Kirjoittajasta

Milloinko kiinnostuin elämän alkuperään liittyvistä asioista?

Aikaisemmin ajattelin niin kuin luulen useampien ajattelevan. Totuus on jossain keskellä. Ei evoluutio ole sellaisenaan totta, mutta ehkä Jumala käytti evoluutiota elämää jalostaessaan eteenpäin.

Minulla on joitakin vanhoja kirjoituksiani yli kymmenen vuoden takaa jolloin pohdiskelen näitä asioita juuri edellä kuvatulla tavalla. Niissä totean mm. että jotain kuitenkin tapahtui noin kymmenen tuhatta vuotta sitten, sillä arkeologia ja historiantutkimus osoittavat, että ihmisen toiminnan aktiivisuus alkoi silloin voimakkaasti kasvaa. Spekuloin mahdollisuudella, että ehkä Jumala nosti alkuihmisistä yhden pariskunnan ja nimesi ne Aatamiksi ja Eevaksi. Ja Jumala eli läheisessä yhteydessä heidän kanssaan aina siihen asti kunnes ihminen hylkäsi Jumalan ja seurasi mieluummin omia mielihalujaan. Tällöin Jumala sitten vastaavasti hylkäsi ihmisen ja antoi sen mennä menojaan aina välillä kuitenkin yrittäen kutsua heitä takaisin ja lopulta antaen oman poikansa, Jeesuksen, mahdollisuudeksi ja tieksi palata takaisin Jumalan yhteyteen.

Nämä ovat luonnollisia ajatuksia, joita olen huomannut monella olevan, mutta…se että monella on samoja ajatuksia ei todista niitä oikeiksi tai faktoiksi. Meidän on katsottava havaintoja. Edellä olevaa ajatuksenkulkua nimittäin eivät tue tieteen havainnot eikä Raamattu. Nämä ovat harhaanjohdetun ja pimeässä kulkevan ihmisen luonnollisia ajatuksia, kun hän yrittää sovittaa yhteen valhetta ja totuutta. Näin asioita yhteen sovittaen ne eivät kuitenkaan loksahtele paikalleen, vaan kaikki tuntuu väkinäiseltä ja on paljon ristiriitoja ja paljon asioita, joita ei voi ymmärtää.

Vuonna 2014 kodin remonttia lopetellessani mielessäni rukoilin ja juttelin Jumalalle tai oikeastaan vaadin häntä vastaamaan, miksi hän on  kirjoittanut (tai sallinut kirjoitettavan) Raamatun ensimmäisen sivun niin, ettei siinä ole mitään järkeä: se ei sovi mitenkään yhteen tieteen kanssa. Tästä lähti seikkailu, joka jatkuu vieläkin. Jumala otti ns. niska-takapuoliotteen ja kuljetti pitkin tiedon jokia sanoen, että suu auki, nyt lähdetään. Aina välillä hän nosti ylös ja katsoi mitä kuuluu. Yleensä silloin kohotin katseeni ja kysyin mikä joki tuolla on … ja taas mentiin. (Joki tässä siis vertauskuva tiedon virrasta). Tätä on jatkunut nyt jo tuhansia tunteja täyttäen kutakuinkin vapaa-aikani.

Kaikki vastaukset olivat jo valmiina, sillä en ollut ainoa ihminen maailmassa, joka oli tätä asiaa pohtinut. Kaikki asiat ovat jo kovasti tutkitut. Raamattukin on niin vanha kirja ja sitä on tutkittu niin paljon uskossa ja ilman uskoa, että on vaikea kenenkään uskotella itselleen, että hänellä olisi jokin uusi itsestään syntynyt ymmärrys asiasta.

Nämä asiat kyllä kestävät tutkimisen, suosittelen sitä, suorastaan yllytän. Älkää ottako minun johtopäätöksiäni, älkääkä muidenkaan, mutta älkää myöskään tehkö omia johtopäätöksiä tutkimatta asioita ensin. Se olisi anteeksiantamatonta huolimattomuutta ja siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Selvittäkää ensin suora havainto ja pohtikaa sitten mitä se voisi tarkoittaa. Olen näissä blogeissa pyrkinyt käyttämään tekstin värikoodia silloin kun lipsahdan omien pohdintojeni puolelle.

On jotenkin väsyttävän huvittavaa, että kun näistä asioista keskustelee ihmisten kanssa, niin usein nousee esille juuri näitä samoja itse keksittyjä ajatuksia, joista heti näkee, että ei olla vielä selvitetty edes perusteita. Uskotaan omiin kuvitelmiin, joilla ei ole mitään perusteluja todellisuuden kanssa, ei mitään tukea havainnoista. Usein kysynkin, että oletko oikein tutkinut asiaa vai ammutko lonkalta - ja usein saan hämmentyneen hiljaisuuden vastaukseksi. Niin, mielipiteillä ei ratkaista faktoja. Ei edes miljoonan ihmisen samansuuntaisella mielipiteellä.

Onneksi tänä päivänä on helposti saatavana ymmärrettävää opetusta niin puolesta kuin vastaakin. Valitettavasti kaikki opetus ei ole hyvää ja osin yhä käytetään materiaalia, jonka tekijä on aikoja sitten jäänyt kiinni väärennöksistä. Tämän takia olen pyrkinyt aluksi lähestymään asiaa genetiikan puolelta, koska sillä alueella on aika selvää ymmärtää, mikä on havainto ja mikä spekulaatiota.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti