Perusajatus maan
geologiasta on, että vulkaanisen peruskallion päällä on monin paikoin kovia
sedimenttikerroksia, jossa kova kiviaines on muodostunut hitaasti maan
'tomusta' kivettymällä. Tähän kiviainekseen on sitten aikojen kuluessa
hautautunut myös eläimiä ja kasveja, jotka ovat fossiloituneet.
Näiden
sedimenttikerroksien pitäisi muodostua hitaasti, mutta fossiloituminen ei voi
tapahtua hitaasti. Jos mikä tahansa eliö on pitkään maanpinnalla tai veden alla
avoimesti, niin raadonsyöjät ja bakteeritoiminta tuhoavat sen. Eläimen pitää
hautautua nopeasti hapettomiin olosuhteisiin.
Monesti kuvitellaan, että eläimet hautautuvat näin. |
Tässä on kuvattu mitä normaalisti tapahtuu kalan kuollessa. |
Jotta fossiloituminen voi tapahtua, pitää hautautuminen tapahtua nopeasti. |
Kun kala hautautuu nopeasti, siitä jää jotain jäljelle, mikä voi hapettomissa olosuhteissa fossiloitua. |
Kala juuri syömässä toista kalaa. |
Oletettu
sedimenttien kerrostuminen hitaasti on siis ristiriidassa fossiilien
muodostumisen kanssa. Kuitenkin näistä geologisista kerroksista löytyy
fossiileja. Jokin ei siis täsmää.
Lainaan tähän
pitkähkön pätkän Toni Torpan ansiokkaasta blogista: https://raamattuontotta.blogspot.fi/2017/11/kehitysopin-geologiset-kaudet-loytyvat.html:
"
Kuvassa
(klikkaa kuvaa) näkyy Darwinin oppi-isän Charles
Lyellin (1797-1875)
näkemys maanpinnan hitaasta kerrostumisesta (Principles of Geology/1833 ja
Element of Geology/1838). Se hyväksyttiin tieteelliseksi totuudeksi ja se oli
pohjana Darwinin koko teorialle ja evolutionistit uskovat siihen tänäkin
päivänä. Sen mukaan kerrostumien paksuus on suhteessa kuluneeseen aikaan. 500
miljoonan vuoden kertymän paksuus olisi yli 140 km.
Tämän geologisen
taulukon mukaan 100-60 miljoonaa vuotta sitten eläneiden dinosaurusten
fossiilien tulisi olla noin 40-30 km syvyydessä. Huomioitavaa on se, että maan
korkeimman (Mount Everest 8.8 km) ja syvimmän (Mariaanien hauta 11 km) kohdan
erotus on noin 20 km. Eli kehitysopin geologisen taulukon mukaan dinosaurusten
fossiilien tulisi olla maanpinnalta luettuna syvemmällä, kuin on maailman
korkeimman ja syvimmän kohdan välinen erotus ja vieläpä huomattavasti
syvemmällä.
Ihminen ei ole
kuitenkaan koskaan käynyt 30 km syvyydessä, eikä fossiileja ole siksi koskaan
kaivettu 30 km syvyydestä. Sen sijaan fossiilit (myös dinosaurusten) löydetään
aina maanpinnalta. Fossiileja etsitäänkin maan pintaa potkimalla ja
konttaamalla.
"
"
Kuvassa (yllä)
olevia geologisia kerroksia ei ole missään päin maapalloa löydetty
sellaisenaan. Paksuimmaltakin kohdin sedimenttikerrokset ovat vain pari
kymmentä kilometriä, ohuimmalta kohdalta niitä ei ole lainkaan (kuten Suomessa)
ja keskimäärin ne ovat alle pari kilometriä (siellä missä niitä on).
Joissakin
tutkimuksissa väitetään, että esimerkiksi Pohjois-Dakotassa olisi koko geologinen kerrostuma samassa
esiintymässä, mutta tämä ei voi olla mitenkään mahdollista, koska kerrostuman
paksuus on vain murto-osa vaaditusta. Tällä väittämällä tarkoitetaankin, että
kerrostumassa esiintyy merkkejä kaikista nimetyistä aikakausista. Samoin on
kaikkialla muuallakin missä esiintyy kaikki kymmenen eri aikakautta samassa
paikassa - paksuus on hyvin pieni verrattuna laskemalla saatavaan vaadittuun
paksuuteen. Ja näitä paikkoja on maapallolla vain 0.4% kokonaispinta-alasta,
kun sen voisi olettaa olevan enemminkin sääntö kuin poikkeus. Kerrokset
esiintyvä kuvan (yllä) mukaisesta vain ja ainoastaan oppikirjoissa.
Pohjois-Dakotan kerrostuman paksuus verrattuna vaadittuun paksuuteen. |
Edellinen
tarkoittaa, että yhdessä paikassa on vain pieni prosentti geologisen kerroksen paksuudesta havaittavissa. Miten sitten siitä rakennetaan oppikirjakuvan
mukainen esimerkki ja saatetaan eri paikoissa olevat kerrokset järjestykseen?
Indeksifossiilien avulla. Oletetaan, että tietty eliö eli vain tietyssä
historian ajassa, joten se löytyy vain tietystä kohtaa geologista kerrosta. Kun
tämä sama indeksifossiili löytyy kahdesta paikasta, oletetaan, että kysymys on
samasta ajanjaksosta ja sovitetaan osin erilaiset kerrokset kohdilleen.
Indeksifossiileissa
on samalla tapaa ongelmia kuin kerroksissa ylipäätään. Niin kuin tiedetään niin
välillä eläimet vaihtava elinpaikkaa. Jotta todella voitaisiin luottaa
indeksifossiilien avulla täsmättävään malliin, pitäisi paleontologien tuntea
täydellisesti koko maapallon 3-ulotteinen fossiiliaineista. Tästä ollaan vielä
kovin kaukana - maapallo on kovin iso.
Dinosaurusten löytyminen maan pintakerroksista perustellaan eroosiolla. Eroosion on siis pitänyt siirtää 30 km maata dinosaurusten päältä. Ja koska dinosaurukset ovat edelleen merenpinnan yläpuolella, niin vuorten olisi pitänyt olla tosi korkeita tai maan noustava kaikkialla koko ajan. Sade ja tuuli kuluttavat paljasta maata parhaimmillaan muutama millimetri vuodessa. Jatkuva maan kohoaminen ja eroosio pitäisi näkyä merenpohjissa, koska sadevesi kuljettaa maata sinne, mutta yllättäen siellä sedimenttikerrokset ovatkin paljon ohuempia kuin mantereilla.
Esimerkki siitä miten fossiileja on monesti hautautuneena röykkiöiksi asti. |
Dinosaurusten löytyminen maan pintakerroksista perustellaan eroosiolla. Eroosion on siis pitänyt siirtää 30 km maata dinosaurusten päältä. Ja koska dinosaurukset ovat edelleen merenpinnan yläpuolella, niin vuorten olisi pitänyt olla tosi korkeita tai maan noustava kaikkialla koko ajan. Sade ja tuuli kuluttavat paljasta maata parhaimmillaan muutama millimetri vuodessa. Jatkuva maan kohoaminen ja eroosio pitäisi näkyä merenpohjissa, koska sadevesi kuljettaa maata sinne, mutta yllättäen siellä sedimenttikerrokset ovatkin paljon ohuempia kuin mantereilla.
Tämä taas korjataan sillä, että eroosiota ja maan
kerrostumista on tapahtunut vuorotellen. Välillä alue on ollut merenpohjaa ja
siihen on kerrostunut uutta maata ja välillä se on ollut paljasta ja eroosio on
sitä kuluttanut. Mutta tätä ei taas tue fossiilit: tällöin pitäisi olla maa ja
meri-eläimiä kerrostunut vuorotellen. Kaikki kuitataan sillä, että kun aikaa on miljoonia vuosia, niin epäloogisestakin tulee mahdollista.
Toinen esimerkki fossiilien 'hautausmaasta'. Tätä ei selitä mikään muu kuin nopea hautautuminen ja yhtä aikainen fossiloituminen. |
Havaintomateriaali
luonnossa voidaan tulkita toisellakin tapaa, kuin mitä tässä mallissa on esitetty. Siinä on paljon oletuksia ja sellaista
inhimillistä pohdintaa, että mitä olisi voinut
tapahtua. Tässä kohtaa meillä on sama ongelma kuin historian tutkimisessa aina:
emme pääse ajassa taaksepäin saamaan asiasta varmuutta.
Tämä koko tarina hitaasti kerrostuvista geologisista kerroksista lähti liikkeelle 1700-luvun lopulla, kun Charles Lyell
halusi kehittää vaihtoehtoisen geologisen mallin. Siihen asti maakerrostumia
tulkittiin sen mukaan, että kerrokset olivat syntyneet 1 Mooseksen -kirjan
kuvaamassa maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa.
Tätä 'uutta' tarinaa
on kehitelty pari sataa vuotta ja se kuulostaa yhtä uskottavalta,
kuin Raamatun kieltäjille kuulostaa kuvaus vedenpaisumuksesta.
Yritän tuoda tähän
asiaan näkyville havaintoaineistoa muutamalla kirjoiteuksella jatkossa, jotta
jälleen jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Aina välillä minulta myös
lipsahtaa tänne johtopäätöksiä omasta maailmankuvastani. Yritän jatkossakin
värjätä ne tekstiosuudet vihreällä.