Lisää ongelmia alkuräjähdysteoriaan - Suomalaistutkija väitteli tohtoriksi

Suomalainen tutkija Juska Pekkanen väitteli joulukuussa 2017 Aalto Yliopistossa aiheesta: "Jet Particology & Search for New Massive Particles - Jet composition studies and searches for new physics in dijet events using 13 TeV pp collisions with the CMS detector at the CERN LHC" http://www.aalto.fi/fi/current/events/2017-11-15-012/

Aihe ei luonnollisesti kerro mitään maallikolle. Hyvin karkeasti sanottuna hiukkaskiihdyttimellä on tutkittu alkeishiukkasia 60 kertaa korkeammilla energioilla kuin aikaisemmin. Tällä pyrittiin havaitsemaan uusia hiukkasia sekä jälkiä, jotka tukisivat niin sanottua säie-teoriaa. Kumpiakaan ei löytynyt.

CERN:in hiukkauskiihdyttimen tunneli on syvällä maan alla.

Mitä tämä sitten tarkoittaa alkuräjähdykseen liittyen - nythän tutkittiin maailman pienimpiä hiukkasia eikä suurta kosmosta?

Toimittaja Raili Leino kuvaa tutkimukseen liittyen ongelmaa Tekniikka & Talous -lehden numerossa 8.12.2017 sivulla 8 seuraavasti:

"Merkkejä ei ole havaittu myöskään gravitoni-hiukkaisista. Jos painovoima toimisi muiden perusvoimien tapaan, pitäisi olla olemassa sitä välittävä gravitoni-hiukkanen. 

Jos gravitonia ei ole, painovoiman selittäjäksi jää yleinen suhteellisuusteoria, jonka mukaan painovoiman aiheuttaa avaruuden kaareutuminen. 

Vakava ongelma on, että alkurähähdyksessä singulariteetissa kaareutuminen kasvaa äärettömäksi. Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka eivät sovi yhteen hyvin pienillä etäisyyksillä ja suurilla massoilla. Siksi emme tiedä esimerkiksi, mitä mustan aukon sisälle tapahtuu."

Aikaisempaan tietoon verrattuna, nyt on havaittu 60 kertaa tarkemmin, että alkuräjähdysteoria ei sovi yhteen suhteellisuusteorian kanssa. Jos siis pidämme kiinni suhteellisuusteoriasta, ei alkuräjähdystä ole voinut tapahtua.

Keskusteluissa annetaan usein ymmärtää juuri päinvastoin: suhteellisuusteoria tukee alkuräjähdystä. Tämä koe osoittaa, että ne tarinat, joilla se tuki on pyritty saamaan aikaiseksi, on falsifioitu 60 kertaa tarkemmin. Teoreetikot luonnollisesti nostavat ajatusta, että tarvitaan vielä korkeampia energioita. Ehkä, mutta tieteen nykyinen tila on, että alkuräjähdys ei tältäkään kantilta ole ollut mahdollista: gravitaatio olisi estänyt räjähdystä tapahtumasta.

Aikaisemmin olen kirjoittanut siitä, miten materia ja antimateria on todettu 350 kertaa tarkemmin symmetrisiksi. Alkuräjähdys tarvitsisi epäsymmetrian. Samansuuntainen tulos siis kuin tämä tutkimus. Myöskään edes uudelleen tutkimalla ei löytynyt mitään jälkiä pimeästä aineesta. Sekään ei siis selitä universumin käyttäytymistä.

Milloin alkuräjähdysteoria sitten unohdetaan, kun monet tieteen uudet tutkimukset osoittavat sitä vastaan? Eikö teorian pitäisi falsifioitua silloin, kun yksikin tutkimus on sitä vastaan? Jotkut kosmologit ovat tämän johtopäätöksen jo tehneet ja tämän takia populaaritieteessä yhä useammin putkahtelee esille multi-universumi tarina. Mutta sekin on vain tutkijoiksi itseään nimittävien pohdintaa - ei tutkivaa tiedettä.

Vaikka olen vain hyvin vähän seurannut kosmologien ja hiukkastutkijoiden välistä debattia, niin näkyy niissä jonkinlainen nokitteluasetelma. Hiukkastutkijat heittelevät näitä tämän kaltaisia kosmologisia väitteitä selventääkseen, mitä tulokset tarkoittavat käytännössä. Ja kosmologit, jotka ovat julkisuudessa paljon näkyvämpiä henkilöitä, eivät lainkaan pidä siitä, että heidän reviirilleen astutaan. Paljon mieluummin he itse tekisivät johtopäätökset ja valikoisivat julkisuuteen ne tutkimustulokset, jotka sopivat heidän malliinsa paremmin. Välillä saa vaikutelman, että kosmologien mielestä hiukkastutkijoiden olisi syytä pysyä putkissaan maan alla, kun he itse patsastelevat lehtien palstoilla ja vähättelevät näitä tutkimuksia aina tilaisuuden tullen. Saattaapi olla, että kosmologeja nyppii se, että jotkut eivät pidä sitä tieteenä alkuunkaan. 

Nämä tällaiset tutkimustulokset pitäisi kuitenkin ottaa paljon vakavammin, eikä toistuvasti lakaista niitä maton alle piiloon.  Kun kritiikkiä ei vastaanoteta, niin tiedekään ei kehity. Nyt näyttää siltä, että hiukkastutkimukset ja kosmologia etääntyvät hyvää vauhtia toisistaa. 

Totuudella on kuitenkin taipumus lopulta tulla esille.

Mikä on Totuus?

Elämme totuuden jälkeistä aikaa. Totuuden jälkeinen (post-truth) oli jo vuoden 2016 vuoden-sana Oxford Dictionaryn mukaan. Se tuotiin esiin poliittisena sanana kuvaamaan sitä julkeutta, millä julkisuudessa esiinnytään. Mutta mistä me sitten löytäisimme totuuden uudelleen?

Monen mielestä totuus löytyy tieteestä. Tämä ei kuitenkaan oli tieteen oma määritelmä itsestään. Tiede on itseään korjaava - totuus ei tarvitse korjausta. Tiede tietää vain sen hetkisen asioiden tilan, koska se varaa itselleen mahdollisuuden muuttaa itseään, jopa kääntää suuntaa täydellisesti. Ja on sen monta kertaa historiassa tehnytkin. Tosin mikään ketterä kääntyilijä tiede ei ole, sillä historiassa valtaa pitäneet tieteentekijät ovat poikkeuksetta rakastuneet sen hetkiseen asioiden tilaan siinä määrin, että siitä on tullut käytännön totuus heille. On tarvittu uusi sukupolvi irtaantumaan vanhasta. Mikä tekisi tästä hetkestä erilaisen? Miksi meillä olisi tieteen kautta perimmäinen totuus alkuperästämme nyt, kun sitä ei aikaisemminkaan ole ollut?

Ihmisillä on erilaisia käsityksiä totuudesta. Monet ovat sitä mieltä, että ihmisellä itsellään on mahdollisuus määritellä oma totuutensa. Itse en oikein näe sitä mahdolliseksi. Me kuitenkin elämme samassa maailmassa ja kaikki se mitä sinä teet vaikuttaa minuun ja kaikki mitä minä teen vaikuttaa sinuun. Jos totuus on suhteellista ja ihmisen määriteltävissä, niin kumman totuus on sitten oikea totuus: sinun vain minun?

Osatotuudet ja koko totuus.

Kun poliisi kuulustelee kahta autokolarin nähnyttä silminnäkijää, niin hän mitä todennäköisemmin saa hieman erilaisen kuvauksen tapahtumista. Ensimmäinen kertoo, että autoilija väisti jalankulkijaa ja törmäsi toiseen autoon. Toinen kertoo, että sivutieltä tullut ajoi toisen auton alle. Kumpi oli oikeassa eli kummalla oli totuus? Mahdollisesti ei kummallakaan tai jopa molemmilla. Vasta valvontakameran tai vastaavan kuva kertoo, mitä todella tapahtui, vasta siitä näemme mikä oli totuus (jos siitäkään).

Kuitenkin vaikka kumpikaan näistä silminnäkijöistä ei olisi edes ollut olemassa, syntyneetkään, niin totuus kolaristi olisi silti ollut olemassa. Samoin on elämän suuruisten asioiden kohdalla. Mistä me tulemme? Totuus siitä on olemassa, vaikka minä tai sinä emme olisi olemassakaan. Totuus on määritelmänsäkin mukaan ihmisen ulkopuolella.

Mitä merkitystä totuudella sitten olisi, jos koko ihmiskuntaa ei olisi olemassa? Jotkut ajattelevat, että ihminen on ainoa inhimillinen, älykäs ja ajatteleva olento, joka pystyy sellaisen käsitteen kuin totuus luomaan. Jos kaikki, mitä on olemassa on vain materiaa, niin näin varmaan olisikin, mutta kaikki ei selvästikään ole materiaa. Jo tällaisen käsitteen olemassa olo kuin totuus itsessään on jo ei-materialistinen.

Totuuden tietäminen on vaikeaa. Mistä asiasta voit olla todella varma? Voitko olla varma, että Jumalaa ei ole olemassa? Voitko olla varma, että Raamattu ei ole Jumalan Sanaa? Ihan varma? Mihin perustat varmuutesi?

Jos oletetaan, että tiedät 1%:n kaikesta tiedosta, joka sekin on ruhtinaallinen osuus, niin voiko olla, että siinä jäljelle jääneessä 99%:ssa on jotain, mikä itse asiassa kumoisi käsityksesi totuudesta? Miten siis voisit olla varma mistään, jollet tiedä kaikkea kaikesta? 

On tosin toinenkin mahdollisuus. Voit tuntea jonkun joka tietää kaiken kaikesta ja kysyä häneltä.

Kaikki tietävän on oltava myös kaikkialla läsnä, muuten ei kaiken tietäminen olisi mahdollista. On oletettavaa, että jos on taho, joka on kaikkitietävä, hän siis on myös kaikkialla läsnäoleva. Tieto on valtaa - kaikkitietävällä on kaikkein eniten tietoa,  siis kaikkein eniten valtaa. Kaikkitietävä on siten myös kaikkivaltias.

Kaikkivaltiaalle taas kaikki on mahdollista, mutta hän ei siltikään vielä olisi se Jumala, jota kutsutaan Isäksi taivaassa, Kaikkein Korkeimmaksi ja Luojaksi. Sillä se Jumala, joka tunnetaan Kristittyjen Jumalana, ei voi tehdä mitä tahansa, vaikka hän tietää kaiken. Tämä sen tähden, että hän on itse myös totuus. Totuus ei voi rikkoa itseään vasten, sillä silloin hän ei enää olisi totuus. Tästä seuraa pyhyys. Jumala on ennen kaikkea Pyhä, koskematon, ja muuttumaton. Hän on nostanut sanansa itseään korkeammalle. Hän ei voi rikkoa lupauksiaan eli ei siinä mielessä ole kaikkivaltias, vaikka onkin kaiken yläpuolella (paitsi siis oman sanansa).

Jos todella rakastat totuutta enemmän kuin itseäsi, pystyt totuuden myös löytämään. Meitä koetellaan monella tapaa, juuri sen selvittämiseksi, rakastammeko totuutta, vai olemmeko valmiit palvelemaan valhetta ja vilppiä, vain saadaksemme omaa etua, juuri tässä, juuri nyt. Pystytkö lähtemään tutkimaan, mikä todella on totuus? Totuuden rakastaminen, sen todellinen janoaminen, avaa silmien eteen uuden maailman, jossa näkökyky avartuu ja ymmärrys lisääntyy - eikä suinkaan vähene.

Jumala, niin kuin Raamattu sen määrittelee, on totuus.

Totuus kestää kaiken mahdollisen  kritiikin ja analysoinnin. Totuutta ei tarvitse koskaan puolustaa, koska totuus lopulta puolustaa itseään. Totuudella on taipumus aina lopulta tulla esille, tosin toisinaan se saattaa kestää pitkäänkin.

Totuus ei vanhene ja on ollut sama jo alusta asti. Totuus on olemassa ihmisestä riippumatta. Totuus on ihmisen ulkopuolella - ei ihmisten määrittelemä. Totuuden tietääkseen on tiedettävä kaikki kaikesta tai tunnettava joku joka tietää kaiken kaikesta ja kysyttävä häneltä.

Totuudella on taipumus lopulta tulla esille, siksi totuus kestää tutkimisen. Jumalan Sana on totuus. Kreikaksi Sana, Logos, tarkoittaa puhuttua ymmärrettävää tietoa.

Totuus on meille tänäkin Jouluna tuotu luoksemme. Sillä, Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa.

Tuli mies, Jumalan lähettämä. Hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat hänen kauttaan. Ei hän ollut se valo, vaan hän tuli todistamaan valosta.

Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta vaan Jumalasta.

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Johannes todisti hänestä ja huusi: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka tulee minun jäljessäni, on minua edellä, sillä hän oli olemassa ennen minua."

Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet osamme ja armoa armon lisäksi, sillä laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan nähnyt. Ainutsyntyinen Jumala, joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut.

(Joh. 1:1-18)

Lopuksi: on yksi asia mitä Jumala ei tiedä, nimittäin sinun syntisi. Hän on luvannut unohtaa ne, jos otat vastaan Jeesuksen pelastustyön ristillä. Jeesus on yhä Joulun sanoman ydin.

46. Silmän evoluutio - Uusi löytö

Silmän evoluutio tapahtui viimeisimmän uutisen mukaan seuraavasti: se ilmestyi 530 miljoona vuotta sitten valmiina ja sitten se on säilynyt sellaisenaan: 

"This exceptional fossil shows us how early animals saw the world around them hundreds of millions of years ago," says one of the team, palaeontologist Euan Clarkson from the University of Edinburgh."Remarkably, it also reveals that the structure and function of compound eyes has barely changed in half a billion years."Indeed, it's crazy to think that scientists can dig up the remains of a creature that's been dead for over 500 million years and find that it had basically the same visual organs as many animals we share the planet with today. 

["Tämä poikkeuksellinen fossiili osoittaa meillä kuinka varhaiset eläimet näkivät maailman ympärillään satoja miljoonia vuosia sitten", sanoo yksi ryhmän jäsen, paleontologi Euan Clarkson Edinburghin Yliopistosta.

"Merkittävästi se myös paljastaa, että silmän rakenne ja toiminta ovat tuskin muuttunut puolen vuosimiljardin aikana."

Todellakin se on hullua ajatella, että tiedemiehet voivat kaivaa esille jäänteitä eliöstä, joka on ollut kuolleena yli 500 miljoona vuotta ja havaita, että sillä oli pohjimmiltaan sama näköelin kuin monilla eläimillä, joiden kanssa me jaamme maapallon nykyisin."]

  

http://www.sciencealert.com/oldest-eye-ever-evolution-fossil-evidence-530-million-years-trilobite

'Varhaisimmat' fossiilit ovat trilobiittejä. Tässä näkyy sen silmä ympyrän keskellä.

Mitä sitten tarkoittavat ne moninaiset tutkimukset, joita on tehty silmän evoluutiosta? Toisinaan on nimetty 19 askelta silmän evoluutiossa, toisinaan on kerrottu että silmä on kehittynyt jopa 40 kertaa historian aikana itsenäisesti eri eläimillä toisistaan riippumatta.

Esimerkiksi mustakalan silmä on hyvin samanlainen kuin ihmisen silmä (kuva alla). Mustekalalla ja ihmisellä ei kuitenkaan ole mitään sukulaisuussuhdetta edes evoluution väittämän mukaan ihmisen kanssa (muuta kuin sen kuuluisan väitetyn ensimmäisen solun kautta, jolla ei luonnollisesti vielä ollut silmää.)

Yllä ihmisen ja alla mustekalan silmä.

Evoluutio-opissa on sellainen käsite kuin konvergenssi evoluutio, jolla voidaan todeta, että samanlaiset elimet ovat kehittyneet toisistaan riippumatta. Kuten esimerkiksi valaan pyrstö ja kalan pyrstö. Evoluutio-opin mukaan kalasta tuli maaeläin ja sitten se maaeläin palasi veteen ja sai taas pyrstön.

Tämä on täysin mielivaltaista, sillä välillä jonkin elimen voidaan sanoa olevan samanlainen sukulaisuuden takia ja siten todistavan evoluutiosta, ja taas välillä se sama elin on edelleen samanlainen, mutta todistaa evoluutiosta sillä, että se on kehittynyt itsenäisesti ja sattumalta samanlaiseksi ilman sukulaisuutta. Nämä päätökset kumpaa linjaa elin edustaa, tehdään täysin mielivaltaisesti ja päätös voidaan muuttaa ilman, että elimestä itsestään on saatu mitään uutta tietoa. Ei kuulosta kovin loogiselta oppirakennelmalta - taustalla pitää olla jokin toinen vaikutin, miksi näin halutaan uskoa.

Silmän evoluutiosarjoja rakennettaessa otetaan erilaisten nykyisin elävien eläimien silmiä, verrataan niitä, ja päätellään samankaltaisuuden aste nojautuen vertailuun. Sitten todetaan että toinen on tullut toisesta ilman havaintoa tästä tapahtumasta.

Yleensä nämä loikat toisesta silmästä toiseen ovat kuitenkin geneettisesti tarkastelleen tähtitieteellisen suuria. Siksi ei fenotyyppiä (eliön ilmiasua) ja genotyyppiä (eliön genetiikkaa) pitäisikään evoluutiotarkastelussa koskaan käsitellä erikseen. Siinä menee helposti harhaan ja eksyy pohtimaan mahdollisuuksia, jotka kaukaa katsoen miellyttävät mielikuvistusta.

Yhtä hyvin samankaltaiset rakenteet kertovat samasta suunnittelijasta, joka rakastaa harmoniaa. Samoin, kuin ihminen suunnitellessaan eri automalleja käyttää samoja ja samankaltaisia osia eri malleissa, on Luoja käyttänyt samoja kokonaisuuksia eri eläimissä. Elämmehän me samassa ekosysteemissä samoja molekyyleja ravinnoksi nauttien. Olemme yksi kokonainen yhtenäinen kokonaisuus.

Se, että silmä on ollut kuvitellun 530 miljoonaa vuotta samanlainen, todistaa vain siitä, että mitään evoluutiota ei ole tapahtunut. Eläimet muuntuvat ja muuntelevat olemassa olevan geneettisen informaation avulla, mikä niillä on aina ollut. Epigeneettiset 'kytkimet' ohjavat tätä sopeutumista ja muuntelua.

Silmä on aina ollut silmä ja sen tarkoitus on aina ollut tarjota eliölle näköhavaintoja. Ei sillä koskaan ole ollut muuta päätarkoitusta eikä koskaan tule olemaan. Se on suunniteltu sähkömagneettisen säteilyn hahmottamiseen sellaisella anturiratkaisuilla, että aivojen neuroverkot sitä ymmärtävät. 

49. Kiveä, öljyä, hiiltä - miljoonissa vuosissa vai päivissä ja kuukausissa?

Uniformitarianismi tarkoitaa, että geologiset prosesit tapahtuvat hitaasti miljoonien vuosien aikana, sen saman prosessin mukaan, mikä nykyisin on havaittavissa. 

Esimerkiksi sedimenttikivien muodostuminen pitäisi olla hidas prosessi ja vaatisi paljon aikaan. Tämä käsitys tulee siitä, että kun näitä kiviä ajoitetaan radioaktiivisella ajoitusmenetelmillä, niin vastauksena on aina miljoonia vuosia. Palaan tähän ajoitusongelmaan myöhemmin.  Usein keskustelussa sotketaan myös se, milloin kivi on muodostunut ja kuinka kauan kiven muodostuminen vie.

Tällaiset ajoitusmenetelmät eivät voi kuitenkaan selittää seuraavia löytöjä. Näistä on selkeästi havaittavissa, että sedimenttikivien muodostuminen ei vie miljoonia vuosia, eivätkä ne ole miljoonia vuosia vanhoja:

Myös fossiloituminen eli orgaanisen materian mineralisoituminen voi tapahtua nopeasti. Se on kemiallinen prosessi, joka on enemmän olosuhteiden funktio (lämpötila, paine, läsnäolevat aineet) kuin ajan funktio. Alla oleva kuva kertoo asian hyvin. Lienee selvä, että tämä cowboy bootsi ei ole miljoonia vuosia vanha, vaikka sen sisällä on kivettynyt jalkaluu. Itse asiassa se on valmistettu 1950-luvulla.

Yleensä oppikirjat selittävät, että öljy ja kivihiili muodostuvat, kun kasvimateriaa hautautuu hitaasti miljoonien vuosien aikana syvälle maan alle. Siellä kovassa lämmössä ja paineessa muodostuu öljyä ja hiiltä hitaasti. Tämä ei kuitenkaan ole vaatimus öljyn ja hiilen muodostumiselle. Hidas hautatuminen päinvastoin altistaisi materian kulutukselle ja häviämiselle.

Pitkiä ajanjaksoja ei tarvita. Myös öljyn ja hiilen muodostuminen on enemmän olosuhteiden kuin ajan funktio. Maaöljy ei ole sen ihmeellisempää ainetta kuin jokaisesta keittiöstä löytyvä ruokaöljykään: molempia tulee kasveista.

Nykyisin voidaan tuottaa biodieseliä mm. puusta. Tämäkään ei kestä miljoonia vuosia. Tarvitaan vain oikeat olosuhteet. Neste on yksi suomalainen biodieselin valmistaja ja käyttää monenlaisia orgaanisia raaka-aineita: NEXBTL process  

Tutkijat ovat tuottaneet öljyä myös levän ja veden sekoituksesta muutamassa tunnissa. Lisäksi tarvitaan vain painetta ja lämpöä. Huomaa, että vesi on tässä prosessissa tärkeä raaka-aine: http://luominen.fi/pikapolttoaine-levavelli-muuttuu-raakaoljyksi-alle-tunnissa ja varsinainen tutkimusartikkeli: http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2211926413000878?via%3Dihub '

Me suomalaiset tiedämme miten tervaa tehdään. Puuta 'poltetaan' vähähappisessa olosuhteessa tervahaudassa. Tuloksena syntyy myös hiiltä. Tähänkään ei tarvita pitkiä aikoja. Samoin on kivihiilen kanssa: se ei ole muuta kuin tiukaksi puristunutta kasvishiiltä.

Aikaisemmin kun kivihiiltä lapioitiin käsin, sieltä aina välillä löytyi ihmeellisiä esineitä. Tässä pari esimerkki. Lienee selvä, että kyseessä ei ole miljoonia vuosia vanhat esineet.

Lainaan otteen Mikko Tuulirannan kirjasta Koulubiologian Analyysi

( http://luominen.fi/materiaalit/pdf/koulubiologian_analyysi_osa_2.pdf )

"Euroopan esiintymissä hiilikerrokset muodostavat ikään kuin Z-kirjaimen muotoisia rakennelmia, joissa viisto osa lävistää kahden horisontaalisen kerroksen välissä olevan muun sedimentin. Myös pystysuorat, jopa yli 20-metriset hiiltyneet tai kivettyneet puunrungot saattavat lävistää useita hiilijuonteita ja muita kerrostumia, siten että alemman kerroksen iäksi on evoluution mitta-asteikolla arvioitu satojatuhansia tai jopa miljoona vuotta enemmän kuin ylemmän. Esim. Joggins´n kivihiiliesiintymässä Nova Scotiassa (Kanada) pystyyn hiiltyneitä puunrunkoja on 750 metriä paksussa kerrostumassa 20 tasossa. Näissä katkenneissa rungoissa ei ole kantoja eikä juuria eli ne eivät edusta in situ* ekosysteemiä; niiden on täytynyt kulkeutua jostain muualta. Niissä ei myöskään koskaan ole latvoja. Joskus taas kivettyneet rungot ikään kuin “kasvavat” hiilikerrostumien päällä tunkeutuen niiden sisään metrin tai pari. Rungot eivät aina ole pystysuorassa, vaan joskus melkein missä kulmassa tahansa – joskus ylösalaisin. Joskus yhden rungon yläosaan liittyy toinen pystysuora runko."

Näyttää siltä, että oletus miljoonista vuosista ei tule havaituista prosesseista tai tehdyistä arkeologisista löydöistä, vaan jostain muualta. Se on maailmankatsomuksellinen lähtökohta, johon löydöt sovitetaan ja johon pitää uskoa, jotta evoluutiolla olisi riittävästi aikaa. Kun jonkin havaitaan olevan mahdotonta, niin tämä mahdottomuus piilotetaan hyvin pitkiin ajanjaksoihin, jotta voidaan uskoa, että sitten se olisi mahdollista. 

Emme voi mennä ajassa taaksepäin ja todeta, mitä tapahtui. Siksi historiantutkimus on kovin erilaista, varsinkin kirjoittamattoman historian. Katsomme samaa näytettä ja teemme eri johtopäätöksiä. Luotettavat silminnäkijähavainnot olisivat tärkeitä. 

Raamattu antaa meille selkeän kuvan siitä, mitä on tapahtunut. Jumala on ohjannut ihmisiä kirjoittamaan sen selvästi ja tarkasti ylös niin, ettei ketään voi sanoa, että en tiennyt. Uskommeko näitä silminnäkijähavaintoja vai emme, on jokaisen itse päätettävä. Tiede ei pysty asiaa ratkaisemaan, koska sekään ei pääse ajassa taaksepäin. 

48. Näyttääkö maapallo vanhalta?

Monin paikoin maapalloa peittävät paksut sedimenttikivikerrokset. Sedimentti on kiveä, joka on muodostunut irtoaineksesta. Näiden sedimenttikerrosten alla on vulkaanista kiveä, peruskalliota.

Mistä tiedämme kuinka sedimenttikerrokset ovat muodostuneet? Sekulaari tiede väittää, että hitaasti vuosimiljoonien aikana. Pehmeä maa-aines kerrostunut ja kovettunut myöhemmin kovassa paineessa pitkien ajanjaksojen aikana.

Kuvassa alla näemme ensin oletetun rosoisen maanpinnan, jonka eroosio on syönyt epätasaiseksi. Jos tähän päälle kasautuisi uutta maata se voisi näyttää alemman mallin kaltaiselta. Uusi maa-aines olisi sekä jotenkin myötäillen laskeutunut vanhan päälle ja taas toisaalta eroosio olisi sitäkin kuluttanut. Rajapinta ei välttämättä olisi tällainen selkeä kuin kuva antaa ymmärtää, sillä kaikki tapahtuisi vähitellen ja rajapinnassa maa-ainekset helposti sekoittuisivat luonnonvoimien ansiosta.

Nyt kuitenkin havainnot eivät luonnossa tue tätä. Kaikki näyttää ennemminkin siltä, että maa-ainekset sedimenttikerroksissa ovat ensin kasautuneet hyvin tarkasti rajattuihin kerroksiin, jotka ovat viivasuoria (kuva alla). Sen jälkeen eroosio on leikannut siihen laaksoja ja muita muotoa.

Yllä olevan kuvan alemman mallin mukaiselta näyttää mm. kuuluisa Grand Canyon (kuvassa alla).

Sekulaari tiede väittää, että nämä muodostelmat ovat muodostuneet miljoonien vuosien aikana. Ja että kaksi kerrosta eivät välttämättä ole ajallisesti peräkkäisiä, vaan kerroksen välistä voi uupua miljoonia vuosia. Silti leikkauskohta on viivasuora, eikä siinä ole eroosion jälkiä. Ja silti leikkauskohdassa on fossiileja eli näiden fossiilien olisi pitänyt odottaa maakerrosta, joka peittäisi ne, pitkän aikaa (jolloin eliöt olisivat tuhoutuneet ennen fossiloitumista: http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/11/47-dinosauruksen-luut-maan-pinnnalla.html).

Näitä viivasuoria kerroksia on kaikkialla maapallolla olevissa sedimenttikerroksissa.

Alla olevassa kuvassa näkyy viivasuoruus hyvin värin (materiaalin) vaihtumisen myötä.

St Helenin tulivuori purkautui vuosina 1980-1982. Purkausten yhteydessä kerrostuivat kuvassa (alla) näkyvät kerrokset nopeasti. Myöhemmin vesi ja muta kuluttivat siihen kanjonin muutamassa päivässä. Jo vuonna -82 kerrokset olivat kovaa kiveä. Tämä kaikki on voitu havaita ja kirjata ylös.

Tähän ei mennyt miljoonia vuosia ja kerrokset eivät kertyneet hitaasti vähitellen. Silti laboratoriot ajoittivat kiven iäksi 340 000 – 2.8 miljoona vuotta, kun todellinen ikä oli 4-6 vuotta. http://www.icr.org/article/remembering-mount-st-helens-35-years/

Tämä kuva myöskin ST Helenin kanjonista paljon myöhemmin, kun kasvillisuuskin oli jo vallannut sitä takaisin. Nämäkin kerrokset tulivat siis päivissä. Tästä on tuoreita silminnäkijätodisteita. Lopulta tiedämme totuuden vain, jos siitä on luotettavia havaintoja paikanpäältä.

Kuvassa alla on keskellä sedimenttikerroksia kivettynyt puunrunko, joka leikkaa kymmeniä ellei satoja tällaisia viivasuoria maakerroksia. Näitä tällaisia löytöjä on joka puolella maapalloa. Alla useampi kuva aiheesta. Ei ole mahdollista, että puu olisi kestänyt vähittäisen tuhansien tai miljoonien vuosien hautautumisen. Tämä on voinut tapahtua vain nopeasti. Mitä todennäköisemmin yhdellä kertaa.

Asia on varsin tuttu geologeille, vaikka ei juurikaan ole esillä. Tässä ote vanhasta geologian oppikirjasta.

Samalla tavalla on löydetty hautautuneita kiviä. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin, miten kivi on säilyttänyt terävät muotonsa, useiden kerrostumisten aikana.

Jos sedimenttikerrokset muodostuisivat hitaasti niin, että aina alempi kerros kovettuu kovaksi kiveksi paineen alla, niin alla olevan kuvan mukainen muodostelma ei olisi mahdollista. Kuten nähdään niin vuorijono on selvästi terävää eli vuorta johon eroosio ei ole vielä juurikaan vaikuttanut (eli nuorta) ja se on kovaa kiveä. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin, että taipunut kohta on ollut vielä pehmeää 'muovailuvahaa', kun vuorijono on syntynyt ja taipuma tullut maan pintakerrokseen - ei siis syvälle, koska tätä ei ole eroosio tuonut näkyviin - eroosiota ei ole vielä juurikaan tapahtunut.

Kun kovaa materiaalia yritetään voimalla tuupata eteenpäin, se ei suinkaan taivu, vaan murtuu kuten tapahtuu aina ahtojäiden kohdalla (kuva alla).

Tässä alla olevassa kuvassa näkyy hyvin, miten muta ja muut sedimenttikerrokset ovat vuorotelleet, sitten taipuneet ja kovettuneet kaikki yhdellä kertaa.

Grand Canyonin kuuluisia muodostelmia on Horse Shoe kanjoni. Siinä joki tekee tyypillisen mutkan, joka lähemmin tarkasteltuna ei olekaan niin tyypillinen. Sekulaaritiede väittää, että joki on hitaasti miljoonien vuosien aikana kuluttanut kanjonin kuluttamalla joen pohjaa yhä syvemmälle ja vieden maata mukanaan.

Tähän on kuitenkin toinen selitysvaihtoehto. Sillä kun katsomme sitä tarkoin havaitsemme, että joen ulkokaarteet eivät ole kuluneet juurikaan, vaikka joki itsessään on kaivautunut syvälle.

Normaalisti joen pitäisi mendelöidä alla olevan kuvan mukaan ja syödä ulkokurvia kunnes se oikaisee vallin läpi ja joki alkaa virtaamaan suoraan. Tällaisia ei tämän joen mutkissa näy, vaan joki on syönyt uransa ikään kuin voimakkaasti alaspäin. Erityisen hyvin se näkyy yllä olevassa kuvassa ensimmäisessä sisäkurvissa oikealta. Jos joki olisi syönyt kiveä yhtä paljon vaakasuunnassa kuin pystysuunnassa pitäisi tämä sisäkurvi olla matala pitkältä matkalta osoittaen sen uoman, missä joki on kulkenut ennen kuin se on syönyt ulkokurvin nykyiselle paikalle eli kurvin olisi pitänyt siirtyä eteenpäin.

Toinen selitysvaihtoehto on, että joki on syntynyt nopeasti kun kiviaines on vielä osin ollut heikompaa. Tasangon päällä on ollut patoutunut järvi (kuva alla), joka on murtautunut luonnon muovaaman padon läpi ja syönyt matkallaan 'putouksen' etureunaa nopeasti, ehtimättä kuluttaa ulkokurveja suoriksi. Samalla veden virtaus on heikentynyt lopulta nykyisen kaltaiseksi virtaukseksi, jolla ei ole enää voimaa kuluttaa. Juuri tällaisen putouksen kohdalla veden kuluttava voima on suurimmillaan. Penger voi murtua kilometrikaupalla yhdessä viikossa.

Uniformitarianismi lähtee siitä, että sedimenttikerrokset ovat laskeutuneet hitaasti vuosimiljoonien aikana kutakuinkin paikallaan olevassa vedessä. Mutta tämänkään ei tarvitse olla näin - vesi on harvoin paikallaan. Jopa merissä on lujaa kulkevia virtauksia kaikkialla. Virtauksessa sedimenttikerrokset eivät tarvitse miljoonia vuosia kerrostuakseen. Virtaava vesi kerrostaa sitä nopeasti ja useita kerroksia samalla kertaa!

Erikokoisilla kappaleilla, hiekanmurusilla,  on luontainen taipumus  muodostaa kerroksia virtauksissa. Isommat kappaleet keräytyvät yhteen kerrokseen ja pienemmät toiseen. Alla olevan kuvan mukaisesti. Veden virtauksen nopeuden ja maa-aineksin vaihdellessa kerrokset vaihtelevat. Vanhin kerros ei olekaan alimmaisena, vaan vanhin on virtauksen ylävirran puolella.

Tässä videossa näkyy prosessi hyvin: Experiments in Stratification

Tässä vielä laboratorio esimerkki samasta: Sedimentary layers in the Laboratory

Tiede ja varsinkin sen evoluutioperusteinen haara nojaa vahvasti uniformitarianismin käsitteeseen. Sen mukaan nykyisyys on avain menneisyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisin havaitut prosessit ovat jatkuneet miljoonia vuosia samanlaisina. Joitakin paikallisia katastrofeja sallitaan, mutta missään nimessä ei sellaista maailmanlaajuista katastrofia, joka olisi vaikuttanut geologiaan tai fossiileihin kaikkialla. Tämä on täysin (epä)pyhä asia ja siitä ei voida edes keskustella.

Samaan aikaan voidaan todeta, että Marsissa on tapahtunut jotain katastrofaalista kuten vedenpaisumus, mutta maassa tämä ei ole ollut mahdollista. Marsissa se on yhtä hyvin havaittavissa kuin maassakin, mutta koska siellä ei ole elämään, niin sen mahdollisuus sallitaan. Maassa sitä ei sallita, koska se yksiselitteisesti poistaisi evoluution mahdollisuuden kehittää maaeläimet meren eläimistä - aikaa ei olisi riittävästi (tosin mikään aika ei siihen riittäisikään).

Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä siitä, kuinka hyvin tiede selittää yllä luetellut moninaiset kuvat. Selvästikään kaikki ei ole niin kuin oppikirjat meille kertovat.

47. Dinosauruksen luut maan pinnalla - ristiriita geologiassa

Perusajatus maan geologiasta on, että vulkaanisen peruskallion päällä on monin paikoin kovia sedimenttikerroksia, jossa kova kiviaines on muodostunut hitaasti maan 'tomusta' kivettymällä. Tähän kiviainekseen on sitten aikojen kuluessa hautautunut myös eläimiä ja kasveja, jotka ovat fossiloituneet. 

Näiden sedimenttikerroksien pitäisi muodostua hitaasti, mutta fossiloituminen ei voi tapahtua hitaasti. Jos mikä tahansa eliö on pitkään maanpinnalla tai veden alla avoimesti, niin raadonsyöjät ja bakteeritoiminta tuhoavat sen. Eläimen pitää hautautua nopeasti hapettomiin olosuhteisiin.

Monesti kuvitellaan, että eläimet hautautuvat näin.

Tässä on kuvattu mitä normaalisti tapahtuu kalan kuollessa.

Jotta fossiloituminen voi tapahtua, pitää hautautuminen tapahtua nopeasti.

Kun kala hautautuu nopeasti, siitä jää jotain jäljelle, mikä voi hapettomissa olosuhteissa fossiloitua.

 

Luukala on hautunut nopeasti: sen on juuri synnyttämässä.

Kala juuri syömässä toista kalaa. 

Oletettu sedimenttien kerrostuminen hitaasti on siis ristiriidassa fossiilien muodostumisen kanssa. Kuitenkin näistä geologisista kerroksista löytyy fossiileja. Jokin ei siis täsmää.

Lainaan tähän pitkähkön pätkän Toni Torpan ansiokkaasta blogista: https://raamattuontotta.blogspot.fi/2017/11/kehitysopin-geologiset-kaudet-loytyvat.html:

"

Kuvassa (klikkaa kuvaa) näkyy Darwinin oppi-isän Charles Lyellin (1797-1875) näkemys maanpinnan hitaasta kerrostumisesta (Principles of Geology/1833 ja Element of Geology/1838). Se hyväksyttiin tieteelliseksi totuudeksi ja se oli pohjana Darwinin koko teorialle ja evolutionistit uskovat siihen tänäkin päivänä. Sen mukaan kerrostumien paksuus on suhteessa kuluneeseen aikaan. 500 miljoonan vuoden kertymän paksuus olisi yli 140 km.

Tämän geologisen taulukon mukaan 100-60 miljoonaa vuotta sitten eläneiden dinosaurusten fossiilien tulisi olla noin 40-30 km syvyydessä. Huomioitavaa on se, että maan korkeimman (Mount Everest 8.8 km) ja syvimmän (Mariaanien hauta 11 km) kohdan erotus on noin 20 km. Eli kehitysopin geologisen taulukon mukaan dinosaurusten fossiilien tulisi olla maanpinnalta luettuna syvemmällä, kuin on maailman korkeimman ja syvimmän kohdan välinen erotus ja vieläpä huomattavasti syvemmällä.

Ihminen ei ole kuitenkaan koskaan käynyt 30 km syvyydessä, eikä fossiileja ole siksi koskaan kaivettu 30 km syvyydestä. Sen sijaan fossiilit (myös dinosaurusten) löydetään aina maanpinnalta. Fossiileja etsitäänkin maan pintaa potkimalla ja konttaamalla.
"

Kuvassa (yllä) olevia geologisia kerroksia ei ole missään päin maapalloa löydetty sellaisenaan. Paksuimmaltakin kohdin sedimenttikerrokset ovat vain pari kymmentä kilometriä, ohuimmalta kohdalta niitä ei ole lainkaan (kuten Suomessa) ja keskimäärin ne ovat alle pari kilometriä (siellä missä niitä on). 

Joissakin tutkimuksissa väitetään, että esimerkiksi Pohjois-Dakotassa olisi  koko geologinen kerrostuma samassa esiintymässä, mutta tämä ei voi olla mitenkään mahdollista, koska kerrostuman paksuus on vain murto-osa vaaditusta. Tällä väittämällä tarkoitetaankin, että kerrostumassa esiintyy merkkejä kaikista nimetyistä aikakausista. Samoin on kaikkialla muuallakin missä esiintyy kaikki kymmenen eri aikakautta samassa paikassa - paksuus on hyvin pieni verrattuna laskemalla saatavaan vaadittuun paksuuteen. Ja näitä paikkoja on maapallolla vain 0.4% kokonaispinta-alasta, kun sen voisi olettaa olevan enemminkin sääntö kuin poikkeus. Kerrokset esiintyvä kuvan (yllä) mukaisesta vain ja ainoastaan oppikirjoissa.

Pohjois-Dakotan kerrostuman paksuus verrattuna vaadittuun paksuuteen.

Edellinen tarkoittaa, että yhdessä paikassa on vain pieni prosentti geologisen kerroksen paksuudesta havaittavissa. Miten sitten siitä rakennetaan oppikirjakuvan mukainen esimerkki ja saatetaan eri paikoissa olevat kerrokset järjestykseen? Indeksifossiilien avulla. Oletetaan, että tietty eliö eli vain tietyssä historian ajassa, joten se löytyy vain tietystä kohtaa geologista kerrosta. Kun tämä sama indeksifossiili löytyy kahdesta paikasta, oletetaan, että kysymys on samasta ajanjaksosta ja sovitetaan osin erilaiset kerrokset kohdilleen.

Indeksifossiileissa on samalla tapaa ongelmia kuin kerroksissa ylipäätään. Niin kuin tiedetään niin välillä eläimet vaihtava elinpaikkaa. Jotta todella voitaisiin luottaa indeksifossiilien avulla täsmättävään malliin, pitäisi paleontologien tuntea täydellisesti koko maapallon 3-ulotteinen fossiiliaineista. Tästä ollaan vielä kovin kaukana - maapallo on kovin iso. 

Esimerkki siitä miten fossiileja on monesti hautautuneena röykkiöiksi asti. 

Dinosaurusten löytyminen maan pintakerroksista perustellaan eroosiolla. Eroosion on siis pitänyt siirtää 30 km maata dinosaurusten päältä. Ja koska dinosaurukset ovat edelleen merenpinnan yläpuolella, niin vuorten olisi pitänyt olla tosi korkeita tai maan noustava kaikkialla koko ajan. Sade ja tuuli kuluttavat paljasta maata parhaimmillaan muutama millimetri vuodessa. Jatkuva maan kohoaminen ja eroosio pitäisi näkyä merenpohjissa, koska sadevesi kuljettaa maata sinne, mutta yllättäen siellä sedimenttikerrokset ovatkin paljon ohuempia kuin mantereilla.

Tämä taas korjataan sillä, että eroosiota ja maan kerrostumista on tapahtunut vuorotellen. Välillä alue on ollut merenpohjaa ja siihen on kerrostunut uutta maata ja välillä se on ollut paljasta ja eroosio on sitä kuluttanut. Mutta tätä ei taas tue fossiilit: tällöin pitäisi olla maa ja meri-eläimiä kerrostunut vuorotellen. Kaikki kuitataan sillä, että kun aikaa on miljoonia vuosia, niin epäloogisestakin tulee mahdollista. 

Toinen esimerkki fossiilien 'hautausmaasta'. Tätä ei selitä mikään muu kuin nopea hautautuminen ja yhtä aikainen fossiloituminen.

Havaintomateriaali luonnossa voidaan tulkita toisellakin tapaa, kuin mitä tässä mallissa on esitetty. Siinä on paljon oletuksia ja sellaista inhimillistä pohdintaa, että mitä olisi voinut tapahtua. Tässä kohtaa meillä on sama ongelma kuin historian tutkimisessa aina: emme pääse ajassa taaksepäin saamaan asiasta varmuutta. 

Tämä koko tarina hitaasti kerrostuvista geologisista kerroksista lähti liikkeelle 1700-luvun lopulla, kun Charles Lyell halusi kehittää vaihtoehtoisen geologisen mallin. Siihen asti maakerrostumia tulkittiin sen mukaan, että kerrokset olivat syntyneet 1 Mooseksen -kirjan kuvaamassa maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa.

Tätä 'uutta' tarinaa on kehitelty pari sataa vuotta ja se kuulostaa yhtä uskottavalta, kuin Raamatun kieltäjille kuulostaa kuvaus vedenpaisumuksesta.

Yritän tuoda tähän asiaan näkyville havaintoaineistoa muutamalla kirjoiteuksella jatkossa, jotta jälleen jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Aina välillä minulta myös lipsahtaa tänne johtopäätöksiä omasta maailmankuvastani. Yritän jatkossakin värjätä ne tekstiosuudet vihreällä.