sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kun Tieto tuli ihmiseksi


Kreikankielestä on tullut monta sanaa länsimaiseen tieteeseen. Yksi näistä huomaamattomista termeistä on -logia pääte tieteen lajeja itseään kuvaavissa sanoissa, kuten biologia, fysiologi, psykologia jne. Biologia esimerkiksi voidaan kääntää suomenkielen sanaksi biotiede.

Logia tulee kreikan sanasta logos (λόγος), joka tarkoittaa ymmärrettävää puhuttua ja kirjoitettua tietoa, sanaa, johon sisältyy vanhassa kreikassa jumalallisen alkuperän merkitys. Se tarkoitti erityisesti oraakkeleilta saatua tietoa, erityistä totuudellista ilmoitusta.  



Myös Uuden Testamentin kirjoittajat käyttivät tätä sanaa ja erityisellä tavalla Johannes. Seuraavassa lyhyt tarkastelu Johanneksen evankeliumin alkuun juuri tiedon käsitteen kannalta.

"Alussa oli Sana(Logos). Sana(Logos) oli Jumalan luona, ja Sana(Logos) oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on."

Tässä Johannes 'Alussa' sanalla viittaa ajan alkuun ja samalla aikaan ennen ajan alkua eli siihen, mitä oli ennen kuin näkyvä maailmankaikkeus luotiin. Koko Raamattu alkaa samalla sanalla: "Alussa Jumala loi taivaat ja maan".

Tätä ajatusta selventää lisää Heprealaiskirje, jossa tulee ilmi, että näkymättömyys oli ennen alkua ja että näkymättömyydessä jo oli elämää:

Uskon kautta me ymmärrämme, että maailmat on tehty Jumalan sanalla (rhēma), niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä. (RK: Hepr. 11:3)

Tässä oleva kreikan sana rhēma on luonteeltaan enemmän puhetta ja korostaa sitä, että Jumala puhui maailman näkyväksi. Tämä on todella siis 'huulilta' lähtenyttä puhetta.

Näkyvä materiaalinen maailma on siis syntynyt siitä, mikä on meille näkymätöntä. Aika, niin kuin me sen ymmärrämme, on kiinnitetty tilaan ja materiaan eli tähän maailmaan ja aika alkoi käymään vasta, kun oli näkyvääkin.

Alussa siis tieto oli jo olemassa. Ennen kuin siis oli materiaa, tieto jo oli näkymättömässä maailmassa. Siellä on myös Jumala ja tieto oli Jumalan luona ja Jumalasta. Kaiken lisäksi tieto oli itsekin Jumala.

Ja tässä vaiheessa ymmärrämme, miksi Sana, Logos, on kirjoitettu isolla. Se on myös persoonan nimi. Tämän persoonan toinen nimi käy selville jakeista 14-18: Jeesus Kristus.

Jeesus on siis Logos, Tieto. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja mikään ei ole olemassa ilman häntä. Kaikki perustuu siis sekä tietoon että Jeesukseen.

Vanhassa Testamentissa Sananlaskujen 8. luku kertoo samoista asioista. Miten oli jo jotain ennen kuin oli maata. Lisäksi se kertoo tiedosta ja viisaudesta. Myös siellä tieto personoituu tähän samaan henkilöön, Jumalan Poikaan: 


Minä, viisaus, asun yhdessä järkevyyden kanssa,  olen löytänyt tiedon ja harkintakyvyn.  (RK: Sananl. 8:12)

Herra omisti minut tiensä alussa, muinaisuudessa, ennen kuin hän oli tehnyt mitään. Iankaikkisuudesta minä olen ollut, alusta asti, ennen kuin maata olikaan. Ennen kuin oli merten syvyyksiä, ennen runsasvetisiä lähteitä synnyin minä. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata eikä mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. Kun hän valmisti taivaat, minä olin siinä, kun hän veti piirin syvyyden ylle, kun hän lujitti pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän asetti merelle sen rajat, etteivät vedet nousisi korkeammalle, kuin hän oli säätänyt, kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä olin hänen rinnallaan uskottuna, olin hänen ilonsa päivästä päivään ja iloitsin hänen edessään kaikin ajoin. Minä leikin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastuksenani olivat ihmislapset.
(RK: Sananl. 8:22-31)



Kolossalaiskirje lisäksi kertoo, että mikään ei edes pysy olemassa ilman häntä:

Hänessä luotiin kaikki, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät, olivatpa ne valtaistuimia tai herruuksia, hallituksia tai valtoja. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häneen. Hän on ennen kaikkea muuta, ja hänessä kaikki pysyy voimassa.  (RK: Kol. 1:16-17)

Johannes jatkaa samalla linjalla kuin Paavali edellä sanoen, että tässä Logoksessa on elämä. Sen lisäksi se elämä on valo ihmisille:

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa.(RK: Joh. 1:4)

Pimeys tässä viittaa maailman eroon Jumalasta. Pimeys on aina jonkin puutetta, se itsessään ei ole mitään, se on valon puutetta. Valo kertoo mihin suuntaan pitää kulkea.

Myöhemmin Johannes kertoo, että vaikka Logos oli itse maailman luonut, hän tuli maailmaan ulkopuolelta maailman sisälle:

Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (RK: Joh. 1:10-11)

Tässä viitataan siihen, etteivät juutalaiset, hänen oma syntymäheimonsa tässä maailmassa,  hyväksyneet häntä siksi messiaaksi, pelastajaksi ja kuninkaaksi, jota he itse asiassa odottivat.

Se oli osa Jumalan suunnitelmaa, jolla pelastus tuli saataviksi kaikille maailman kansoille:

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta vaan Jumalasta. (RK: Joh. 1:12-13)

Hän siis myös kertoo, että Jumalan lapset ovat syntyneet uudesti Jumalasta. Tarkemmin Johannes käy tätä läpi luvussa 3.

Yhteenvetona hän vielä toistaa, että Logos, Tieto, Sana, Jeesus, syntyi biologiseen elämään maanpäälle ja Johannes itse sai kulkea ja oppia tuntemaan hänet ja havaitsi hänet totuudelliseksi ja armolliseksi Jumalan Pojaksi:

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (RK: Joh. 1:14)

Lopuksi Johannes vielä selventää Isän Jumalan ja Pojan, Jeesuksen Kristuksen, suhdetta:

Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan nähnyt. Ainutsyntyinen Jumala, joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut. (RK: Joh. 1:18)


Raamattu on siis yksityiskohtaisesti yksimielinen sen päätelmän kanssa, että elämä perustuu tietoon. Sen lisäksi Raamattu tarjoaa totuudellisen tiedon, minkä Johannes vielä todistaa Jeesuksen sanoilla myöhemmin:

Sitten Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani (logos), te todella olette minun opetuslapsiani ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."   (RK: Joh. 8:31-32)

Tiede on vasta viime vuosina hyväksynyt, vastentahtoisesti, sen tosiasian, että elämä perustuu tietoon. Raamattu tiesi sen jo tuhansia vuosia sitten.

Rakenna kalliolle, joka ei muutu eikä horju (totuudelliselle tiedolle), älä hiekalle, joka kulkeutuu milloin mihinkin suuntaan (tieteelle, joka ei edes väitä tietävänsä totuutta, vaan muuttuu koko ajan).


Viitteet:
  1. Logos: https://fi.wikipedia.org/wiki/Logos



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti