Välähdyksiä Ilmestyskirjasta -sarjan toisessa osassa perehdytään siihen, minkä käskyn Johannes sai. Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan Apostoli Johannes oli jo vanha mies, sillä kirja kirjoitettiin yli 60 vuotta Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen (vuonna 96 jKr.). Sen sivuilla me uudelleen tapaamme Jeesuksen ja saamme häneltä viimeisen Raamattuun kirjoitetun viestin.
Johannes oli karkoitettu Patmos-nimiselle saarelle. Perimätiedoissa on legendoja, että Johannesta olisi yritetty saada hengiltä, mutta kun se ei onnistunut, siirrettiin hänet eristykseen. Tällä saarella hän oli rukouksessa, kun kirkastettu Herra Jeesus Kristus kohtasi hänet. Tiettävästi Johannes ei ollut aikaisemmin kohdannut ylösnoussutta Jeesus sen jälkeen, kun Jeesus nousi taivaaseen Öljymäeltä hänen sitä katsellessaan.
Ilmestyskirja on siitä poikkeuksellinen kirja, että siinä on suora komento sen kirjoittamiseen ja lupaus siunauksesta sen lukijalle. Siinä on myös varoitus, suorastaan kirous, sen tekstin muuttamisesta. Se ei turhaan ole Raamatun viimeinen kirja.
Kirjoita!
Jeesus antoi Johannekselle yhä uudestaan käskyn: "Kirjoita". Se tapahtui ensimmäisessä kolmessa luvussa yhteensä kahdeksan kertaa ja sen jälkeen vielä luvuissa 14, 19 ja 21. Kerran hän sai käskyn: "Älä kirjoita". Johannesta ohjattiin tarkasti siirtämään tieto näystä jälkipolville.
Mitä hänen sitten piti kirjoittaa? Hänen piti kirjoittaa, mitä hän näkee - olihan kyseessä näky.
Apostoli Johannes oli hyvin kuuliainen tehtävälleen. Hän kirjoittaa yhteensä 44 kertaa ”Ja minä näin…”. Yleensä juuri tällä sanamuodolla. Kuitenkin muutaman kerran hieman varioiden kuten "Tämän jälkeen minä näin…". Tämä tekee keskimäärin 2 kertaa joka luvussa.
Näkemisen lisäksi hän myös kuuli asioita. Apostoli kirjoittaa 28 kertaa ”minä kuulin”. Tapahtuma oli siis Johannekselle hyvin selkeästi aisteilla havaittavissa. Hän ei siis kuvitellut sitä itse tai ollut jossakin hurmoksellisessa tilassa. Hän vain näki ja kuuli sekä kirjoitti, mitä näki ja kuuli. Hän ei ikään kuin näki tai ikään kuin kuuli, vaan hän näki ja kuuli. Ilmestyskirja on hänen todistuksensa siitä, mitä Jeesus hänelle näytti. Hän katseli Jumalan luomaa näytelmää. Ilmestyskirja on sen näytelmän käsikirjoitus - tosin jälkikäteen kirjoitettuna. Hän oli silminnäkijä ja Ilmestyskirja on hänen todistuksensa.
Vaikka usein sanotaan, että Ilmestyskirjassa on satoja lainauksia Vanhasta Testamentista, Johannes ei kirjoittanut sitä vanhoja pyhiä kirjoituksia lainaten. Lainaukset johtuvat siitä, että tekstien alkuperäislähde on sama: Isän Jumalan pelastussuunnittelma ihmisten hyväksi.
Johannes ei myöskään tulkinnut näkemäänsä. Hän kirjoitti siitä niin hyvin kuin osasi ja oli erittäin varovainen lisäämään omaa tulkintaansa. Muutaman kerran häneltä kysyttiin asioita, mutta hän kieltäytyi selittämästä niitä, vaan pyysi kysyjää itseään kertomaan tilanteen merkityksen. Näin oli esimerkiksi 7. luvussa, kun yksi 24:stä vanhimmasta kysyi Johannekselta, mistä palmunoksia heiluttavat ihmiset tulevat. Johannes vastasi, että kysyjä varmaan itse sen tietää. Tällöin vanhin vastasi: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." (Ilm. 7:14)
Olisipa meillä Johanneksen piirtämiä kuvia
Toisinaan hänen kirjallista kuvailukykyään haastettiin kovasti. Silloin hän selkeästi sanoi, että nämä ovat "ikään kuin" jotain. Näin käy esimerkiksi 9. luvussa, jossa hän kirjoittaa: "Ja niillä oli haarniskat ikään kuin rautahaarniskat, ja niiden siipien kohina oli kuin sotavaunujen ryske monien hevosten kiitäessä taisteluun." (Ilm. 9:9) Meille nykypäivän ihmisille olisi helpompaa kirjoittaa, että ne ovat suihkuhävittäjiä. Näitä Johannes ei tietenkään ollut nähnyt aikaisemmin eikä tuntenut sanaa.
Johannes oli hyvin tarkka kirjoittaessaan tämän näyn kuvauksen ylös. Niin tarkka, että lopussa selkeästi lukee, ettei siihen saa lisätä mitään eikä mitään ottaa pois. Se on juuri niin kuin Johannes näki ja kuuli. Kirous lankeaa hänen päällensä, joka tätä kirjaa muuttaa. (Ilm. 22:18-19)
Jeesus todistaa tekstin aitouden
Ilmestyksen lopussa Jeesus itse lupaa autuuden sille, joka ottaa Ilmestyskirjan ennustuksen sanoista vaarin. Johannes toistaa tämän ensimmäisen luvun johdannossa, jonka hän selvästikin on lisännyt näyn jälkeen. Tämän huomion voi tehdä siitä, että Johannes kertoo siinä asioista, jotka tapahtuivat ennen ilmestystä ja hän myös viittaa asioihin, jotka tapahtuivat myöhemmin ilmestyksen aikana.
Vielä Ilmestyskirjan vakuuttavuutta lisää se, että Jeesus itse 'allekirjoitti' sen oikein taltioiduksi. Sillä aivan lopussa Jeesus sanoo, että nämä sanat ovat luotettavat ja todet (Ilm. 21:5-7). Lisäksi Johannes päättää Ilmestyskirjan sanoihin: " Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus! (Ilm. 22:20) Jeesus siis todistaa Ilmestyskirjan tekstin oikeaksi. Tämä on hyvä muistaa, kun mielessään arvottaa Raamatun eri tekstien merkityksiä.
Miten Johanneksen opetuslapset ymmärsivät Ilmestyskirjan
Meille on säilynyt joitakin Johanneksen opetuslasten tai heidän opetuslastensa tekstejä. Nämä tekstit kertovat siitä, miten Ilmestyskirja silloin ymmärrettiin. Kiistaa oli vain muutama sukupolvi apostolisen ajan jälkeen siitä, tarkoittiko Johannes sen ymmärrettävän kirjaimellisesti vai symbolisesti. Aikaisemmin jo kerroin, että Johannes 44 kertaa kirjoitti, mitä hän näki. Tämä kirja ei siis ollut Johanneksen rakentamana tarina vaan silminnäkijätodistus. Aivan kuten evankeliumitkin ovat silminnäkijätodistuksia ylös kirjoitettuna. Nämä varhaisen seurakunnan paimenet vahvistavat saman.
Tässä kaksi esimerkkiä:
Papias-fragmentti 6
"Kuolleiden ylösnousemuksen jälkeen Jeesus hallitsee henkilökohtaisesti 1000 vuotta. Johannes itse opetti minulle tämän."
Justin Martyr Dialogue 32,81,110
"Synnin mies, josta Daniel puhui, hallitsee kaksi (kolme) kertaa ja puoli, ennen ylösnousemusta ... Tulee olemaan kirjaimellinen 1000 vuoden Kristuksen hallituskausi ..."
Nämä siis vahvistavat sen, että Johannes itse opetti Ilmestyskirjaa, niin kuin hän tapahtumat näki ja kuuli. Papias-fragmentissa mainittu Johannes on todennäköisesti Apostoli Johanneksen opetuslapsi, seurakunnan vanhin, eikä apostoli itse. Hän oli siis kuullut opetuksen suoraan Apostoli Johannekselta. Justinus Martyyri on toinen varhainen kirjoittaja, joka hänkin on saanut oppinsa pian apostolien jälkeen ennen Rooman kirkon aikaa.
Myöhemmin Rooman kirkon aikoihin 300-luvun taitteessa alkoi tulla muunlaisia oppeja, jotka eivät enää noudattaneet varhaista apostolista opetusta. Esimerkiksi Eusebius kirjoittaa kirkkohistoriassa 300-luvulla, että nämä varhaiset kirjoittajat ottivat apostoliset opetukset liian kirjaimellisesti. Hänkin siis myöntää, että apostolit ovat opettaneet kirjaimellista tulkintaa! Hän vain ei voinut itse uskoa sitä, joten hän symbolisoi asiat; saman virheen tekee moni nykyajankin opettaja. Yhtenä syynä siihen saattoi olla, että ankarat kristittyjen vainot olivat juuri loppuneet ja kristityistä alkoi tulla hovikelpoisia: tuntui kuin tuhatvuotinen rauhan valtakunta olisi juuri alkanut suuren ahdistuksen jälkeen. Ymmärrän, että näin on voinut monesta tuntua, mutta nyt siitä on jo yli tuhat vuotta eikä Jeesus ole täällä eikä saatana ole sidottu (tai sitten hänellä on kovin pitkä ketju, kuten kunnioittamani Raamatun opettaja Chuck Missler tapasi sanoa).
Älä symbolisoi todellisuutta
Hyvin pätevätkin opettajat lähtevät helposti symbolisoimaan Ilmestyskirjaa. Minun näkemykseni mukaan se johtuu siitä, että he eivät lopultakaan ole riittävän tarkasti tutustuneet sen tekstiin - he eivät usko, mitä Johannes kertoo: "Ja minä näin…". Toki Ilmestyskirjassa on symboliikkaa paljon, mutta se myös selittää omia symbolejaan. Sen jälkeen ei voi enää toiseen kertaan selittää symbolin selitystä symboliksi.
Esimerkki Ilmestyskirjan omasta symbolin selityksestä:
"Vielä hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit tuolla, missä portto istuu, ovat kansakuntia, väkijoukkoja, kansanheimoja ja kieliä." (Ilm. 17:15)
Kun näin on symboli selitetty, ei voi sen jälkeen enää sanoa, että kansakunnat ovat symbolisia tai hengellisiä. Tämä konkretisoi myös selityksen kohteen ympärillä tapahtuvia asioita; nekään eivät enää voi olla symbolisia äärimmäisessä mieless eli pelkkää hengellisen maailman kuvausta.
Ilmestyskirja etenee järjestyksessä
Kun Johannes kertoo nähneensä jotain, hän lisää sen alkuun kreikan sanan "Kai", joka on suomeksi "Ja". Vuoden 1933 Raamatun käännöstä silmäillessä tulee hyvin esille, että ja-sana on lähes joka toisen jakeen alussa. (Raamattu Kansalle käännöksestä se on jostain syystä monesti jätetty pois.) Se kuvaa sitä sarjatulimaista näkyä, mitä Johannes seurasi. Koko ajan tapahtui kuin toimintaleffassa ja näin "kai"-sanalla hän sitoi tapahtumat yhdeksi tiukaksi helminauhaksi. Tapahtumat seurasivat toinen toistaan nopeasti.
Monet opettavat Ilmestyskirjasta arvailemalla, missä järjestyksessä asiat tapahtuvat. On erilaisia spiraalimaisia esityksiä, joissa tapahtumia sijoitellaan sisäkkäin. Näin Johannes ei ilmestystä kuvaa. Johanneksen kuvaus on suoraviivainen ja etenevä eikä hän anna mitään vinkkiä toisenlaisesta tulkintamahdollisuudesta. Siellä toki on aikahyppyjä, ikään kuin profetioita profetian sisällä, mutta ne eivät muuta kokonaisuuden kronologisuutta. Näistä ja kronologisuudesta myöhemmin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti