Liskolintua (Archaeopteryx) pidetään yhtenä suurena fossiilitodisteena välimuodosta. Se kuvaa välimuotoa nimensä mukaisesti liskojen ja lintujen välillä. Tähän on päädytty, koska sillä on nokassa hampaat ja siipien etureunasta esiin työntyvät kynnet. Kummallista kyllä sillä on luut, niin kuin vain linnuilla on. Lisäksi hampaallisia nokkia löytyy muuallakin eliökunnassa ja samoin sormellisia siipiä. Siksi monet kutsuvatkin liskolintua mosaiikkieläimeksi, jossa vain luovasti yhdistyy eri piirteitä. Myös sen sulat ja siivet ovat olleet täydellisesti lentämiseen sopivat, eivät kehitysvaiheessa liskon suomusta sulaksi tai eturaajoista siiviksi. Ennen kuin annat mielikuvituksesi lentää yhdessä tämän hirmun kanssa, niin mainittakoon, että se on vain variksen kokoinen - ei siis mikään T-Rex.
Vesinokkaeläimellä on monta kaveria Australiassa, joilla on samanlainen tapa kasvattaa poikasia kuin kengurulla: pussissa. Evoluutio-oppi opettaa, että näillä pussillisilla eläimillä ja meille tutuimmilla pussittomilla nisäkkäillä on yhteinen alkupiste sukupuussa. Tästä yhdestä eläinlajista alkoi haarautumaan sitten pussilliset ja pussittomat nisäkkäät. Se mikä tästä teoriasta tekee selittämättömän on, että molemmissa haaroissa kasvoi aivan samanlaisia eläimiä: toisilla vaan on pussit toisilla ei - miten se on mahdollista? Alla kuvasarjassa näitä vastaavuuksia - vasemmalla pussittomat ja oikealla pussilliset.
Miten pussihukka tiesi kehittyä kutakuinkin suden kaltaiseksi? Ja taas kotihiirellä on myös pussillinen kaksoisolento kaukana eteläisellä pallonpuoliskolla. Olosuhteet ja kilpailevat eläinlajit ovat opin mukaan olleet miljoonia vuosia erilaisia, silti tulee samankaltainen lopputulos.
Kaikki tiedemiehet ja -naiset tietävät, että näin ei koskaan tapahdu laboratoriokokeissa: erilaiset olosuhteet tuottavat erilaisia lopputuloksia. Jopa silloin kun oikein tarkkaan pyritään koejärjestelmä tekemään samanlaiseksi saattavat tulokset vaihdella, kun jossain kulmassa oli ollutkin pieni virhe olosuhteissa. Tämä on tieteellisten kokeiden suuri haaste: toistaa koejärjestely aina samanlaisena, jotta tulokset olisivat luotettavia. Ja tähän kiinnitetään paljon huomiota, kun faktoja todistetaan.
Jostain syystä evoluutio-opissa tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Siksi sen tieteellisyys onkin hyvin kyseenalaista. Tämä väittämä sukupuusta tältä osin hyväksytään vain sillä perusteella, että ei muutakaan nähdä mahdolliseksi, vaikka luotettavat haivainnot todistavat aivan muuta. Halutaan yhä uskoa oppiin.
Se toinen selitys, että pussit kasvoivat lajien eriytymisen jälkeen on yhtä huono. Miten eri eläinlajeille yhtäkkiä alkoi kaikialla yhtä aikaa kasvamaan pusseja ja koko lisääntymisketju muuttui? Ei eri eläinlajit vaihda keskenään DNA:ta (kasveilla tätäkin on joskus havaittu). Tämä vain ei ole mahdollista edes evoluutio-opin mukaan.
Tällaiset
ristiriitaisuudet tippuvat auttamattomasti eläinten sukupuun juurelle ja siellä
syksyn lehdet peittävät ne vähitellen - vaietaan ongelmat hiljaiseksi. Tämä
malli, että eläimet ovat kehittyneet toisistaan ja että koko tämä kehityskulku
voidaan kuvata puuna on väärä. Kaikki nämä todisteet kertovat siitä. Olemme
katsoneet siitä vasta näkyviä todisteita. Kun mukaan otetaan DNA-tutkimus
yhteensopivuusongelmat kumuloituvat edelleen. Siitä seuraavassa blogissa. Sitä
odotellessa pohdi, mitä se merkitsee sinulle, kun evoluutio osoittautuu
saduksi.
Kuvat creation.com sivustolta ja siellä myös lisää aiheesta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti