sunnuntai 27. lokakuuta 2019

7. Kolmas päivä - Elämän Koodin Luominen


Kolmannesta päivästä Raamattu sanoo:

Jumala sanoi: "Kerääntykööt taivaan alla olevat vedet yhteen paikkaan, ja tulkoon kuiva alue näkyviin." Näin myös tapahtui. Jumala nimitti kuivan alueen maaksi, ja vesien kerääntymispaikan hän nimitti mereksi.

Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kasvillisuutta, siementä tekeviä ruohoja ja hedelmäpuita, jotka kantavat maan päällä lajiensa mukaista hedelmää, jossa on niiden siemen." Näin myös tapahtui. Maa tuotti kasvillisuutta: ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan ja puita, jotka kantoivat lajiensa mukaista hedelmää, jossa oli niiden siemen.

Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

Tuli ilta ja tuli aamu, kolmas päivä oli mennyt (RK: 1. Moos. 1:9-13)


Käsittelimme vesien jakamisen kokonaisuudessaan jo toisen päivän yhteydessä, joten siirrymme suoraan  Jumalan näkemykseen siitä, "että niin oli hyvä". Mitä se tarkoittaa?


---------------------------------------------------------------------------
Muut artikkelit Luomiskertomuksesta:
2. Aika alkoi - Alussa... 
3. Ensimmäinen jae - Alussa Jumala loi taivaat ja maan 
4. Toinen jae - Maailma ilman järjestystä 
5. Ensimmäinen päivä - Tulkoon valkeus 
6. Toinen Päivä - Onko maa litteä?
-------------------------------------------------------------------------




Luomisprosessi

Kaiken kaikkiaan Jumala sanoo seitsemän kertaa, että jokin oli hyvä:
1. päivä) 1:4. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä;
2. päivä) -
3. päivä) 1:10. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. 
3. päivä) 1:12. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
4. päivä) 1:18. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
5. päivä) 1:21. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
6.päivä) 1:25.  Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
6. päivä) 1:31. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää.
Huomionarvoista on, että toisena päivänä Jumala ei sanonut mistään, että oli hyvä. Eikö Jumala tehnyt toisena päivänä mitään hyvää? Eikö kaikki, mitä Jumala tekee, ole hyvää?
Vastaavasti kolmantena päivänä Jumala sanoo kahdesti, että se oli hyvä.
Mietipä, että teet ystäväsi kanssa keittiöremonttia. Ruuvaat viimeisen kaapinoven paikalle, katsot sitä ystäväsi kanssa ja toteat, että vielä pitää vähän oikaista, jotta se olisi suorassa. Sitten, kun olette oikaisseet, tulette ystäväsi kanssa taas katsomaan sitä vähän kauempaa, katsotte toisianne ja kättelette sanoen: ”No, nyt se on hyvä!” tarkoittaen samalla, että se on hyvä, mutta myös, että se on valmis. Sitä ei enää tarvitse tehdä, ei enää yhtään muutosta, hyvää ei enää tarvitse korjata.
Näin ajatellen on helppo ymmärtää, että miksei toisena päivänä sanottu mistään, että se on hyvä. Mitään ei varsinaisesti valmistunut loppuun asti - se ei silti tarkoita, että jokin olisi huonosti. Jumalan työt veden kanssa jatkuivat ja se työ valmistui vasta kolmantena päivänä. Samasta syystä ensimmäisenä päivänä vain valosta sanottiin, että se on hyvä. Kaikki muu oli vielä kesken. 

Jumala siis sanoo, ettei kaikkea tarvitse saada valmiiksi yhden päivän aikana.
Lisäksi tätä tarkoittaa, että luominen oli prosessi. Siksi voidaan myös päätellä, että jonkin valmistaminen kesti pidempään kuin yhden päivän. 
Myöhemmin Jumala sanoo kerran luomiseen liittyen,  että ei ole hyvä:
Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".  (1. Moos 2:18)
Ja tästä syystä hän jatkaa luomista ja luo naisen miehelle. Ihminen ei vielä ollut valmis, kokonainen.
Tästä voidaan päätellä, että jotkin asiat kestivät hetken valmistuakseen. Kaaviona se voisi näyttää tältä:

Tässä tähti kuvaa hyväksi julistamista ja sininen viiva asian ”rakentamista”
  
Onko luomisprosessi sama kuin evoluutio?
Totta kai, jos Jumala sanoo, että jokin on hyvä, se sitä myös on eli että se ei ole huono. Se on hyvä. Ja itse asiassa niin hyvä, että tämä sulkee evoluution mahdollisuuden pois. Kehittymistä evoluutiossa tapahtuu kuoleman kautta. Kuolema ei ole hyvä, vaan se on Raamatun mukaan viimeinen vihollinen, joka kukistetaan.
Jumala ei luonut evoluution avulla, koska:
  • Evoluutio vaatii, että olosuhteet kilpailuttavat eliöitä ja sopivammat selviytyvät, heikoimmat kuolevat. Jumala sanoo, että pitäkää huoli heikoimmista.
  • Kuolema on erottamaton osa evoluutiota. Raamatussa kuolema on rangaistus synnistä.
  • Kuolema ei ole ”sangen hyvää”.
  • Mutaatiot ja niistä johtuvat sairaudet  eivät ole ”hyvää”.
  • Periytyvät sairaudet eivät ole ”hyvää”.
  • Fossiilit eivät voi olla ajalta ennen ihmistä, koska se vaatisi kuolemaa ennen syntiinlankeemusta.
  • Fossiileissa löydetty myös sairaita yksilöitä.
  • Ja toisen eläimen jäänteitä vatsassa.
  • Missä Jumala sanoo, että hän loi luomakunnan, joka huutaisi tuskissaan (Room. 8)?! Ei missään.

Sairaudetkaan eivät ole hyvä. Ei edes perinnölliset sairaudet, joten mutaatioitakaan ei aluksi tapahtunut lainkaan. Näin siis ennen syntiinlankeemusta.
Tämän takia esimerkiksi dinosaurusfossiilit, eivätkä muutkaan eläinfossiilit, voi olla ajalta ennen syntiinlankeemusta. Sillä dinosaurusten mahasta on löytynyt toisia eläimiä. Eivätkä ne itsekään olisi voineet kuolla. Jumalan läsnäoleva ja huolehtiva voima oli niin suuri, että mitään pahaa ei voinut tapahtua. Ei edes meteoriitin tippumista tai maanvyöryä, joka olisi tappanut ja peittänyt dinosauruksen. 
Lisäksi syntiinlankeemukseen asti kaikki olivat kasvissyöjiä, tämä oli Jumalan määräys, joka kerrotaan myöhemmin luomiskertomuksessa. (Vasta Nooalle Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala antoi luvan syödä lihaa. Se tosin ei tarkoita, etteikö lihan syömistä olisi tehty jo aikaisemminkin.) Fossiileista on löydetty myös sairaita yksilöitä. Nämä yksin kumoavat sen mahdollisuuden, että Jumala olisi käyttänyt evoluutiota ihmisen kehittämiseksi. Se on yksiselitteisesti Jumalan sanan vastaista.
Saattoi hyvinkin olla, että meteoriitteja oli jo luomisviikolla ja että luonnonolot olivat hyvin haastavat. Saattoi myös olla, että kasveja luonnonolot haittasivat, mutta Raamatun mukaan kasvit kuihtuvat eivätkä kuole siihen tapaan kuin ihmiset ja eläimet. Sanat, joita käytetään kuvaamaan kasvien elämää, ovat eri kuin eläimille. Kasvit ovat Jumalan energiantuottokoneita. Bakteerit ja hyönteiset kuuluvat samaan sieluttomien koneiden luokkaan, joiden elämä on erilaista.
Jumalan suojeleva läsnäolo esti, että luonnonolot eivät tehneet mitään vahinkoa ihmisille tai eläimille. Aadamin kertomus luvussa 2 antaa ymmärtää, että he keskittyivät Eedenin puutarhaan eivätkä juurikaan kiinnittäneet huomiota muualla oleviin tapahtumiin. Ehkä muualla ei tapahtunut mitään merkittävää (tosin kertomus on niin lyhyt, että se ei tätä teoriaa mitenkään todista).
Yhtä hyvin saattaa olla, että näitä katastrofeja ei tapahtunut, vaan että niitä alkoi tapahtua vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Maailman, jopa koko kosmoksen, täytyi olla paljon harmonisempi ennen syntiinlankeemusta kuin nykyään. Planeettojen ja kuiden kraatterit ovat voineet hyvinkin tulla ajalta vasta syntiinlankeemuksen jälkeen.
Kosmologia ja geologia väittää, että planeetat syntyivät kuumina ja sulina palloina, mutta on moni tieteellinen tosiseikka, joka haastaa tämän ajatuksen. Kuten esimerkiksi vesi ja sen runsaus. Lisäksi vedessä on paljon vedyn isotooppia, joka osoittaa veden syntyneen kylmässä ennemmin kuin kuumana  palamalla. 
On todennäköisempää, että monet taivaankappaleet ovat lämmenneet vähitellen sisältä käsin fissioprosessin avulla. Toiset ovat sittemmin polttaneet energiansa loppuun, toiset jatkavat edelleen. Tällöin taivaankappaleiden katastrofaalisesta menneisyydestä kertovat jäljet olisivat siltä ajalta, kun alkuperäinen harmoninen järjestys hajosi synnin seurauksena – taivaat oikeasti järkkyivät silloin.

Kasvien luominen

Jumala loi kasvit kolmantena päivänä. Evoluutio on helppo havaita mahdottomaksi katsomalla tarkoin pelkästään vihreitä kasveja. Niiden väri johtuu lehtivihreästä, joka suorittaa fotosynteesin. Tämä taas on kaiken elämän perusta. Auringonvalo on liian heikkoa, jotta se voisi hajottaa veden vedyksi ja hapeksi ja tämä tarvitaan sokerin muodostamiseksi. Siksi tarvitaan alla kuvassa oleva monimutkainen proteiinimolekyyli, jonka pitää olla juuri täsmälleen rakentunut tuhansista aminohapoista. 

Aminohappoja on 20 erilaista (elävissä olioissa) ja niiden oikea järjestys ja valinta on oltava täydellinen. Vain yksi tarkoin oikein rakentunut proteiini osaa tehdä tarpeellisen eli kaapata fotoneja ja syntetisoida niiden energian, jotta vesimolekyyli voidaan hajottaa. Tämä proteiini pitää olla olemassa ennen kuin eläimiä voi olla, koska se lopulta tuottaa sokeria, joka on ravintona kaikille muille. Luomisella on tarkka järjestys.



Toinen kohta mihin kiinnittää huomiota kasvien luomisessa on, että ne luotiin lajiensa mukaan ja niiden siemenet ovat lajin mukaiset. Tämä on tietysti itsestään selvää meille, joten voikin kysyä, miksi tämä on tärkeä mainita ja jopa toistaa? Kuulostaa kuin Jumala olisi ennakolta jo kertonut, että  yhdestä lajista ei tule toista lajia.

Sana laji (engl. Kind, heprea miyn) on tässä eri asia, kuin miten me nykyisin ymmärrämme lajin. Nykyisin monet biologisiksi lajeiksi nimetyt eivät oikeastaan ole muuta kuin alalajeja tai rotuja, kuten koirarodut. Nämä "luodutlajit" sisälsivät jo kaiken geneettisen informaation, jolla monet eri nykyiset lajit muodostuivat. Lajeja muodostuu ajan kuluessa populaatioiden pullonkaulojen avulla, kun geneettinen moninaisuus laskee.  Esimerkiksi kaikki kaalit ovat yhden ja saman sinappiheinän variaatioita.


Kaalit tulevat samasta sinappiheinästä ilman DNA:n muutoksia pelkällä epigeneettisellä ohjauksella.



Koska maa versoi vihreyttä, olivat kasvit valmiina yhteyttämään tässä vaiheessa ja tarjosivat ravintoa tulevina päivinä. Tämä kertoo myös sen, että kasvit luotiin valmiina, ”aikuisina” niin kuin ihminenkin. Ikään kuin ne olisi kasvatettu valmiiksi Jumalan valtakunnan ”kasvihuoneissa” ja vain istutettu maapallolle. Maa tässä yhteydessä tarkoittaa maapalloa eli kasveja ei luotu ympäri maailmankaikkeutta kaikkialle taivaan tähtien planeetoille.

Viimeistään tässä yhteydessä myös maaperään tuotiin kaikki se humus ja multa, jota kasvit tarvitsevat elääkseen, tai sitten niillä oli kyky silloin irrottaa kaikki tarvitsemansa mineraalit maan tomusta. Maan tomuahan oli, koska on erikseen mainittu, että siitä luotiin ihminenkin. Ja tomu ei ollut kovin kuivaa, olihan maa juuri ollut vesipallo.

Oleellista tässä on se tiedon määrä mikä luotiin geeneihin. Tässä kolmantena päivänä kasvien geeneihin tuli kaikki se tieto, mitä niihin on koskaan tullut. Sen jälkeen tietoa on vain vähentynyt. Risteytymien ja geenien siirtojen kautta uusia lajeja on syntynyt, mutta niissä on uudelleen käytetty jo olemassa olevaa ja tänä kolmantena päivänä luotua geneettistä tietoa. Siten evoluutio ja luominen on täysin päinvastaiset; evoluutiossa geneettinen tieto kasvaa vähitellen tyhjästä. Luomisessa taas tieto on alussa korkeimmallaan ja siitä sitten myöhemmin syntiinlankeemuksen tähden, tieto alkaa mutaatioiden muodossa häviämään. 





Elämän Koodi

Ennen kasvien luomista Jumalan piti kehittää biologinen koodi, jolla "lajiensa mukainen" elämä periytyy jälkipolville. Jokaisella kasvilla on lajinsa mukainen perimä, joka kertoo millainen kasvi sen lajin siemenestä kasvaa. Tämä tarkoittaa, että perimässä on tietoa. Tieto taas pitää aina koodata joillain tapaa. Kirjoitettu teksti, kuten tämä suomenkielinen artikkeli, käyttää suomenkielen merkistöä, sanoja, kielioppia. Pyrin kovasti siihen, että tekstillä on merkitys, ja tavoittelen jopa, että uskosi kasvaa tekstin ansiosta eli uskon, että tekstillä on vaikutus. Näistä koodi rakentuu.

Merkistö

Koodin ensimmäinen ominaisuus on joukko merkkejä. Pitää olla joukko itsenäisiä tunnistettavia kohteita, elementtejä. Tunnistus voi tapahtua millä tahansa tapaa: näkö, tunto, kuulo aistien avulla ihmisen tapauksessa, mutta koneiden tapauksessa myös sähkövaraus (jännite) tai vaikkapa kemiallinen koostumus eli että tietty molekyyli tunnistetaan toisen molekyylin avulla.


Merkkijono

Koodi rakennetaan asettamalla merkkejä peräkkäin. Tulee merkkijono. Järjestyksellä pitää olla jokin sääntö, sillä jos järjestys on satunnainen, niin merkitys katoaa ja koodi ei enää olekaan mitään koodaava.


Sanakirja

Seuravaksi tarvitaan sanakirja, sääntökokoelma - oikeammin sopimus - , joka kertoo, mitkä merkkijonot ovat merkityksellisiä.  Tarvitaan siis merkkijonokirjasto, jossa luetellaan sovitut merkkijonot ja annetaan ymmärtää niiden merkitys.


Kielioppi

Sitten merkityksellisten sanojen keskinäiseen sijoitteluun tarvitaan ohjeet. Näin syntyy kieliopin mukainen lause.

Viestin merkitys

Lauseelle tarvitaan tarkoitus. Mitä se kokonaisuudessaan merkitsee. Tätä ei voida enää luetteloida, sillä kuljettaessa koodin rakennuspolkua ylöspäin vaihtoehtojen määrä kasvaa. Lausetasolla vaihtoehtoja on jo käytännössä lukematon määrä. 

Satunnaisesti kieliopin mukaan rakennettu lause ei merkitse mitään (esim. Tuoli laulaa lämpömittarissa.). Lauseelle antaa merkityksen sen lähettäjä. Lähettäjä taas olettaa vastaanottajan. Ainakin sen verran hän olettaa siitä, että olettaa sen ymmärtävän koodin ja osaavan purkaa viestin itselleen ymmärrettävään muotoon, vieläpä johonkin tarkoitukseen.


Viestin vaikutus

Useimmiten lisäksi lähettäjällä on tarve tehdä jokin vaikutus vastaanottajaan - saada hänet tekemään jotain. Hänellä on halu ja tarve viestiä. Silloin kun viestinnän suorittavat pelkät koneet keskenään, ei niillä tietenkään ole halua tai tahtoa, mutta niiden rakentajalla on ollut viestinnälle jokin tarkoitus.


Elämän koodi

Juuri tällainen koodi on myös solun sisällä DNA:han koodattuna. Sieltä se luetaan RNA:han, RNA viedään ribosomille, joka lukee siinä olevan rakennusohjeen ja rakentaa siitä proteiinin, joka pyörittää tehtäväänsä osana biologista elämää. Ennen kuin elämää on voinut olla olemassa, tällainen koodi on ollut oltava olemassa.

Solun merkistö on A, T, G ja C. Sen sanakirja on mm. se, miten nämä merkit kolmen kirjaimen sarjoissa vastaavat jotakin 20:sta aminohaposta. Ennen kuin RNA päästetään tumasta vastaanottajalle, ribosomille, sen kielioppi tarkistetaan. DNA:ta lukeva tietojenkäsittelykoneisto määräsi rakennettavaksi juuri tietyn proteiinin, jotta tästä solusta tulee osa vaikkapa korvan kuuloluuta. Kaikella tässä oli merkityksensä ja viestin vaikutus oli proteiinin rakentaminen.



Ei elämää ilman koodia

Kaikkien elämänsyntyteorioiden on selitettävä, miten tällainen koodi syntyy. Yksi näistä teorioista on kemiallinen evoluutio, jossa vapaana olevat, mineraaleista lähteneet, molekyylit synnyttävät koodin, niin kuin se nykyisin solun sisällä tunnetaan itsestään, sattumalta.

Elämän synnyn väitetään populaaritiedelehdissä tapahtuvan esimerkiksi, kun meteoriitti törmää maahan. Siinä törmäyksessä pitäisi siis syntyä merkit, sanakirja, kielioppi ja merkitys yhdellä kertaa. Vasta kun tämä koodi on olemassa, on olemassa elämää. Kukaan tosin ei ole esittänyt uskottavaa mallia edes paperilla, miten koodi kaikkine vaiheineen syntyy epäjärjestyksestä. Kuvittele esimerkiksi epäjärjestyksestä syntynyttä sanakirjaa.

Todellisuudessa koodeja syntyy vain älykkään toimijan toimesta. Sattuma ei niitä saa aikaiseksi. Siten Luoja Jumala on ainoa todellinen vastaus elämän synnyttämiseen. Ensimmäiseksi Hän kehitti täydellisen koodin ja talletti sen DNA:han ja sitä ympäröivään koneistoon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti