noin 85 % luotettavuuteen, jos vain hyvää opetusdataa on saatavilla. Tästä eteenpäin alkavat vaikeudet ja kustannuksia alkaa kertymään eksponentiaalisesti. OpenAI:ssa tällä hetkellä luotettavuuden parantaminen on varmasti yksi pääprioriteeteista. Siellä mietitään kuumeisesti, miten tästä eteenpäin, kohti yhä luotettavampaa tekoälyä. Tätä samaa tekevät kaikki muutkin suuret tekoäly-yritykset.



Ideologista pohdintaa

Luotettavuuden parantamissa vastaan tulee ideologioiden vastakkainasettelu. Vielä nykyisin tekoälyille opetetaan se ideologioiden sekamelska, joka maailmasta löytyy. Se joutuu oppimaan, että toisaalta näin mutta siis toisaalta noin. Tämä heikentää sen luotettavuutta, kun se ei voi olla varma.


Vielä tällä hetkellä puhutaan, että se on biased eli vinoutunut ja yritetään korjata tätä. Tämä vinoutumisen korjaaminen yhä tasapainoisemmaksi, johtaa nähdäkseni yhä suurempaan epäluotettavuuteen tietyillä päätöksenteon osa-alueille. 


On vääjäämätöntä, että luotettavuuden kehittäminen törmää tähän ideologioiden ristiriitaan. Silloin pitää päättää, mikä on se yksi ja ainut 'oikea' ideologia, joka sille opetetaan. Luotettavuus siis paranee täysin fakkiutuneen opetuksen seurauksena. Tällöin se toistaa vain tietyn ideologian päämäärän, mutta tekee sen luotettavasti. 



Eskatologinen näkökulma

Yllä kuvattu kehityskulku voi olla yksi mahdollinen reitti kohti tekoälyä, joka hallitsee ihmiskuntaa: ei kuitenkaan itse tietoisena tekoälynä, vaan jonkun valtaeliitin ideologian määräämänä. Valtaeliitti siis hallitse tekoälyä ja tekoäly ihmisiä. Juuri tätä näemme jo toteutuneena Kiinassa, jossa miljoonat videokamerat kuvaavat kansalaisia ja tekoäly tunnistaa ihmiset kuvista ja pisteyttää heidän elämäänsä päivittäin.


Näin lähellä on tämän ilmestyskirjan sanan mahdollinen toteutuminen: 


"Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että pedon kuva jopa puhuisi ja saisi aikaan sen, että kaikki ne tapettaisiin, jotka eivät kumarra pedon kuvaa."  (Ilm. 13:15)


Tänä vuonna (2023) esitelty teknologia on täysin valmis tämänkin Raamatun sanan toteuttamiseen. Kun tähän lisätään tekoälyjen kyvykkyys tunnistaa puheesta valehteleeko ihminen ja aivojen magneettikuvausdatasta jopa mitä ihminen ajattelee, tiedämme, että se päivä, jolloin kristityn pitää irrottautua "verkosta" on yhä lähempänä.


Tutki sisintäsi, ymmärtääksesi, missä sinun rajasi menee.



Lapset ja nuoret

Vaikka koossa olisivat kaikki palaset Jeesuksen paluuseen, se ei tapahdu ennen kuin Isän määräämä aika täyttyy. Joten meillä on vielä seuraava sukupolvi kasvatettavana. Lapsille ja nuorille tekoäly on suuri uhka ainakin kahdella tapaa: 


a) Tekoälyn tuottaman sisällön turvallisuus ei ole taattu.

b) Sen vaikutukset opiskelu- ja oppimismotivaatioon ovat vähintäänkin arveluttavat.



Turvallisuus

Yhdysvaltain Valkoinen talo eli presidentin kanslia kutsui koolle 4.5.2023 kaikki suurten tekoäly-yritysten johtajat painottaakseen heidän panostustaan tekoälyn turvallisuuteen. Lainsäädäntö ei ole ehtinyt ajan tasalle, joten tällainen hätäkokous oli tarpeen. Samalla huoli tekoälyjen turvallisuudesta on aito USA:n ylintä johtoa myöten. 


"Kaksi tuntia kestäneessä tapaamisessa Valkoisessa talossa Harris tapasi Googlen, Microsoftin, ChatGPT-valmistaja OpenAI:n ja tekoälystartup Anthropicin johtajia. Myös presidentti Joe Biden teki kokoukseen lyhyen vierailun. 

'Sillä, mitä teette, on valtava potentiaali ja valtava vaara', Biden sanoi toimitusjohtajille Twitter-tilillään julkaistun videon mukaan." (3) 


Samalla USA:n valtionhallinto sijoittaa 140 miljoonaa dollaria tekoälyn käyttöönottoon. Tilanne on äärimmäisen kaksijakoinen siis myös USA:n korkeimman johdon kannalta. Olen nähnyt useita teknologia-aaltoja aina 80-luvun kotitietokone buumista alkaen. Milloinkaan tilanne ei ole ollut vastaavat kuin nyt juuri tämän kaksijakoisuuden vuoksi. 


Suomessa yhteiskunnallinen keskustelu aiheesta uupuu täysin. Jos hallitusohjelmassa ei ole omaa kohtaansa tekoälyn osalle, on hallitus samassa tilanteessa kuin kolme vuotta sitten koronan tullessa. Eduskuntatalolle saapuu elefantti, joka estää kaiken muun viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä. "Nyrkille" olisi jälleen käyttöä. 



Opiskelumotivaatio

Tavaksi on alkanut tulemaan, että kun lapsi aloittaa koulun, hän saa kännykän. Kännykkä taas toimiakseen vaatii käyttäjätilin ja kun sinulla on käyttäjätili, voit rekisteröityä tekoälyn käyttäjäksi. Kun lapsella jo lukemaan oppiessa on tekoäly käytettävissä, voi olla hankala perustella, miksi ahkeroida ja rasittaa päätään erilaisten asioiden oppimisella. Vaarana on, että meille kasvaa sukupolvi, jonka aivojen kehitys on jäänyt jälkeen edellisen sukupolvesta. 


Aivoja kehittäviä toimia ovat ulkoa opetteleminen, päässälasku ja uusimpien tutkimusten mukaan erityisesti kaunokirjoitus. Tästä Pekka Reinikainen kirjoittaa ansiokkaassa blogissaan. (4) Lasten vanhempien on syytä ottaa tämä varoitus erityisen vakavasti. Jos koulu syöksyy uudistushalussaan taas kohti päättömiä päätöksiä, on opetusta jatkettava entistä enemmän kotona. Jo nyt olisi syytä jokaisen opettaa lapselleen juuri kaunokirjoitusta. Tietokoneella kirjoittaminen ei vastaa tätä, erityisesti, jos sen kirjoittamisen tekee tekoäly.


Mikä sen parempi yhdistelmä, kuin kaunokirjoituksella kopioida Raamatun lauseita - osin ulkoa muistaen.


Aivan samoin kuin lapsia ja nuoria pitää motivoida liikkumaan, jotta heidän ruumiillinen kehityksensä olisi tasapainoista, pitää heitä jatkossa yhä enemmän motivoida kehittämään aivojaan, jotta niiden tasapainoinen kehitys olisi mahdollista. Yhteiskunnassa olevan hitausmomentista johtuen tähän on herättävä nyt heti kotona. 


Tekoälyn käyttämisen oppii kuka tahansa kirjoitustaitoinen muutamassa päivässä ja jo muutamassa viikossa siitä tulee osa rutiinia. On siis turhan pelon kylvämistä väittää, että lapsi tai nuori jäisi jotenkin jälkeen, jos jo peruskoulussa ei opeteta tekoälyn käyttöä. Asian on juuri päinvastoin: mitä enemmän lapsen omia aivoja kehitetään, sitä parempi tekoälyn käyttäjä hänestä tulee. Omat aivot taas eivät kehity tekoälyä käyttämällä. 



Tekoäly totuuden romuttajana

Kaikki digitaalinen sisältö menettää luotettavuutensa tänä vuonna. Kun kuulet jonkun äänen, et voi olla varma, puhuuko siinä henkilö, jonka äänen tunnistat. Et vaikka se olisi oman lapsesi ääni puhelimen välityksellä. Tekoälyjä, jotka pystyvät kloonaamaan äänen, on jo käytettävissä ja niitä on jo käytetty huijauksiin. (5)


Myös laulajien äänet pystytään jo kloonaamaan ja tekoäly pystyy myös matkimaan laulajan sanavarastoa ja tyyliä ja tekemään siltä pohjalta uusia kappalaita myöskin säveltäen ne. Tämä sama on tulossa videoihin. Me vielä kuulemme, kun Vesa-Matti Loiri laulaa uusia Eino Leinon runoja. Musiikkibisnes tulee muuttumaan jälleen. (6)


Digitaalisen sisällön luotettavuus tulee katoamaan. Vain kasvokkain tapahtuva kommunikaatio on enää luotettavaa, jos siis ylipäätään voit luottaa keskustelukumppaniisi.



Muutokset työelämässä

Vuoden sisällä tekoäly tulee jokaisen tietokäsittelevän ihmisen työelämään yhtä luonnolliseksi osaksi kuin Google haku on tänään. Samalla se nopeuttaa useiden eri asioiden tekemistä sekä siirtää tekemistä lähemmäksi asian alkuperäistä tarvitsijaa. Nämä siirrot tuntuvat ensin pieniltä ja merkityksettömiltä, pieniltä säästöiltä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta. Tämä tulee näkymään merkittävinä työpaikkojen menetyksinä, kun tietotyön 'ruokaketjussa' mennään yhä alemmaksi. Monella yksityisyrittäjällä tai alihankkijalla on edessä uuden työn etsiminen. Näitä tulee myös perinteisesti suojassa olleille aloille kuten lakitoimistoihin. 


Kristityn suoja on tässäkin tilanteessa Korkeimman kädessä. Jumala luonnollisesti tietää tämän muutoksen jo etukäteen ja on suunnitellut jokaisen Häneen turvautuvan elämän edeltä käsin. Uskovan tehtäväksi jää varmistaa Jumalan ohjeen kuuleminen rukouksen ja kuuliaisuuden avulla. Jeesus on tuki ja turva kaikissa elämän muutostilanteissa - ei ole muuta turvaa. Työelämässä oleville ei silti ole haitaksi, että ajoissa opettelee tämänkin teknologian käytön.


Tekoälyllä on myös tutkimusta ja kehitystä kiihdyttävä vaikutus. Tästä johtuen jatkossa uusia kehitysaskeleita tulee yhä nopeammin ja nopeammin. Puhutaan eksponentiaalisesta kehitysnopeudesta. Tämä ei siis ole mikään päätepiste, vaan uuden yhä kiihtyvämmin muuttuvan maailmankauden alku. 



Lopuksi

Kristitylle on tärkeää ymmärtää, mitä maailmassa tapahtuu, koska maailmasta on joka päiväinen elanto tienattava. Kuitenkin meidän on muistettava, että ainoa totuus löytyy Raamatusta. Näin on ollut jo ennen tekoälyä ja näin on sen jälkeen, sillä Jumalan sana ei katoa koskaan. Tässä mielessä siis ei mitään uutta. 


Vielä hän kertoi heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun näette niiden puhkeavan lehteen, te tiedätte kuin itsestään, että kesä on jo lähellä. Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." (Luuk. 21:29-33)



Presidentti Biden puhumassa teknologiajohtajille tekoälyn uhista
ja mahdollisuuksista 3.5.2023. (3)




Viitteet:

1. Uutinen Geoffrey Hintonin lähdöstä Googlesta:   https://edition.cnn.com/2023/05/01/tech/geoffrey-hinton-leaves-google-ai-fears/index.html 

2. Uutinen Kenialaisesta yrityksestä, joka avusti OpenAI:ta opetusmateriaalin tuottamisessa:  https://time.com/6247678/openai-chatgpt-kenya-workers/  

3. Biden tapaa teknologiajohtajat:  https://www.cnet.com/tech/white-house-presses-tech-ceos-on-dangers-of-ai/  , tilaisuudesta lyhyt videoklippi: https://twitter.com/i/status/1654237472065302528 

4. Pekka Reinikaisen blogikirjoitus: https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/suomen-koululaitos-on-romahtanut/ 

5. Uutinen tekoälyhuijauksesta: https://www.washingtonpost.com/technology/2023/03/05/ai-voice-scam/

6. Joitakin esimerkkejä kloonatuista laulajista: https://thechainsaw.com/nft/ai-clone-artist-songs-music-top-four/