47. Dinosauruksen luut maan pinnalla - ristiriita geologiassa

Perusajatus maan geologiasta on, että vulkaanisen peruskallion päällä on monin paikoin kovia sedimenttikerroksia, jossa kova kiviaines on muodostunut hitaasti maan 'tomusta' kivettymällä. Tähän kiviainekseen on sitten aikojen kuluessa hautautunut myös eläimiä ja kasveja, jotka ovat fossiloituneet. 

Näiden sedimenttikerroksien pitäisi muodostua hitaasti, mutta fossiloituminen ei voi tapahtua hitaasti. Jos mikä tahansa eliö on pitkään maanpinnalla tai veden alla avoimesti, niin raadonsyöjät ja bakteeritoiminta tuhoavat sen. Eläimen pitää hautautua nopeasti hapettomiin olosuhteisiin.

Monesti kuvitellaan, että eläimet hautautuvat näin.

Tässä on kuvattu mitä normaalisti tapahtuu kalan kuollessa.

Jotta fossiloituminen voi tapahtua, pitää hautautuminen tapahtua nopeasti.

Kun kala hautautuu nopeasti, siitä jää jotain jäljelle, mikä voi hapettomissa olosuhteissa fossiloitua.

 

Luukala on hautunut nopeasti: sen on juuri synnyttämässä.

Kala juuri syömässä toista kalaa. 

Oletettu sedimenttien kerrostuminen hitaasti on siis ristiriidassa fossiilien muodostumisen kanssa. Kuitenkin näistä geologisista kerroksista löytyy fossiileja. Jokin ei siis täsmää.

Lainaan tähän pitkähkön pätkän Toni Torpan ansiokkaasta blogista: https://raamattuontotta.blogspot.fi/2017/11/kehitysopin-geologiset-kaudet-loytyvat.html:

"

Kuvassa (klikkaa kuvaa) näkyy Darwinin oppi-isän Charles Lyellin (1797-1875) näkemys maanpinnan hitaasta kerrostumisesta (Principles of Geology/1833 ja Element of Geology/1838). Se hyväksyttiin tieteelliseksi totuudeksi ja se oli pohjana Darwinin koko teorialle ja evolutionistit uskovat siihen tänäkin päivänä. Sen mukaan kerrostumien paksuus on suhteessa kuluneeseen aikaan. 500 miljoonan vuoden kertymän paksuus olisi yli 140 km.

Tämän geologisen taulukon mukaan 100-60 miljoonaa vuotta sitten eläneiden dinosaurusten fossiilien tulisi olla noin 40-30 km syvyydessä. Huomioitavaa on se, että maan korkeimman (Mount Everest 8.8 km) ja syvimmän (Mariaanien hauta 11 km) kohdan erotus on noin 20 km. Eli kehitysopin geologisen taulukon mukaan dinosaurusten fossiilien tulisi olla maanpinnalta luettuna syvemmällä, kuin on maailman korkeimman ja syvimmän kohdan välinen erotus ja vieläpä huomattavasti syvemmällä.

Ihminen ei ole kuitenkaan koskaan käynyt 30 km syvyydessä, eikä fossiileja ole siksi koskaan kaivettu 30 km syvyydestä. Sen sijaan fossiilit (myös dinosaurusten) löydetään aina maanpinnalta. Fossiileja etsitäänkin maan pintaa potkimalla ja konttaamalla.
"

Kuvassa (yllä) olevia geologisia kerroksia ei ole missään päin maapalloa löydetty sellaisenaan. Paksuimmaltakin kohdin sedimenttikerrokset ovat vain pari kymmentä kilometriä, ohuimmalta kohdalta niitä ei ole lainkaan (kuten Suomessa) ja keskimäärin ne ovat alle pari kilometriä (siellä missä niitä on). 

Joissakin tutkimuksissa väitetään, että esimerkiksi Pohjois-Dakotassa olisi  koko geologinen kerrostuma samassa esiintymässä, mutta tämä ei voi olla mitenkään mahdollista, koska kerrostuman paksuus on vain murto-osa vaaditusta. Tällä väittämällä tarkoitetaankin, että kerrostumassa esiintyy merkkejä kaikista nimetyistä aikakausista. Samoin on kaikkialla muuallakin missä esiintyy kaikki kymmenen eri aikakautta samassa paikassa - paksuus on hyvin pieni verrattuna laskemalla saatavaan vaadittuun paksuuteen. Ja näitä paikkoja on maapallolla vain 0.4% kokonaispinta-alasta, kun sen voisi olettaa olevan enemminkin sääntö kuin poikkeus. Kerrokset esiintyvä kuvan (yllä) mukaisesta vain ja ainoastaan oppikirjoissa.

Pohjois-Dakotan kerrostuman paksuus verrattuna vaadittuun paksuuteen.

Edellinen tarkoittaa, että yhdessä paikassa on vain pieni prosentti geologisen kerroksen paksuudesta havaittavissa. Miten sitten siitä rakennetaan oppikirjakuvan mukainen esimerkki ja saatetaan eri paikoissa olevat kerrokset järjestykseen? Indeksifossiilien avulla. Oletetaan, että tietty eliö eli vain tietyssä historian ajassa, joten se löytyy vain tietystä kohtaa geologista kerrosta. Kun tämä sama indeksifossiili löytyy kahdesta paikasta, oletetaan, että kysymys on samasta ajanjaksosta ja sovitetaan osin erilaiset kerrokset kohdilleen.

Indeksifossiileissa on samalla tapaa ongelmia kuin kerroksissa ylipäätään. Niin kuin tiedetään niin välillä eläimet vaihtava elinpaikkaa. Jotta todella voitaisiin luottaa indeksifossiilien avulla täsmättävään malliin, pitäisi paleontologien tuntea täydellisesti koko maapallon 3-ulotteinen fossiiliaineista. Tästä ollaan vielä kovin kaukana - maapallo on kovin iso. 

Esimerkki siitä miten fossiileja on monesti hautautuneena röykkiöiksi asti. 

Dinosaurusten löytyminen maan pintakerroksista perustellaan eroosiolla. Eroosion on siis pitänyt siirtää 30 km maata dinosaurusten päältä. Ja koska dinosaurukset ovat edelleen merenpinnan yläpuolella, niin vuorten olisi pitänyt olla tosi korkeita tai maan noustava kaikkialla koko ajan. Sade ja tuuli kuluttavat paljasta maata parhaimmillaan muutama millimetri vuodessa. Jatkuva maan kohoaminen ja eroosio pitäisi näkyä merenpohjissa, koska sadevesi kuljettaa maata sinne, mutta yllättäen siellä sedimenttikerrokset ovatkin paljon ohuempia kuin mantereilla.

Tämä taas korjataan sillä, että eroosiota ja maan kerrostumista on tapahtunut vuorotellen. Välillä alue on ollut merenpohjaa ja siihen on kerrostunut uutta maata ja välillä se on ollut paljasta ja eroosio on sitä kuluttanut. Mutta tätä ei taas tue fossiilit: tällöin pitäisi olla maa ja meri-eläimiä kerrostunut vuorotellen. Kaikki kuitataan sillä, että kun aikaa on miljoonia vuosia, niin epäloogisestakin tulee mahdollista. 

Toinen esimerkki fossiilien 'hautausmaasta'. Tätä ei selitä mikään muu kuin nopea hautautuminen ja yhtä aikainen fossiloituminen.

Havaintomateriaali luonnossa voidaan tulkita toisellakin tapaa, kuin mitä tässä mallissa on esitetty. Siinä on paljon oletuksia ja sellaista inhimillistä pohdintaa, että mitä olisi voinut tapahtua. Tässä kohtaa meillä on sama ongelma kuin historian tutkimisessa aina: emme pääse ajassa taaksepäin saamaan asiasta varmuutta. 

Tämä koko tarina hitaasti kerrostuvista geologisista kerroksista lähti liikkeelle 1700-luvun lopulla, kun Charles Lyell halusi kehittää vaihtoehtoisen geologisen mallin. Siihen asti maakerrostumia tulkittiin sen mukaan, että kerrokset olivat syntyneet 1 Mooseksen -kirjan kuvaamassa maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa.

Tätä 'uutta' tarinaa on kehitelty pari sataa vuotta ja se kuulostaa yhtä uskottavalta, kuin Raamatun kieltäjille kuulostaa kuvaus vedenpaisumuksesta.

Yritän tuoda tähän asiaan näkyville havaintoaineistoa muutamalla kirjoiteuksella jatkossa, jotta jälleen jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Aina välillä minulta myös lipsahtaa tänne johtopäätöksiä omasta maailmankuvastani. Yritän jatkossakin värjätä ne tekstiosuudet vihreällä. 

52. Jälleen evoluutiotodistuksen ikoni tuhottu - silmätön luolakala

Viime vuosina on useita evoluution todisteita romuttunut (suppea lista artikkelin lopussa). Lokakuussa 2017 jälleen yksi siirtyi historiaan ja samalla heikkeni uskottavuus siitä, että mutaatiot ja luonnonvalinta toimisivat, kun eliöt mukautuvat muuttuneisiin olosuhteisiin. Näyttää yhä selvemmin, että mutaatiot vain tuhoavat perimää ja luonnonvalinta vain suorittaa näiden mutatoituneiden eliöiden putsaamisen, mutta ei jalosta eikä sopeuta.

Silmätön luolakala

Silmätöntä luolakalaa on pitkään käytetty yhtenä esimerkkinä, mistä voidaan havaita evoluution toiminta. Tämän kalalajin silmällinen versio tunnetaan ja niiden ilmiasua on voitu vertailla keskenään ja todeta, että ne todella ovat sama laji. Pimeässä luolassa asuva kala on menettänyt silmänsä eli sen silmien tilalla on vain suomuja. Tästä on vedetty turhan nopea johtopäätös, että kalan DNA:han olisi tullut silmät poistava mutaatio, jonka luonnonvalinta on 'hyväksynyt'. Näin mutaatio ja luonnonvalinta olisivat tulleet todistetuksi evoluution mekanismina.

Tätä on jo aikaisemmin kritisoitu, että tiedon menettäminen, silmien rakennusohjeen menettäminen, ei ole kehittävää evoluutiota, vaan taantuvaa, myöskin devoluution nimellä tunnettua. Informaation menettäminen ei ole askel eteenpäin vaan taaksepäin. Sillä jos vähitellen kala menettäisi kaiken muunkin informaation niin lopulta se katoaisi olemasta, ei kehittyisi joksikin toiseksi lajiksi, vaikkapa linnuksi. Linnun sulka on hyvin erilainen kuin kalan suomu ja suomu ei voi taantua tietoa menettämällä sulaksi. Sulkaan tarvitaan uusia rakennusohjeita, eikä evoluutiolla ole todistettua mekanismia siitä, miten näitä uusia rakennusohjeita perimään syntyisi.

Otetaan esimerkki autoista. Vertaa näitä kahta kuvaa alla. Jos alempi on tullut ylemmästä, niin ei se ole kehittyneempi, se on yksinkertaisempi, jopa korruptoitunut. Se on menettänyt osia, eikä tämä ole kehitystä. On helppo menettää, mutta vaikea ansaita. Evoluution suunnalla on merkitystä.

Edellistäkin oleellisempaa on, että silmättömän luolakalan pitäminen evoluution todisteena ei perustunut tieteen havaintoihin, vaan oletettuun mielikuvaan ja siitä tehtyihin johtopäätöksiin. Asiaa ei oltu varsinaisesti koskaan aikaisemmin edes geneettisesti tutkittu. Ei oltu verrattu silmällisen ja silmättömän luolakalan silmien rakennusohjetta ja katsottu mitä eroa niillä on eli onko siellä mutaatiota jossain. Kaikki todistelu oli siis vain oletuksia ja näitä meille jaettiin tieteen faktoina!

Nyt näiden kahden 'kalalajin' genetiikka on vertailtu:

On havaittu, että silmällisen ja silmättömän kalan silmien rakennusohjeet, geenisekvenssit, ovat samat.  

Silmätön kala ei siis ole saanut korruptoivaa mutaatioita silmän rakennusohjeeseen, jonka luonnonvalinta olisi sallinut jatkua sukupolvesta toiseen. Informaatiota ei ole (edes) menetetty. Mistä sitten on kysymys?

Epigenetiikka on geenitieteen kuumimpia aloja tällä hetkellä. Lyhyesti siinä on kysymys siitä, että DNA:n 'yläpuolella' on toinen informaatiokerros, joka ohjaa geenien käyttöä. Tämä on käytössä kaikkialla. Esimerkiksi kun alkiossa solu alkaa erikoistua joksikin elimeksi, niin epigenetiikka kytkee tietyt geenit pois päältä ja taas toisaalta aktivoi toiset geenit, jotta erikoistuminen tapahtuisi.

Tällä hetkellä kuumeisesti tutkitaan, mikä ohjaa epigenetiikkaa. Onko se DNA vai jokin muu. Nyt jo tiedetään, että jotkin opitut asiat periytyvät. Bakteerikokeissa on havaittu, että kun bakteeri oppii käyttämään hyväksi jotain ravintoa, se myös periytyy jälkipolville epigeneettisesti. Myös ihmisellä on havaittu periytyvää epigeneettistä ohjausta.

Tämä kaikki tarkoittaa, että aivoista (tai suoraan aisteista) täytyy olla yhteys epigeneettiseen tietokerrokseen (käsittääkseni tästä ei olla vielä ihan varmoja, joten on toistaiseksi looginen johtopäätös eikä havainto). Joka tapauksessa microRNA-jaksot kuljettavat tätä epigeneettistä tietoa solujen välillä elimeltä toiselle. Näiden avulla siis solut, kudokset ja elimet viestivät toisille. Se on ikään kuin eliön Internet.

Samainen tutkimus paljastaa, että luolakala on silmätön vain sen takia, että epigeneettiset kytkimet ovat kytkeneet silmien rakennusohjeen käytön pois päältä luolassa eläviltä kaloilta!

Tämä on huikea löytö. Miksi? 

Varmaksi ei tiedetä vielä, miten kytkin on mennyt pois päältä, mutta mekanismi on mahdollinen sille, että kala on havainnut olevansa jatkuvasti pimeässä. Täten silmien tarve on vähäinen. Epigeneettiset markkerit ovat alkaneet asettaa silmien ylläpitävien solujen rakennusohjeita pois päältä energiaa säästääkseen (soluthan uudistuvat koko ajan). Tarpeetonta ei kannata rakentaa. Näin sopeutuminen olisi tapahtunut ennalta ohjelmoidusti. 

Näitä markkereita on ajautunut siten myös 'solujen internetin' välityksellä sukusoluihin, joista epigeneettiset kytkimet ovat mahdollisesti periytyneet jälkeläisille. Vastaavaa on havaittu toisilla eläimillä mutta toisin päin, eli jokin rakenne on ilmestynyt eläimeen nopeasti muutamassa sukupolvessa (mm. Italian seinäliskolla, josta myöhemmin lisää).

Luonnonvalinnalla ja mutaatioilla ei siis ollut mitään tekemistä sopeutumisen kanssa. Tähän asti kaikki evoluutio-opin todistelut ovat nojautuneet näihin kahteen ja erityisesti luonnonvalinnan mystiseen kykyyn jalostaa bakteerista ihminen. Tämä tutkimustulos romuttaa ajatuksen luonnonvalinnasta edes sopeuttajana. Mitä ilmeisemminkin luonnonvalinta vain poistaa epäkelvot yksilöt, ei jalosta mitään.

Sopeutuminen, suvullinen muuntelu ja eliöiden muuntuminen, kaikki nämä voivat siis tapahtua epigenetiikan avulla. 

Nykyisin evoluutiota opetetaan kouluissa faktana. Ateistit ajavat sitä, jopa alakouluihin opetettavaksi. Kuitenkin, kuten nähdään, tiede kulkee todistelussaan aivan eri suuntaan  monella rintamalla. Havainnot ovat selkeät vain johtopäätöksissä kaikki väännetään itsestään tapahtuvaksi.

Alkuperäinen tutkimus: https://www.newscientist.com/article/2150233-blind-cave-fish-lost-eyes-by-unexpected-evolutionary-process/ 

Tässä suppea lista evoluution tuhoutuneista todisteista viime vuosilta. Youtubesta yhä edelleen löytyy videoita ajalta, jolloin evoluutiofanaatikot käyttivät näitä todisteina. Kannattaa siis aina tarkistaa, että 'todistus' on viimeiseltä parilta vuodelta, muuten törmää näihin 'todisteisiin':

• Roska DNA: Ihmisen genomin toiminnan kartoitus 2003-2007 – koko genomi tarpeellinen, ei roska-DNA:ta. Ei siis tilaa 'pankille', jossa geenit salaa valmistuisivat.
• Apinan ja ihmisen geneettinen vastaavuus. apinan ja Ihmisen y-kromosomin vertailu 2010 – "tulokset kiusallisia" sanoi tutkimuksen tehnyt tutkija. Lisäksi apinan RNA mekanismi on hyvin kaukana ihmisen vastaavasta, siksi koeluontoisesti ihmisen varaosaelimiä kasvatetaankin sioilla eikä kädellisillä.
• Luolamies 1: Neanderdalin ihminen on nimensä mukaisesti ihminen, ei luolamies. Vuonna 2016 tehty DNA analyysi osoitti tämän. Lisäksi hän osasi kemiaa, lääketiedettä, ruuanlaittoa, taidetta, musiikkia jne...
• Luolamies 2: Denisovan ihmisellä samat geenit kuin nykyihmisellä 2016 - missä sitten on se kuuluisa luolaihminen? Ei enää missään. Ihmistä alkeellisempi luolamies on keksitty myytti.
• Lukuisat palkitut geneettiset ja molekyylibiologiset löydöt, jotka osoittavat, että elämä ei ole voinut syntyä itsestään toisin kuin vielä menneillä vuosisadoilla väitettiin. Nykyisin luunkovat ateisti-evoluutionistitkin myöntävät tämän (mm. Richard Dawkins) ja uskovat, että elämä tuli avaruudesta (jättäen auki sen kysymyksen, miten se siellä syntyi):
• Nobelin palkinto 2016 – solun sisäinen materiaalikierrätys. Ilman kierrätystä solu ei pystyisi elämään.
• Millenium palkinto 2016 – Ohjattu ”evoluutio”, osoittaa miten yhden geenin muuntuminen tapahtuu vain älykkäästi ohjaamalla.
• DNA:n ohjelmointi tietokoneella 2016 – MIT Yliopisto USA, todistaa yksiselitteisesti, että solujen tietojenkäsittely on sitä samaa, mitä tehdään tietokoneilla.
• Nobelin palkinto 2015 – DNA:n       korjauskoneet todistavat, ettei solu voinut jatkaa elämää eli lisääntyä ilman näitä koneita 'jo heti alussa'.
• DNA:n kaksoiskoodaus 2013 – sekä proteiinia että osoitteita (binding section) samassa kohtaa DNA:ta. Hyödyllisten mutaatioiden haaste nousi potenssiin kymmenen.
• Orpogeenien osuus perimässä kasvaa. Edes erittäin pitkät ajanjaksot eivät enää riitä geenien erilaisuuden luomiseen.
• Ja nyt tämä: Epigeneettiset löydöt – mm. metyyliryhmän periytyminen, epigenetiikan ohjaamat nopeat muutokset perimässä, sopeuttavat ja muuntelevat eliön muuttuneisiin olosuhteisiin olemassa olevien geenisekvenssien avulla - ohjelmoidusti. Opittu ominaisuus periytyy sittenkin! 

Mitä fossiilit todistavat - Yhteenveto Osa V

Monet vetoavat fossiileihin, kun heiltä kysytään evoluution todisteita. On totta, että fossiilit löytyvät maakerroksista tietyllä tavalla luokiteltuina, pääosin. Hitaasti liikkuvat meren eliöt ovat syvimmällä, sen jälkeen kaloja, sitten pieniä maaeläimiä, dinosauruksia, lintuja, nisäkkäitä ja ihmisiä. 

Tämä luokittelu on kuitenkin suurpiirteistä ja osin oletettua. Kaloja esimerkiksi on aina ylös asti hautautuneena maaeläinten kanssa. Siitepölyä on kaikkialla. Missään päin maapalloa ei myöskään ole löydetty tällaista täydellistä sarjaa. Sen sijaan näitä kerroksia on hujan hajan ja niitä yritetään kohdistaa ns. indeksifossiileilla, joiden oletetaan eläneen vain tietyssä hetkessä. Vaikka niissä on paljon ristiriitoja, niitä käytetään, kun muutakaan ei ole. Tarina parsitaan kokoon puutteellisin perustein.

Seuraavassa on viisi merkittävää havaintoa siitä, miten fossiilit kuvaavat tapahtunutta historiaa.

1. Fossiilit ilmestyvät geologisiin kerroksiin valmiina, yhtäkkiä, ilman kehittymässä olevia rakenteita. http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/41-miljardi-fossiilia-ei-ole-vaarassa.html
    
2. On monia lajeja, jotka eivät ole muuttuneet yhtään sen jälkeen, kun niiden fossiilit ovat ilmestyneet syvälle geologisiin kerroksiin. Mutaatiot ja luonnonvalinta eivät siis kehitä mitään näiden kohdalla. http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/42-evoluutio-jaatyi-elavat-fossiilit.html
    
3. Voimme havaita vain rakenteiden häviämistä ja korruptoitumista lajien muuntuessa. http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/43-hermoston-evoluutio-menossa-vaaraan.html
    
4. Elämä on 'räjähtänyt' tyhjästä syvimmälle oleviin, siis vanhimmiksi tulkittuihin, kerroksiin. http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/43-elaman-synnyn-salaisuus-vanhimpien.html
    
5. Fossiileja löytyy vääristä kerroksista rikkoen hienon kuvitteellisen kehitysjärjestyksen.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/11/45-nisakkaiden-fossiileja-dinosaurusten.html

Edellisistä voidaan siten loogisesti johtaa, että löydetyt fossiilit eivät kuvaa eliöluokkien syntymistä toisistaan, vaan tiettynä ajanhetkenä olemassa ollutta valmista ja rakenteellisesti toimivaa elämää.

Fossiiliaineiston mukaan ei siis ole tapahtunut eläinten kehittymistä yhä uusien rakenteiden kautta, vaan kaikki elämä on ollut rakenteellisesti valmista jo ilmestyessään ja sen jälkeen toisinaan vähitellen rappeutunut. Eliöluokkien rakentumista toisistaan ei voida havaita. Näin fossiililöydöt todistavat selkeästi vähittäistä evoluutiota, kehittymistä, vastaan.

Lajien rikkautta voidaan havaita sekä lajeja, joita ei enää nähdä elävinä luonnossa. Voidaan myös havaita, että eläimet ilmestyvät valmiina, mutta sen jälkeen muuntelevat määrätyissä rajoissa. Tätä muuntelua on nykyisin havaittavissa esimerkiksi koiraroduissa. Silti koira on edelleen koira. Muuntelua nähdään myös sopeutumisena muuntuneisiin olosuhteisiin, mutta tällöinkin sopeutuminen tapahtuu nopeasti, muutamassa sukupolvessa, ja jälleen määrätyissä rajoissa.

Teoria voidaan katsoa falsifioiduksi, jos yksikin sen väittämä osoitetaan vääräksi. Evoluutioteorian väittämiä on useita osoitettu vääriksi, mutta silti sitä ei unohdeta. Siksi nimitänkin sitä evoluutio-opiksi, koska tieteellinen teoria se ei enää voi olla. Opin sinänsä voi kuka tahansa rakentaa ilman todisteitakin.

Tämä oppi on uskomus, johon uskotaan, kun ei haluta tunnustaa Jumalan olemassaoloa ja pitää vastata kysymykseen: Mistä me tulemme? Jumalan tunnustaminen johtaisi ihmisen ahtaalle paikalle. Tulee tuntemus omasta kelpaamattomuudesta, omasta synnistä.  Synti vaatii aina sovituksen ja kukapa haluaisi Pyhän Jumalan kanssa sovittaa omat syntinsä. Huonostihan siinä kävisi. Mutta asioiden piilottaminen valheelliseen oppiin ei muuta totuutta. Parempi on nöyrtyä totuuden edessä, todeta syntisyytensä, anoa armoa ja vastaanottaa pelastus. 

Dinosauruksen fossiili kuolinasennossaa, missä ne usein löydetään. Vastaava asento on monella hukkumiskuolemisen kokeneella eläimellä.

Big Bang ongelma vain pahenee - Pimeä aine hukassa

Uusi tutkimus, josta julkaistiin artikkeli Berkeley Lab:in sivustolla tällä viikolla, kertoo, että vaikka kuinka taas etsitään niin ei löydetä: Dark Matter, pimeä aine, jonka pitäisi selittää universumin käyttäytymistä, on yhä piilossa. Sitä on etsitty vuosikymmeniä eri paikoista ja uusin tutkimus taas osoittaa, että niissä uusissakaan paikoissa ei  ole jälkeäkään siitä. Todennäköisyys, että pimeää ainetta on, pienenee siis koko ajan. Silti fyysikot eivät luovu siitä oletuksesta, että sitä on.

Tarkennetaan vielä: ei ole mitään suoraan havaintoa, että pimeää ainetta olisi olemassa. Se on oletus, ei tieteen havainto tai fakta - eihän sitä yritettäisi löytääkään, jos se olisi jo löydetty.

Tässä tutkimuksessa käytiin läpi vanhaa tietoaineistoa, joka on saatu vuosia kestäneissä BaBar hiukkaskiihdytinkokeissa.

Michael Roney, BaBar edustaja ja Victoria Yliopiston professori: “Although it does not rule out the existence of dark photons, the BaBar results do limit where they can hide, …”

 "Vaikka se [tehty tutkimus] ei sulje pois pimeiden fotonien olemassa oloa, BaBar tutkimuksen tulokset rajoittavat, missä niitä voi olla, …"

Olemme siis askeleen lähempänä sitä, että pimeä aine on todistettu ihmisen kuvitelman tuotteeksi, emme askeleen lähempänä sitä, että pimeä aina olisi todistettu.

Artikkeli jatkaa: " Dark matter, which accounts for an estimated 85 percent of the total mass of the universe, has only been observed by its gravitational interactions with normal matter. For example, the rotation rate of galaxies is much faster than expected based on their visible matter, suggesting there is “missing” mass that has so far remained invisible to us." 

"Pimeä aine, jota on arviolta 85% universumin kokonaismassasta, on havaittu vain sen gravitaatiovaikutuksesta normaaliin aineeseen. Esimerkiksi, galaksien pyörimisnopeus on paljon kovempi kuin voisi olettaa pelkän näkyvän aineen aikaansaamana. Tämä ehdottaa, että siellä on "uupuvaa" massaa, joka on toistaiseksi pysynyt meiltä piilossa."

Tässä kohdin artikkeli sotkee oletuksen ja havainnon sanoessaan, että pimeä aine olisi havaittu gravitaatiovaikutuksena. Se ei ole havainto, vaan oletus. Oletetaan tunnistamaton tekijä, koska tällainen tarvitaan, jotta galaksit pysyisivät koossa miljardeja vuosia. Se on kuitenkin mahdollista, että koko oletus on täysin väärä ja nojaa väärään maailmankuvaan.

On nimittäin toinen mahdollisuus, mitä nämä tutkijat eivät suostu edes pohtimaan. Ehkä galaksit eivät ole niin vanhoja kuin he olettavat. Sillä nuorelle galaksille tällainen liike on ihan normaalia ja luonnollista, ilman että tarvitsee keksiä pimeää ainetta tai mitään muutakaan tarinaa tyhjästä. Näin ajatelleen galaksien käyttäytyminen onkin osoitus niiden nuoresta iästä. 

Alkuoletus galaksin iästä siis vain on väärä - siinä kaikki. Kun oletetaan galaksi nuoreksi, havaintoaineisto sopii paremmin ja selittää asian selkeästi ilman ristiriitoja, joiden selittämiseksi pitäisi keksiä tarinoita pimeästä aineesta tai muistakaan kyseenalaisista 'faktoista', joita ei koskaan voida havaita.

Valitettavasti tämä vain ei sopisi tutkijoille, koska se falsifioisi evoluution mahdollisuuden elämän synnylle ja kaiken muunkin syntymisen itsestään.

Ehkäpä olemme taas yhden askeleen lähempänä sitä, että paljastuu big bangin, alkuräjähdyksen, kokonaan keksitty alkuperä, jota markkinoidaan vain sen takia, ettei tarvitsisi kohdata Pyhää Jumalaan.

Alkuperäinen artikkeli: http://newscenter.lbl.gov/2017/11/08/scientists-narrow-search-dark-photon-dark-matter/

45. Nisäkkäiden fossiileja dinosaurusten kanssa - entä ihmisen?

Yleinen käsitys on, että dinosaurukset kehittyivät ensin ja sitten linnut ja nisäkkäät ja lopuksi ihmiset. Ikään kuin kauniissa järjestyksessä toinen toisensa jälkeen. Tämä käsitys ei kuitenkaan perustu tieteen havaintoihin ja löytöihin. Suuri osa  ihmisistä ei tiedä, että sekä nisäkkäiden että lintujen fossiileja on löydetty merkittävässä määrin dinosaurusten fossiilien joukosta. 

Nisäkkäiden fossiilien löytymisestä dinosaurusten fossiilien seassa on paleontologien yleisesti hyväksymä kirjakin. Se ei siis ole mikään salaisuus: https://www.amazon.com/Mammals-Age-Dinosaurs-Evolution-Structure-ebook/dp/B009G1X9U2/ref=mt_kindle?_encoding=UTF8&me=  (Sen verran kallis, että olen jättänyt toistaiseksi hankkimatta.)

Vastaavia tieteellisiä julkaisuja tehdään jatkuvasti. Kuvassa alla on sorsalinnun fossiili, joka on löytynyt samasta maakerroksesta dinosaurusten fossiilien kanssa. Tämä laji selviytyi kuvitellusta katastrofista, jossa dinosaurukset kuolivat, eikä ole sen jälkeen juurikaan muuttunut.

https://www.newscientist.com/article/2151059-geese-like-birds-seem-to-have-survived-the-dinosaur-extinction/

Lainaan seuraavassa artikkelia, jossa Don Batten haastattelee Dr. Carl Werneriä Living Fossils (Evolution: the Grand Experiment vol. 2) –kirjan kirjoittajaa. (https://creation.com/werner-living-fossils-finnish)

”Tiedemiehet ovat löytäneet dinosauruskaivauspaikoilta monia epätavallisia sukupuuttoon kuolleita nisäkkäiden muotoja, kuten multituberkulaatit, mutta he ovat löytäneet myös fossiloituneita nisäkkäitä, jotka näyttivät oravilta, opossumeilta, pussiahmoilta, siileiltä, päästäisiltä, majavilta, kädellisiltä ja vesinokkaeläimiltä. En tiedä kuinka lähellä nämä nisäkkäät ovat nykymuotoja, koska en kyennyt näkemään useimpia niistä, vaikka kävin niin monta museota läpi.”

”Harvat ovat tietoisia siitä suuresta määrästä nisäkäslajeja, joita on löydetty dinosaurusten kanssa. Paleontologit ovat löytäneet 432 nisäkäslajia [engl. species] dinosaurus-kerrostumista; tämä luku on melkein yhtä suuri, kuin dinosauruslajien [engl. species] määrä. Näihin sisältyy lähes 100 kokonaista nisäkkään luurankoa. Mutta missä ovat nämä fossiilit? Vierailimme kuudessakymmenessä museossa, mutta emme nähneet missään näistä museoista esillä ainoatakaan dinosaurus-kerrostumista löydettyä kokonaista nisäkkään luurankoa. Tämä on hämmästyttävää. Lisäksi näimme vain muutaman tusinaa epätäydellistä luurankoa/yksittäistä luuta niistä tähän asti löydetyistä 432 nisäkäslajista. Miksi museot eivät pidä esillä näitä nisäkäsfossiileja ja myös lintufossiileja?”

Edellä oleva artikkeli viittaa juuri tuohon alussa mainittuun kirjaan löytöjä dokumentoivana todisteena.

Evoluutio-oppia suojellaan tänä päivänä niin tarkoin, että jos jotain sitä uhkaavaa löytyy, se pitää hävittää heti työpaikan menettämisen uhallakin, niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut.

http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/03/dinosaurusten-pehmytkudostutkija.html

Tämän takia eivät museotkaan halua laittaa esille mitään, mikä aiheuttaisi liian vaikeita kysymyksiä vastattavaksi. Sen sijaan yleisön annetaan ymmärtää kuviteltu esi-historiallinen tarina. Tämä on tarkoituksellista harhaanjohtamista. 

Ihmisen fossiileja yhdessä dinosaurusten fossiilien kanssa?

Yleensä pyrin tässä blogissa kertomaan jotain selkeästi havaittavaa faktaa, josta voi tehdä omat johtopäätökset. Tässä seuraavassa asiat eivät valitettavasti ole niin selkeitä kuin voisi olla. Evoluutionistit selkeästi ja todistettavasti pyrkivät piilottelemaan heidän mielestään kyseenalaisia löytöjä. Näitä seuraavia todisteita voi myös kyseenalaista, mutta ei savua ilman tulta.

1800-luvulla, kun evoluutio-opin tunnustaminen ei vielä ollut suoranaisesti tutkimusrahojen saamisen vaatimus, ihmisen fossiileja löytyi yllättävistä paikoista. Näitä löytöjä tulivat dokumentoimaan tutkijat, jotka tekivät niistä normaaleja tieteellisiä julkaisuja. Silloin myös kaivoksia kaivettiin käsityönä, joten löydöt huomattiin nykyistä paremmin. Nykyisin ei enää päästä alkuperäiselle löytöpaikalle varmistamaan asiaa, mutta näitä tieteellisiä julkaisuja ja niistä tehtyjä lehtiartikkeleita voidaan yhä tutkia.

Michael Cramo tutki kattavasti näitä vanhoja arkistoista löytyviä julkaisuja. Ei ole mitään teknistä syytä suhtautua epäilevästi näihin tutkimuksiin - sen enempään alkuperäisiin kuin Cramonkaan. Ainoa syy, miksi itse laitan ne tämän kysymysmerkkiotsikon alle, on se, että niitä ei enää voida tarkistaa. Olemme ihmisen kirjoittaman yli satavuotta vanhojen sanojen varassa.

Cramon kirja on täällä ja siinä on näitä ihmisfossiililöytöjä evoluutio-opin nykykäsityksen mukaan liian vanhoista kerroksista satojen sivujen verran.

https://www.amazon.com/Forbidden-Archaeology-Michael-Cremo-ebook/dp/B004LE7OHI/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1509309019&sr=8-1&keywords=forbidden+archeology+by+michael+cremo

Tarkoituksella katkaistu luu, vaikkapa kirveellä lyöden, on selkeä epäsuora todiste ihmisen läsnäolosta. Tämä voidaan erottaa tapaturmaisesti katkenneista luista joissakin tapauksissa melko selvästi. Cramo listaa lukuisia esimerkkejä tällaisista luista 'väärissä' maakerroksissa tutkimuksessaan.

On muitakin tällaisia välillisiä todisteita. Yksi selkeä tulee esille Cramon puheessa:

Michael Cremo: Evidence for Extreme Human Antiquity FULL LECTURE

Tästä videossa on  alla oleva kuva, jossa on selkeästi tunnistettavissa kankaanpala meripihkassa. Meripihkan väitetään olevan kymmeniä miljoonia vuosia vanhaa.

Hän viittaa myös tiedelehtien vanhoihin numeroihin, joissa vielä mainitaan näistä. Alla kuva Scientific American lehdestä, jossa kerrotaan, miten löytyi hopea-astia maakerroksesta, jonka pitäisi olla 600 miljoonaa evoluutiovuotta vanha.

Cramosta voidaan persoonana olla montaa mieltä, mutta hänen tutkimuksensa vanhoista tutkimuksista ovat selkeästi verifioitavissa ja siten tieteelliset kriteerit täyttäviä.

Vastaavia löytöjä on kerännyt mm. Tomi Aalto blogiinsa: http://sciencerefutesevolution.blogspot.fi/2017/05/the-most-inconvenient-findings-that.html

Nostan sieltä yhden löydön esille esimerkkinä, sillä tällaisia vanhat löydöt yleensä ovat - ajalta jolloin kultaa kaivettiin käsin eikä suurilla koneilla:

Table Mountain CA, Gold mine finds, 30 million charlie-years
Wright, Frederick G. Science 20:275-27 1892
In February 1866, a skull was removed by one Mr. Mattison, in Calaveras County from a layer of gravel 130 feet below the surface. Later a human jaw, also inspected by J. D. Whitney, State geologist at that time who researched its location and authenticity. The jaw was given to a Dr. Snell by miners, who stated it came from the gravels beneath the lava cap at Table Mountain in Tuolumne County, CA. Noted geologists Mr. George H. Baker, Mr. King along with Professor Marsh, Professor Putnam and W. H. Dall attested to the fact that the Calaveras skull was found in place beneath a stream of gravel in the Table beneath this same stream of lava. Their position indicates they were over 30 million years old.

Jos hyväksyy 1800-luvun tiedemiesten toiminnan luotettavaksi, voi täydellisesti vakuuttua, että ihmisen fossiileja on löytynyt dinosaurusten fossiilien kerroksista ja syvemmältäkin. Löytöjen monilukuisuus 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa on hämmästyttävä. 

Joka tapauksessa on selvää, että todisteita on, mutta ne eivät ole enää nykyisin verifioitavissa. Nykyinen koneistettu kaivostoiminta ja evoluutio-oppia ylläpitävä museo- ja yliopistojärjestelmä huolehtivat siitä, että uusia ei enää löydy eikä laiteta esille, eikä niistä tehdä tieteellisiä julkaisuja. Ihmisten fossiilien löydöt ovat tosin näissä kerroksissa hyvin vähäisiä. Tähän löytyy kuitenkin hyvä peruste, jota tutkimme joskus myöhemmin. 

Kaikki tämä ei tarkoita sitä, että uskoisin ihmisen eläneen täällä kymmeniä miljoonia vuosia. Ajoituksen näissä löydöissä eivät ole kohdallaan sen enempää ihmisen kuin dinosaurustenkaan osalta. 

Se, joka haluaa lisää todisteita siitä, että ihminen ja dinosaurus ovat eläneet yhtä aikaa, voi tutkia myös asiaa toisinpäin: mitä muistoja ihminen on kirjannut tästä yhteiselosta,  ja lukea vaikkapa tämän kirjoituksen: http://mistametulemme.blogspot.fi/2016/11/dinosaurukset-ja-suuret-kysymykset.html