Heinäkuussa julkaistiin tutkimus, jossa tutkijat olivat kairanneet 75 metriä syvälle merenpohjaan ja tehneet kokeen siitä olisiko siellä vielä elämää olemassa. Ihmetyksekseen he totesivat löydettyjen bakteerien lähteneen kasvamaan. Tämän 75 metrin syvyys lasketaan olevan 100 miljoonavuotta vanhaa merenpohjaa, koska kyseisellä alueella silttiä kerrostuu hyvin hitaasti.1
Tutkijat kertovat olleensa hämmästyksissään löydöstä ja siitä, että bakteerit "heräsivät" henkiin. Ihmettelivät sitä mitenkä ne olisivat voineet säilyä sata miljoonaa vuotta. Mutta koska jo ennalta on päätetty, että 75 metriä syvällä on sata miljoona vuotta vanhaa merenpohjaa, niin tätä ikää ei sopinut epäillä, ainoastaan ihmetellä löydöstä.
Yksinkertaisimmassakin bakteerissa on yli tuhat geeniä. Kun verrataan sitä ihmisen DNA:han, jossa on ehkäpä vähän alle 20 000 geeniä (geenin määritelmä on ollut muutoksissa viime aikoina, siitä epävarmuus) ja joka on yhteenlaskettuna noin 2 metriä pitkä suoristettuna, niin puhumme siis bakteerissä olevasta molekyylistä, joka on joitakin kymmeniä senttiä pitkä (ja 2 nanometriä leveä). Tällaisessa molekyylissä on satoja tuhansia tai miljoonia atomeja yhdessä tarkoin järjestäytyneenä. Jos se katkeaa jostain kohtaa, minkä se tekee kovin herkästi, niin bakteeri kuolee.
Katkeamista estää DNA:n korjausrobotit, pienet nanokoneet, jotka juoksevat sitä pitkin herkeämättä rikkoutuneita kohtia korjaten. Nämä koneet tarvitsevat energiaa, ATP-molekyylin muodossa. Kaikki elämä kaikkialla käy ATP molekyyleillä, jota valmistetaan solujen energiatehtaissa. Jälleen tämä tarvitsee energiaa ja solun aineenvaihduntaa.
Kyseiset bakteerit, jotka lähtivät voimakkaasti jakautumaan (lisääntymään) energiaa annettaessa, eivät siis olleet kuolleita, eikä niitä tarvinnut herättää henkiin. Niiden soluaineenvaihdunta oli koko ajan käynnissä ja niiden DNA:n korjausrobotit koko ajan toiminnassa. Varmaankin toiminta oli niukkaa, mutta kuitenkin bakteeri eli koko ajan ja aika ajoin jakautuikin uudistuen.
Mistä ne sitten saivat niin syvällä niin pitkään energiaa? Tämä olleekin se suurempi hämmästyksen aihe tutkijoille varsinaisen klikkiotsikon takana. Tätä ihmetellessään tutkijoiden olisi pitänyt ottaa C14 näyte, jotta he olisivat havainneet, ettei bakteerit olekaan niin vanhoja, vaan vain joitakin kymmeniä tuhansia vuosia, mikä sekin on pitkä ikä.
Näin käy kaikille näytteille, joita radiohiiliajoitetaan ajalta ennen Vedenpaisumusta. Näin oli myös dinosauruksen tapauksessa.2
Vanha ennätys merenpohjan bakteereille oli 15 miljoona vuotta. Väitteeni on, että tutkijat saavat porata eri syvyyksille, ja vieläpä tätäkin syvemmälle, ja he aina löytävät samoja bakteereja ilman, että ne 'miljoonissa vuosissa' olisivat kehittyneet mitenkään.
 |
| Kuva moninaisista DNA:n korjauskoneista. Jokaiselle vauriotyypille on omat korjausmekanismit. |
Animaatio DNA:n korjauksesta:
Viitteet:
- Uutinen otsikon aiheesta: https://www.hs.fi/tiede/art-2000006586851.html
- Dinosauruksen C14 ajoitus: https://mistametulemme.blogspot.com/2020/03/alkuperaista-dnata-loydetty.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti