53. Uusi tutkimus: 'Darwinin-sirkut' muuntelevat epigeneettisesti - ei evoluutiota, ei kehittymistä

Darwin antoi suuren painoarvon tutkimukselleen, minkä hän teki Galapagossaarilla tutkien sen luontoa. Yksi tutkimuskohde oli pikkulinnut, joiden nokan paksuuksia hän vertaili eri aikoina, kun kuiva ja kostea kausi vaihtelivat. Hän huomasi, että kuivana kautena sirkkupopulaatiot sopeutuivat niin, että keskimääräinen nokan koko kasvoi jälkeläisissä. Tästä pienestä mikrotason muutoksesta hän teki sen johtopäätöksen, että vastaavien pienten muutosten kautta mistä tahansa voi tulla mikä tahansa,  kalasta tulla lintu ja suomusta sulka. (Katso myös:  http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/04/24-evoluution-ainut-havaittu-todiste.html)

Tämä oli siis yli 150-vuotta sitten. Sen jälkeen on ymmärretty, että solu ei ole limamuodostelma, niin kuin Darwinin aikalaiset luulivat. 1900-luvun puolivälissä löydettiin DNA:n kaksoiskierre ja ymmärrettiin, että perimä on koodattu tähän. Vähän yli 20 vuotta sitten ymmärrettiin, että on paljon muutakin perimää kuin DNA ja tätä aloitettiin kutsua epigenetiikaksi (epigeeni - geenin ulkopuolinen).

Epigenetiikan alueella on viimeisen 5-10 vuoden aikana tullut useita tutkimuksia, jotka rikkovat monia käsityksiä, joita tiede on pitänyt varmoina (beyond any doubt). Yksi näistä on, että opitut ominaisuudet eivät periydy. On tietenkin selvää, että jos luet kirjan ja opit siitä jotain, niin se ei periydy lapsellesi. Sen sijaan elämän perusmekanismeihin liittyvät opitut asiat periytyvät. Tätä on havaittu niin bakteereilla kuin monisoluisillakin eliöillä aina ihmiseen asti. Yksi tällainen alue liittyy ravinnon hyödyntämiseen. Eliö voi elämänsä aikana oppia kyvyn hyödyntämään jotain tiettyä ravintoa, mitä sillä ei syntyessään ollut mahdollisuus hyödyntää.

Kirjoitin aikaisemmin kuuluisista sokeista luolakaloista, jotka ovat menettäneet näkönsä epigeneettisen ohjauksen avulla. Niihin liittyen on toinen tutkimus, jossa silmien paikalle istutettiin linssi, ja sen seurauksena koko silmä kasvoi ja ilmeisemminkin kala sai näkönsä takaisin (http://www.sfgate.com/news/article/Science-gives-eyes-to-blind-subterranean-fish-3052068.php). 

Kalalle siis kasvoi silmä sen elämän aikana. Jokin linssin istuttamisessa laukaisi epigeneettisen ohjauksen ja kytki silmän geenistön jälleen päälle. Sama on havaittu alkion kehityksen aikana: silmän kehitys alkaa linssin kehittymisellä, mikä ikään kuin 'kutsuu' muut osat alleen (tämä kuvaa geneettisen tiedon hierarkkisuutta).

Alkuun tämä kuulostaa ihmeelliseltä, vähän kuin aikuiselle ihmiselle kasvaisi vaikkapa sarvet päähän tai jos käsi katkeaisi niin kasvaisi uusi käsi. Mutta lopultakin se on tavallistakin tavallisempaa. Ihmiselläkin kasvaa elimiä vielä lähellä aikuisikää. Otetaan esimerkiksi viisaudenhampaat ja pysyvät hampaat ylipäätään. Kehitysvaiheessa olevalle sikiölle se on luonnollisesti jokapäiväistä. Joillakin eläimillä menetetty elin kasvaa takaisin. Kaikkea tätä ohjaa epigenetiikka, missä joukko erilaisia kytkimiä määräävät, mitä aluetta DNA:sta käytetään (kuva alla).

Kuvassa näytetään miten epigeneettiset markkerit merkkavaat ne osuudet,
mitkä DNA:sta on milloinkin käytettävissä. 

Nyt on tehty uusi tutkimus Darwinin sirkuista. On havaittu, että niiden DNA on kutakuinkin samanlainen. Ei siis havaittu geneettisiä eroja. Silti niiden ilmiasu, nokan paksuus ja kallon muoto, vaihtelevat paljon. Tutkimuksessa vertailtiin epigenetiikkaa ja havaittiin, että siinä oli paljon suuremmat erot kuin DNA sekvensseissä itsessään.

Sopeutumisen ja ulkomuodon taustalla ei siis olekaan satunnaiset muutokset DNA:ssa ja luonnonvalinta, joka noukkisi näistä muutoksista sopivat uusiin olosuhteisiin, vaan täysin päinvastoin. Muuttuneet olosuhteet johtivat siihen, että epigeneettiset viestit aktivoivat jo valmiina olevat ohjeet jykevämmän rakenteen aikaansaamiseksi. Linnut muuntuivat ja sopeutuivat, mutta luonto ei valinnut mitään, ei tapahtunut luonnonvalintaa, eikä mutaatioita, vaan ennalta ohjelmoitua sopeutumista.

Väitetyt evoluution mekanismit, mutaatiot ja luonnonvalinta, ovat osoitettu tässä tapauksessa vääräksi. Voi olla, että evoluutiota tapahtuu näiden avulla jossain, mutta ei sitä ainakaan tapahdu tässä klassisessa esimerkissä, jota evoluutio-oppi käyttää perustanaan.  Darwinin sirkut muuntelevat olemassa olevan geneettisen informaation avulla - uutta informaatiota ei synny.

Evoluutiotutkimukset eivät muuallakaan ole pystyneet osoittamaan uuden geneettisen tiedon syntymistä, vain ja ainoastaan tiedon häviämistä, jonka avulla joissakin marginaalisissa tapauksissa on tapahtunut sopeutumista, mutta yleensä vain seurauksena on sairauksia - eikä sairauksia valitesemalla asiat kehity. Siksi evoluution todistukset usein sanovat, että evoluutiolla ei ole suuntaan, jotta voidaan sanoa, että rappeutuminenkin on evoluutiota. Jokainen voi ymmärtää ihan maalaisjärjellään, että jossain vaiheessa sillä olisi pitänyt olla tietoa synnyttävä suunta, koska väitetään, että bakteerista tuli ihminen.

Lisää Darwinin sirkuista tässä Forbes lehden artikkelissa:

https://www.forbes.com/sites/grrlscientist/2017/09/06/how-do-darwins-finches-respond-so-quickly-to-environmental-changes/#63ee56225810

Tässä artikkelissa tutkijan kerrotaan mainitsevan sähköpostissaan:

“Darwin’s finches are known for being phenotypically very variable, yet [they are] genetically pretty similar,” Ms. McNew explained in email.

"Darwinin sirkkujen tiedetään muuntelevan ulkoasultaan paljon, silti ne ovat geneettisesti hyvin samanlaisia."

On selvää, että jos jotkin eläinpopulaatiot ovat geneettisesti samanlaisia, ovat ne samaa lajia. Näin jälleen osoitetaan, että fossiileja tutkimalla ja vaikkapa kallon muotoja vertailemalla, ei tiedetään juuri mitään varmaa eläimien sukulaisuudesta.

Olen tämän blogin aikaisemmissa artikkeleissa jo osoittanut selkeästi, että mutaatiot vain rikkovat. Tässä epigenetiikka-sarjassa käy ilmi, että luonnonvalinta ei ole niin kuin evoluutio-oppi sitä opettaa. Mitä sitten evoluutio-opista jää tämän jälkeen jäljelle? Se että eliöt muuntelevat, mutta syy tähän on ihan muualla kuin satunnaisissa olosuhteissa. Muuntelu on ennalta ohjelmoitua.

Tässä alkuperäinen tutkimus: https://bmcevolbiol.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12862-017-1025-9 

51. DNA:n ulkopuolinen perimä - johdatus epigenetiikkaan

Genetiikkaa käsittelevissä artikkeleissa olen pyrkinyt antamaan lyhyitä esimerkkejä siitä, että DNA:ssa on tietoa, siinä kuin jossain kirjassa tai tekstissä ylipäätään. Ja, että solun tietojenkäsittelyprosessi on eri kuin solun aineenvaihduntaprosessi. Aineenvaihdunnassa otetaan vastaan energiaa ja muutetaan se rakenteiksi ja toiminnaksi, mutta vastaanotettu energia ei kerro millaisiksi rakenteiksi tai toiminnaksi se pitäisi muuttaa. Tämä tieto tulee solun sisältä DNA:lta.

DNA on tietopankki, joka kertoo, miten energiaa vastaanotetaan ja miten se muutetaan. Soluun voidaan jopa vaihtaa tämä tietopankki ja sen jälkeen solu alkaa toteuttamaan uuden tiedon mukaisia operaatioita.

DNA:ssa on karkeasti jaotellen kahdenlaista informaatiota: rakennusohjeita ja tietojenkäsittelyn logiikkaa. Otan keksityn esimerkin rakennusohjeista. Ohjeiden mukaisesti rakennetun koneen näet alla (yksi pallo vastaa yhtä aminohappoa eli kolmea nukleotidia, tikapuiden puolaa DNA:ssa).

Jos nyt tähän keksittyyn proteiinikoneeseen tulee itsestään mutaatioiden avulla telaketjut alle akseleineen ja käyttömoottoreineen niin, että:

• DNA:ssa on nämä uudet ohjeet ja että
• tämän jälkeen tämä proteiinikone pystyy toteuttamaan uuden hyödyllisen toiminnon, esimerkiksi liikkumaan kohteeseen, johon liittää uuden molekyylin,
• joka toimenpiteenä on hyödyllinen ei pelkästään solulle itselleen, vaan kaikille naapurisoluille, kyseisistä soluista muodostuneelle elimelle
• ja sitä kautta tekee koko eläimestä kehittyneemmän, monimutkaisemman ja paremmin järjestäytyneemmän,

niin voimme sanoa melko varmasti, että

• on syntynyt uutta informaatiota,
• josta on syntynyt uusi hyödyllinen rakenne,
• jota ei ole ollut olemassa aikaisemmin jossain toisessa paikassa,
• ja tästä kokonaisuudesta on aiheutunut kehitystä.

Insinöörille ainakin tämä olisi selkeä merkki tiedon lisääntymisestä. 

Tämä edellä kuvattu olisi selkeä todiste evoluutiosta. Tätä ei kuitenkaan koskaan ole tieteessä havaittu. Tähän asti on vain havaittu, että on tällaisia koneita. Ja sitten on havaittu, että on tapahtunut muutoksia satunnaisesti, esimerkiksi kolme nukleotidiä häviää eli yksi aminohappo katoaa. Ja tästä seuraa esimerkiksi, että koneen työvarsi lyhenee eikä se enää pysty suorittamaan alkuperäistä tehtävää (muutamassa harvassa tapauksessa on havaittu, että se voi suorittaa jonkun toisen tehtävän mutaation jälkeen).

Kyseessä on siis merkityksellisen tiedon korruptoituminen eli väheneminen, ei kehittyminen, ja todennäköisesti tästä korruptoitumisesta seuraisi sairaus ja jos se tapahtuisi sukusoluissa, se olisi perinnöllinen sairaus. Ja näitähän me nähdään jo satoja tuhansia ihmiselläkin. Todellinen esimerkki tästä on tämän artikkelin lopussa olevassa videossa. 

Evoluutio-oppi kuitenkin kaikista havainnoista huolimatta nojaa näihin satunnaisiin mutaatioihin ja luonnonvalintaan mekanisminä uuden geneettisen informaation luontiin.

Me myös tiedämme, että eläimet sopeutuvat muuttuneisiin olosuhteisiin. Darwinkin jo aikoinaan havaitsi, että sirkkujen nokan paksuus vaihteli sen mukaan kuinka kuivaa oli. Jos mutaatiot vain hajottavat perimää, niin mikä sitten saa eläimet sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin?

Ihmiset, niin kuin eläimet ja kasvitkin, pääasiassa lisääntyvät suvullisen lisääntymisen kautta. Siinä tapahtumassa perimme molemmilta vanhemmiltamme samat geenit. Nämä samat geenit suorittavat samoja operaatioita, joten elääksemme meidän ei tarvitse käyttää niitä molempia. Tästä seuraa, että meillä on paljon perimää, jota emme käytä, mutta voimme antaa jälkipolville.

Tämän lisäksi DNA:ssa on 'kytkimiä', jotka ovat sammuttaneet geenejä. Emme siis käytä näitäkään geenejä, DNA sekvenssejä. Näit kytkimiä ohjaavat eri tapahtumat. Kun kytkin laitetaan päälle tai pois päältä, ei DNA:n sekvensseissä, perimässämme, tapahdu mitään muutosta. Erityisesti kun kytkin laitetaan päälle, kaikki se tieto, jota tämän jälkeen geenistä luetaan, oli jo olemassa. Uutta tietoa ei syntynyt.

Se mekanismi, miten näitä kytkimiä käskytetään eli asetellaan päälle ja pois päältä, on kuumeisen tutkimuksen kohteena. Tätä kokonaan uutta DNA:n sekvenssien ulkopuolista tietokerrosta kutsutaan epigenetiikaksi (ulkopuoliseksi geeniksi). Lähes viikoittain tulee uusia tieteellisiä tutkimustuloksia, joissa on uusia havaintoja miten ja missä epigenetiikka toimii. Yhdestä olen jo kertonut: silmätön luolakala.

Nämä uudet tutkimustulokset alkavat yhä selkeämmin osoittamaan, että mutaatiot ja luonnonvalinta eivät saa aikaiseksi kaikkea sitä muuntelua, mitä havaitsemme luonnossa tapahtuvan. Mutaatiot vain rikkovat ja rikkoutuneita geenejä valitsemalla ei mikään kehity ja geneettinen informaatio ei lisäänny. Ja taas toisaalta luonnonvalinta ei pystyisikään havaitsemaan pieniä hitaita muutoksi, sillä ne hukkuisivat kaikkeen siihen kohinaan, mitä luonnossa muutenkin on menossa (aiheesta lisää täällä). 

Sen sijaan epigenetiikalla tapahtuvat ilmiasun muutokset ovat isoja ja nopeita -  muutamassa sukupolvessa tapahtuvia uusien rakenteiden ilmestymisiä eliöille. Täysin siis evoluutio-opin vastaisia muutoksia: mutaatiota ja luonnonvalinta eivät mitenkään muutamassa sukupolvessa voisi tuottaa tuhansia ja taas tuhansia nukleotideja ja niistä proteiineja, jotka toimivat täysin suunnitellusti eliön bioprosesseissa. Epigenetiikan avulla tämä on kuitenkin helppo ymmärtää, koska ei tarvita hidasta vähittäistä DNA:n geenisekvenssien muutosta, sillä kaikki informaatio oli jo valmiina DNA:ssa. Ulkoiset tekijät, epigeneettinen ohjaus, vain otti jo olemassa olevan informaation käyttöön. Tämä ulkoinen informaatiokerros 'tiesi' mitkä geenit missäkin pitää laittaa päälle ja mitkä pois päältä tietyissä olosuhteissa.

Metyyliryhmä on yksi epigeneettisistä kytkimistä.

Tämä sama mekanismi toimii alkion kehittyessä ihmiseksi. Hedelmöityksen jälkeen on vain yksi solu, joka alkaa jakautumaan. Jokaisessa jakautumisen kautta syntyneessä solussa on siten sama DNA sekvenssi. Kuitenkin pian solut alkavat erikoistumaan. Tätä erikoistumista ohjataan epigeneettisillä kytkimillä. Eri solutyypeissä eri DNA:n alueet sammutetaan ja aktivoidaan. Epigeneettinen tietokerros ohjaa tätä ja muodostaa solujen 'internetin', joka välittää naapurisoluille tiedon, mihin niiden pitää erikoistua.

Jäljellä jää vain kysymys: mistä epigeneettinen tietokerros tietää, mitä se tekee? Miten se tuntee DNA:n sisällön ja miten se saa ymmärrystä ympäristöstä ja oppii siitä? Miten se osaa yhdistää itsensä tiettyyn DNA:n jaksoon eli että tämä ympäristötekijä tarkoittaa, että tämä geeni pitää laittaa päälle? 

Tulevissa artikkeleissa esimerkkien kautta yritän kertoa tarkemmin, mistä on kysymys ja miksi tämä on yksi tieteessä tapahtuvista suurista mullistuksista, joka jälleen osoittaa, ettei mitään evoluutiota, kehittymistä, tapahdu.  

Näin meitä johdatellaan

Mielikuvitus vauhdissa. Seuraavassa esimerkki loputtomasta halusta nähdä se mitä uskoo:

Joulukuun (2017) alussa julkaistiin uusi fossiililöytö (https://www.nature.com/articles/nature24679), joka on itse asiassa löydetty jo joskus aikoja sitten, mutta nyt tutkijat 'löysivät' sen uudelleen mustanpörssin markkinoilta, jossa sitä on kaupiteltu edes takaisin ties kuinka monta kertaa. Alkuperäinen löytöpaikka ilmeisesti Mongoliassa. Tämän takia tutkijat myös läpivalaisivat sen nähdäkseen onko se väärennös vai oikea fossiili. Tulokset osoittivat sen olevan aito. 

Tähän asti kaikki hyvin, mutta sitten lähtee mielikuvitus valloilleen ja tutkijat yhdessä taitelijan kanssa piirtävät kuvan siitä, millainen tämä olisi voinut olla eläessään. Mustalla taustalla oleva ankka on tämä kuva.

Miksi tutkijat tekivät dinosaurusfossiilista ankan? Koska ajatus on, että linnut kehittyivät dinosauruksista. Tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska lintuja, ankkojakin, on löydetty samoista maakerroksista dinosaurusten kanssa. Tutkijat siis turhaan pyrkivät tällä löydöllä todistelemaan, että kyseessä olisi linnuksi kehittymässä oleva dinosaurus. 

Varsinainen tieteellinen artikkeli kuvaa vain fossiililöytöä, mutta siitä tehtyihin uutisiin on mukaan laitettu tämä ankan kuva. Sanon sitä ankan kuvaksi, koska laitoin sen Google kuvahakuun ja Google kuvantunnistuksen tekoäly sanoi, että se on ankka. Tekoäly toistaa niitä asioita, mitä sille on opetettu ja sille on opetettu, että ankka näyttää tältä. Se ei siis näytä dinosaurukselta niin kuin sen fossiililuuranko näyttää.

Kun eri verkkosivustot ja lehdet tekevät lisää uutisia tästä löydöstä niin alkaa muodostumaan malli, miten asiaa uutisoidaan. Arviolta noin puolet uutisista sisältävät vain tämän taitelijan kuvan, eivätkä lainkaan alkuperäistä havaintoa, fossiilia. En löytänyt yhtään jossa olisi ollut vain fossiili eikä lainkaan tätä ankkaa.

Näin se evoluutiotodiste tehdään. Havaitaan jotain, annetaan mielikuvituksen lentää ja tehdään siitä mielikuvituksen tuotteesta muka-todiste. Näin saadaan ihmiset sanomaan, että evoluutiosta on tuhansia todisteita ja näin tästä ankan kuvasta tuli jälleen yksi tieteellinen todiste, vaikka se ei ollut edes alkuperäisessä tieteellisessä tutkimuksessa mukana.

Jos katsomme tarkemmin ja vertaamme, vaikka tätä ankan päätä ja fossiilissa olevaa kalloa, näemme kaikki ihan selkeästi, etteivät ne ole samanlaisia:

Samoin jos vertaisimme tätä fossiili ja vaikka velociraptorien fossiileja, niin huomaamme, että samankaltaisuus on paljon suurempi kuin ankan fossiileihin nähden. Velociraptorin kuva alla.

Velociraptor

Joku voi sanoa, että kaikki ymmärtävät, että nämä kuvat ovat sellaisia ajatusleikkejä, mutta eivät kaikki ymmärrä. Monet pitävät tätä ankan kuvaa tieteen todistuksena siitä, että evoluutiota on tapahtunut.

Perinteisempi nimi tälle on propaganda. Alla kertomus siitä, miten näiden kuvien tekeminen yleensä menee:

”Minulle kerrottiin, että piirustuksista piti tehdä joko enemmän tai vähemmän ihmismäisiä tai moderneja - riippuen siitä, mikä aihe oli. Taiteilijana olin mielissäni siitä, että minulla oli vapaus luoda piirustus, jota kukaan ei voisi saattaa kyseenalaiseksi, koska he eivät itsekään varmasti tienneet, miltä luontokappale näytti. Mutta kristittynä minusta oli epämiellyttävää, kun minulle kerrottiin, että he halusivat enemmän ´apinamaisia´ tai enemmän ´ihmismäisiä´ ominaisuuksia... Tämän Australopithecuksen tapauksessa minua pyydettiin luomaan jotain, joka oli suuri ´ehkä´ ja sitten saada näyttämään se uskottavalta.” (Doolan R, Wieland C. Filling the blanks; Interview with illustrator Ronald J. Ervin. Creation 1995,17;2:16-18.)

Voiko sellaiseen tutkijaan luottaa, joka siunaa taitelijan kuvan aiheesta, mikä on noin kaukana todellisuudesta? Onko hänen muutkin johtopäätöksensä yhtä tarkoitushakuisia? Onko tämä objektiivista tiedettä, jota tieteen aina väitetään olevan? Herää paljon kysymyksiä tällaisen tieteentekijän tarkoitusperistä. Pilataan hieno löytö tekemällä siitä harhaanjohtava kuva.

Tässä eräs noista moninaisista artikkeleista, joissa on molemmat kuvat. Mielenkiintoisesti artikkeli kertoo tutkijan sanoneen: "It was designed for swimming." Suunniteltupa hyvinkin - monet dinosaurukset elivät vedessä ja rämeiköissä. 

https://www.nytimes.com/…/06/science/duck-dinosaur-swim.html 

50. Geologiset kerrokset ja Fossiilitodisteet - Yhteenveto osa V

Maan sedimenttikerroksia ja niihin hautautuneita eliöitä käytetään historiantutkimuksessa. Ympäri maapalloa voimme löytää näitä kerroksia ja kerroksissa fossiileja, vaikka Suomessa ne ovat kohtuu harvinaisia. Emme voi kuitenkaan mennä ajassa taaksepäin ja seurata, mitä on tapahtunut - valitettavasti - ja miten ne ovat muodostuneet. Voimme vain päätellä, tehden joukon oletuksia, miten ne olisivat voineet muodostua. 

Seuraavassa yhdeksän kohtaa, jotka haastavat yleisesti hyväksytyn hitaan hautaumisen ja kerrostumisen sekä miljoonien vuosien mallin. 

1. Fossiileissa ei ole kehittymässä olevia rakenteita. Kaikki on valmista ja toimivaa. On vain valmiita lajeja, jotka toisinaan kovasti muistuttavat toisiaan.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/41-miljardi-fossiilia-ei-ole-vaarassa.html
    
2. On monia lajeja, jotka eivät ole muuttuneet yhtään sen jälkeen, kun niiden fossiilit ovat ilmestyneet syvälle geologisiin kerroksiin. Mutaatiot ja luonnonvalinta eivät siis kehitä mitään näiden kohdalla.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/42-evoluutio-jaatyi-elavat-fossiilit.html
    
3. Fossiilit ilmestyvät geologisiin kerroksiin valmiina, yhtäkkiä, ilman kehittymässä olevia puolivalmiita rakenteita. Voimme havaita vain rakenteiden häviämistä ja korruptoitumista lajien muuntuessa. Geneettisen tiedon tai toimivan rakenteen ei ole kehittymistä.
    http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/43-hermoston-evoluutio-menossa-vaaraan.html
    
4. Kaikki elämä, jopa kaikkein 'vanhin' elämä,  perustuu samoihin rakenteisiin, DNA:han, proteiinikoineisiin ja aisteihin sekä elimiin kuin mitä eliöillä on nykyisinkin. Tämä elämä on 'räjähtänyt' tyhjästä syvimmälle oleviin, siis vanhimmiksi tulkittuihin, kerroksiin.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/10/43-elaman-synnyn-salaisuus-vanhimpien.html
    
5. Fossiileja löytyy 'vääristä' kerroksista rikkoen hienon kuvitteellisen kehitysjärjestyksen. Usein esitetty kaunis kehitystarinaa ei ole olemassa muuta kuin oppikirjoissa. Luonnossa asiat ovat hyvin moniselitteisesti.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/11/45-nisakkaiden-fossiileja-dinosaurusten.html
6. Eläimien elimet eivät ole kehittyneet siitä kun ne maanpinnalle ilmestyivät. Kaikkein vanhimmillä eläimillä on silmä ja eläin on sillä silmällä nähnyt ja sen aivot ovat ymmärtäneet näkemänsä.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/12/silman-evoluutio-uusi-loyto.html
7. Sedimenttikerrosten muodostuminen ja fossiilien hautauminen ei ole tapahtunut havaintojen mukaan hitaaasti vaan hyvin nopeasti, hetkessä. Missään maapallolla ei ole oppikirjojen kuvaamaa täydellistä geologista pinoa, sillä sen pitäisi olla yli 100 km paksu.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/11/47-dinosauruksen-luut-maan-pinnnalla.html
   
   
8. Maankuoren pintakerrosta katselemalla saa selvän kuvan, että se ei ole voinut muodostua hitaasti miljoonien vuosien aikana. Sedimenttikerrosten muodostuminen on selitettävissä nopealla veden virtauksen avulla tapahtuvalla kerrostumisella.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/12/48-nayttaako-maapallo-vanhalta.html
9. Selkeät havainnot tukevat sitä, että öljyä, kivihiiltä, kiveä ja fossiileja voi syntyä nopeasti. Siihen ei tarvita miljoonia vuosia.
   http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/12/49-kivea-oljya-hiilta-miljoonissa.html

Edellisistä voidaan siten loogisesti johtaa, että löydetyt fossiilit eivät kuvaa eliöluokkien syntymistä toisistaan eikä sedimenttikerrokset ole kiistaton todiste miljoonien vuosien historiasta. 

Fossiiliaineiston mukaan ei siis ole tapahtunut eläinten kehittymistä yhä uusien rakenteiden kautta, vaan kaikki elämä on ollut rakenteellisesti valmista jo ilmestyessään ja sen jälkeen toisinaan vähitellen rappeutunut. Eliöluokkien rakentumista toisistaan ei voida havaita. Näin fossiililöydöt todistavat selkeästi vähittäistä evoluutiota, kehittymistä, vastaan.

Lajien rikkautta voidaan havaita, sekä lajeja, joita ei enää nähdä elävinä luonnossa. Voidaan myös havaita, että eläimet ilmestyvät valmiina, mutta sen jälkeen muuntelevat määrätyissä rajoissa. Tätä muuntelua on nykyisin havaittavissa esimerkiksi koiraroduissa. Silti koira on edelleen koira. Muuntelua nähdään myös sopeutumisena muuntuneisiin olosuhteisiin, mutta tällöinkin sopeutuminen tapahtuu nopeasti, muutamassa sukupolvessa, ja jälleen määrätyissä rajoissa. 

Geologisten kerrosten rakenne tukee tätä samaa havaintoja. Ne ovat muodostuneet kerralla, ennemmin kuin vähittäisen kerrostumisen ja eroosion vuorottelulla. On myös havaintoja, ettei tämä prosessi vaadi pitkiä ajanjaksoja, vaan voi tapahtua nopeasti, kuukasissa tai vaikkapa vuodessa. 

Fossiilit ja sedimenttikerrokset edustavat tiettynä ajanhetkenä olemassa ollutta valmista ja rakenteellisesti toimivaa elämää, joka on hautautunut nopeasti virtaavan veden vaikutuksesta massiivisiin sedimenttikerroksiin. Hautautumien on ollut vaiheittaista sen mukaan, missä eliöt ovat eläneet ja miten ne ovat viimeisinä aikoina ennen hautautumistaan liikkuneet. Hautautumisjaksoja on useita peräkkäisiä. Paras selitys tällaiselle mallillen on massiiviset tsunamit, jotka ovat vyöryneet mantereelle vaiheittain yhä pidemmälle sisämaahan veden virratessa niin sisämaahan päin kuin sieltä takaisinkin repien mukaansa kaiken irtoaineksen ja sekoittaen siihen eliöt. Samalla eliöt ovat paenneet yhä syvemmälle sisämaahan kukin laji liikkumiskykynsä mukaan, kunnes tsunamit ovat saavuttaneet heidät sielläkin. 

Virtaavalla vedellä on taipumus koota samanlaisia asioita yhteen.

Dinosaurusten luiden kasauma.

Dinosauruksen fossiili kuolinasennossaa, missä ne usein löydetään. Vastaava asento on monella hukkumiskuolemisen kokeneella eläimellä.