11. Ihmisen Sielun Luominen

Viime kerralla katsoimme ihmisen luomista. Nyt maan päällä oli siis Jumalan lisäksi olento, joka pystyi muistamaan ja jopa kirjaamaan asioita ylös: uusi silminnäkijä. 1. Mooseksen kirjan 2. luku on niin sanottu toinen luomiskertomus. Se kuvaakin hyvin sitä, miten Aadam näki ja koki elämänsä ensihetket.

---------------------------------------------------------------------------

Muut artikkelit Luomiskertomuksesta:

1. Johdanto - Onko Raamatun Luomiskertomus kirjaimellinen?

2. Aika alkoi - Alussa... 

3. Ensimmäinen jae - Alussa Jumala loi taivaat ja maan 

4. Toinen jae - Maailma ilman järjestystä 

5. Ensimmäinen päivä - Tulkoon valkeus 

6. Toinen Päivä - Onko maa litteä?  

7. Kolmas Päivä - Elämän Koodin Luominen  

8. Neljäs Päivä - Avaruuden mysteerit 

9. Viides ja kuudes päivä - Eläimien alkuperä  

10. Kuudes Päivä - Ihmisen Luominen 

-------------------------------------------------------------------------

Toisen luvun alussa on Jumalan kirjaaman luomiskertomuksen lopetus, sillä Jumala oli alussa tapahtuneen luomisen ainoa silminnäkijä:

Niin tulivat valmiiksi taivaat ja maa ja kaikki, mitä niissä on. Seitsemäntenä päivänä Jumala sai valmiiksi tekemänsä työn, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään, jota oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska silloin hän lepäsi kaikesta luomistyöstään.

Nämä olivat taivaan ja maan luomisen vaiheet. (RK: 1. Moos. 2:1-4a)

Vaikka seitsemäntenä päivänä ei Jumala luonut mitään, hän mainitsee kahdesti, että se on lepopäivä ja sellaisena siunattu ja pyhä. Myöhemmin Raamatussa on ohje - ei vaan käsky - , että meidän yhä pitää pyhittää lepopäivä:

Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Sen tähden Herra siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen.  (RK: 2. Moos. 20:11)

Seitsemäntenä päivänä ei mainita enää, että tuli ilta ja aamu. Se on saanut monet väittämään, että seitsemäs päivä jatkuu yhä ja että Jumala lepää eikä osallistu maailman kulkuun. Toisaalta Raamatusta kuitenkin tiedämme, ettei Jumala milloinkaan lepää - eihän hänellä edes ole päivää tai yötä. 

Iltaa ja aamua ei ole mainittu, koska enää ei menty pimeästä kohti järjestäytyneisyyttä, vaan kaikki oli jo täydellistä.

Lause: "Nämä olivat taivaan ja maan luomisen vaiheet." on luomiskertomuksen lopetus ja niin sanottu ensimmäinen toledot (käännetty tässä 'vaiheet', toisaalla Raamatussa käännetty myös 'sukuluettelo' tai 'jälkeläiset'.) Toledot esiintyy jokaisen 1. Mooseksen kirjan jakson päätteeksi - aina kun kirjoittaja vaihtuu.

Tästä eteenpäin kannattaa tekstiä lukea niin kuin Aadam olisi sen kirjoittanut. Tämä auttaa monen asian ymmärtämisessä ja on luonnollista, sillä Raamattu on monen eri henkilön kirjoittamaa. Vaikka Mooses toimi tässä editoijana ja tekstin elvyttäjänä, auttaa tämä Aadam-näkökanta asettamaan tekstin kohdalleen.

Tekstin sävy muuttuu niin, että Jumalasta ei käytetä enää sanaa Elohiym vaan JAHVE Elomhiym eli Herra Jumala kuten se on käännetty suomeksi. Jahve tarkoittaa 'Minä Olen', mikä on se Jumalan nimi, jota juutalaiset eivät mielellään lausuneet ääneen. He pitivät sitä niin pyhänä. Tämä on siis ylistävämpi Jumalan nimi kuin ensimmäisessä luvussa. 

Jumalan ylistäminen JAHVEksi (tai YHWH) alkaa tästä Raamatun jakeesta:

Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaat, maan päällä ei ollut vielä yhtään pensasta eikä kedolla kasvanut mitään kasveja, koska Herra Jumala ei ollut vielä antanut sataa maan päälle eikä ihmistä ollut vielä viljelemässä maata. Mutta maasta nousi sumua, joka kasteli koko maan pinnan. Sitten Herra Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Näin ihmisestä tuli elävä sielu.  (RK: 1. Moos. 2:4b-2:7)

Näin Adam oli ymmärtänyt, miten maailma oli ennen hänen tuloaan. Ehkä hän oli kysynyt Jumalalta keskustellessaan hänen kanssaan Paratiisin puutarhassa. Adam ei varmaankaan kirjoittanut tätä ylös sitä mukaan, kun asioita tapahtui, vaan hän muisteli asioita jälkeen päin jossain vaiheessa elämäänsä. Adamin elämästähän meille on jäänyt kovin vähän mitään luettavaksi. Tämä teksti sitten suoraan tai Jumalan kertomana tuli lopulta Mooseksen kautta tutuksi kaikille. 

Alku on johdanto, jossa nopeasti kerrataan luominen siihen hetkeen, kun Jumala loi ihmisen. Uutta siinä kerrotaan sateesta, joka tuli kuvioihin mukaan vasta myöhemmin. Ihmistä ei luotu tyhjästä, vaan käyttäen maan tomua raaka-aineena ja varmasti sitä kosteutta, mikä oli tomun kastellut, sillä ihmisessä on paljon vettäkin. 

Sitten tulee ihmeellinen asia. Ihmisen ollessa jo valmis, Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa ja ihminen 'käynnistyi'. Ihminen heräsi henkiin. Ja ihmisen ruumis sai sielun.

Mikä sielu on?

Jos ihmisruumiissa ei ole sielua, koko ruumis on eloton. Ihmisen tietoisuus on sielussa, ei aivoissa, jotka ovat vain aistien ja lihasten välinen oppimiskone. Siellä missä on sielu, siellä ihminen kokee olevansa. Se on persoonan sijainti. Se on persoona. Sielu ohjaa ajattelua. Sielu tekee päätöksiä ja päätökset ohjaavat aivoja toteuttamaan päätöksen. Sekulaari tiede väittää, että aivot tekevät päätöksen, mutta se johtuu siitä, että he eivät tunnusta mitään aineetonta.

Kun sielu lähtee ruumiista, ihminen kuolee, ruumiista tulee eloton, se ei enää ole hengissä. Siten ruumiin ja sielun yhteys synnyttää biologisen (lihan) elämän. Kuka on kuolleen ruumiin nähnyt, ymmärtää, että siitä uupuu jotain. Se on vain kuori. Siitä uupuu henkilölle tyypillinen tapa liikkua, puhua, reagoida muiden puheeseen, käyttää käsiään, ilmeitään, ryhtiään - kaikkea sitä, mistä me voimme ihmisen tuntea ja jota kutsumme persoonaksi. Ne kaikki ovat sielussa.

Kun sielu lähtee ruumiista, sielulla ei enää ole apuvälinettä, mitä se voisi komentaa tekemään asioita materialistisessa maailmassa. Ruumiin kuoleman jälkeen sielu on täysin tuonpuoleisen voimien hallinnassa - hyvän voiman tai pahan. Sielu ilman ruumista ei voi enää toteuttaa päätöksiä, vaikka sillä on tietoisuus. Se on edelleen se sama persoona, joka se oli ruumiissaankin ja se voidaan tunnistaa samaksi persoonaksi toisten sielujen toimesta. Se voi kommunikoida, tuntea ja liikkua, ja tehdä päätöksiä, mutta ei toteuttaa niitä tai toteuttaa vain, kun sille annetaan siihen mahdollisuus. (Lue Luuk. 16:19-31)

Katsotaan joitakin Raamatun kohtia sielusta. Jos sielu tulee takaisin kuolleeseen ruumiiseen, liha, biologinen ruumis, herää elämään.

Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa, huusi Herraa ja sanoi: "Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin." Herra kuuli Eliaa, ja henki tuli takaisin pojan sisimpään, ja poika heräsi eloon.  (RK: 1. Kun. 17:21-22)

Yllättävää ehkä, mutta Jumalallakin on sielu:

Minun sieluni vihaa teidän uudenkuun juhlianne ja juhla-aikojanne. Niistä on tullut minulle kuorma, jota olen väsynyt kantamaan.  (RK: Jes. 1:14)

Myös eläimillä on sielu:

Kaikille villieläimille, taivaan linnuille ja maassa liikkuville pikkueläimille, joissa on elävä sielu, minä annan ravinnoksi kaikenlaiset vihreät kasvit." Näin myös tapahtui.  (RK: 1. Moos. 1:30)

Tämän myös huomaa kun tarkkailee lemmikkejä vaikkapa koiraa tai kissaa. Ne käyttäytyvät persoonallisella tavalla ja välillä empivät, kun tekevät päätöksiä siitä, menisikö ruokakupille, ulos vai nukkumaan. Ne ovat persoonallisia.

Sen sijaan hyönteisillä ei varmaankaan ole sielua. Niillä ei ole sieraimia ja Raamattu tekee tässä eron eläimien välillä:

15. Ne menivät Nooan luo arkkiin pareittain, kaikki, joissa oli elämän henki. (RK: 1. Moos. 7:15)

22. Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.

(KR38: 1. Moos. 7:22)

Sieraimien avulla on siis eläimet luokiteltu hengittäviin ja muihin.

Missä sielu on?

Sielusta puhuttaessa tämä Jumalan Nooalle antama käsky on saanut paljon huomiota:

Älkää kuitenkaan syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, on.  (RK: 1. Moos. 9:4)

Toisin sanottuna se kertoo, että veressä on sielu. Voiko se olla näin? Helppo vastaus tähän on, että tässä käytetty sielu sana voidaan myös kääntää sanalla elämä. Ja se käännetäänkin elämäksi satoja kertoja Vanhassa Testamentissa. Eikä tässäkään kohtaa ole mitään erityistä syytä kääntää sitä sieluksi. Se on vain vanha tapa.

Tämä jae voidaan sanoa myös, että älkää syökö elävää lihaa, josta veri ei vielä ole laskettu pois. Näin ei saa syyllistyä kannibalismiin, elävältä syömiseen. Elävässä veressä on myös paljon geneettisiä vaikuttavia tekijöitä, jotka voivat muuttaa meidän biologiaamme. Se siis voi olla Jumalan suojeleva käsky ja on yksi 7-käskystä, minkä Jumala antoi Nooalle (kts. 1. Moos 9).

Toisaalta se voidaan ymmärtää niin, että eläin pitää ensin tappaa, jotta sen sielu lähtee siitä pois. Kuolema on helpoiten todettavissa sillä, että laskee veren pois. Sillä eläimeltä, ja ihmiseltäkin, voidaan ottaa pois monia osia ja elementtejä ja silti se elää: raajat, silmät, sisäelimet, jopa osa aivoista. Veren laskeminen pois tappaa varmasti. Lisäksi veren laskeminen on suhteellisen helppo operaatio.

Kolmanneksi tämä voi tarkoittaa, että vaikka saamme syödä lihan ja tappaa eläimen, sen sielu ei kuulu ihmiselle, vaan se pitää laskea vapaaksi ja jää Jumalan huoleksi. Ei siis ole meidän tehtävämme hallita kuolleiden sieluja millään tavalla. Jeesus erittelee tämän tehtävän näin:

Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät voi tappaa sielua. Pelätkää ennemmin häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.  (RK: Matt. 10:28)

Sielua ei ihminen voi tappaa, mutta ruumiin voi. Jumala hallitsee sielun. 

En siis näe, että veressä olisi jotenkin fyysisesti sielu, joka ei ole materiaan sidottu ensinkään. Jumala hallitsee sielun liikkeet kuoleman jälkeen. Verensiirto, vaikkakin aina fyysinen riski, ei mielestäni ole hengellinen asia ollenkaan, vaan voi jatkaa ihmisen elämää kriittisessä tilanteessa näin haluttaessa. Ylipäätään tämä Raamatun kohta ei puhu mitään verensiirrosta. Jokainen kuitenkin toimikoon itsensä kohdalla uskonsa mukaan, mutta ei kieltäkö sitä muilta, ei mielestäni edes lapseltaan.

Sielun ja Hengen ero

Heprealaisessa ajattelussa näkyvä ja näkymätön, näkyvä ja henkimaailman, kulkevat aina yhdessä.  Kristillisessä ajattelussa lisäksi näkymättömässä on usein kaksi kokonaisuutta. Kolmiyhteinen Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Näistä Poika, Jeesus, on näkyvä. Jeesuksen omien sanojen mukaan Isä on henki, jota ei voi ihminen nähdä. Myös Pyhä Henki on näkymätön kuin tuuli. Ihmisessä on kolme osuutta: ruumis, sielu ja henki. Kaksi viimeistä on näkymätöntä. 

Kun Vanhaa Testamenttia käy läpi, välillä näyttää siltä, että sielu ja henki sanaa käytetään samasta asiasta, siitä näkymättömästä:

Minun sieluni ikävöi sinua yöllä, henkeni sisimmässäni etsii sinua. Kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, maanpiirin asukkaat oppivat vanhurskautta.  (RK: Jes. 26:9)

Välillä taas kieli on hyvinkin Uusi Testamentillista:

Ihmisen henki on Herran lamppu,  se tutkii ihmisen sisimpiä myöten.  (RK: Sananl. 20:27)

Tomu palaa maahan, josta se on tullutkin, ja henki (ruwach) palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.  (RK: Saarn. 12:7)

Jaakob kirjeessään sanoo Jumalan olevan mustasukkainen siitä hengestä, jonka on meihin laittanut asumaan:

Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka on pannut meihin asumaan"?  (RK: Jaak. 4:5)

Tuonela on yksin Vanhan Testamentin käsite. Sielun matka oli ruumiin kuoleman jälkeen ensin sinne, mistä se jatkoi Herran huomaan. Jeesuksen tulo mullisti monia näkymättömiäkin asioita: 

Mutta Jumala lunastaa minun sieluni tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. (RK: Ps. 49:16)

Uusi Testamentti tekee selvän eron hengen ja sielun välillä:

Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.  (RK: Hepr. 4:12)

Henki on se, minkä uskova saa uudestisyntymisessä ja Paavalin mukaan se on selkeästi eri asia kuin sielu.

Onhan kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu." Viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. Ensimmäisenä ei siis ollut hengellinen vaan sielullinen, vasta sitten tulee hengellinen. Ensimmäinen ihminen oli maasta ja maallinen. Toinen ihminen on taivaasta. (RK: 1. Kor. 15:42-49)

Edellä ensimmäinen Aadam oli tietysti ensimmäinen ihminen. Toinen Aadam, Jumalan suora lapsi, on Jeesus. Kaikki tässä välissä olleet ovat ihmisen lapsia.

Paavali tekee tässä selkeän eron sielun ja hengen välillä. Toinen on maasta ja toinen taivaasta. Ylösnousemusruumis on siis hengen ruumis siinä kuin nykyinen ruumis on maallinen. Kuitenkin uudestisyntymisessä ihminen sai jo hengen.

Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.  (RK: Joh. 3:5-7)

Jeesus sanoo, että meidän pitää uudesti syntyä Hengestä, jotta meillä olisi henki, sillä vain niin pääsemme Jumalan valtakuntaan. Saamme hengen uudestisyntyessämme, mutta saamme sen vanhaan, tai nykyiseen, ruumiiseemme. Siihen jossa myös sielu on.  Siten meillä pitää olla niin ruumis, sielu, kuin henkikin. Henkeä meillä ei vielä ollut ennen kuin sen saimme tai toisen tulkinnan mukaan Pyhä Henki herätti meissä uinuvan ihmisen hengen. Olimme vain elävä sielu, miksi Luomiskertomus kertoo ihmisen tulleen.

Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen puhunut teille, ovat henki ja elämä.  (RK: Joh. 6:63)

Henki luo suhteen Jumalaan. Hengen kautta me toimimme hänen kanssaan.

Vaikeinta on ymmärtää sielun ja hengen suhde, koska koemme ne molemmat näkymättöminä. Henki on sieluun nähden, persoonaan nähden, ulkopuolinen, mutta vaikuttaa sieluun ja ohjaa sitä lähemmäksi Jumalaa. Näin persoona muuttuu pikku hiljaa hengen kaltaiseksi. Persoona muuttuu ja siinä mielessä henki sisältää eri ominaisuuksia. Siinä on Jumalan luonne.

Kuka muu tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Kukaan ei myöskään tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.  (RK: 1. Kor. 2:11)

Ihmisen hengen lisäksi on Pyhä Henki, joka asuu uudestisyntyneessä

Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?  (RK: 1. Kor. 3:16)

Tämä Jumalan Henki toimii yhdessä ihmisen hengen kanssa:

Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.  (RK: Room. 8:16)

Ja suunta on olla yksi Jumalan kanssa:

Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.(RK: 1. Kor. 6:17)

Luomiskertomuksessa veri on sielun vertauskuva, kun taas hengitys on hengen vertauskuva. Molemmat ne ovat Jumalan luomia. Maan päällä ruumis vie sielua - kuoleman jälkeen henki, kunnes on jälleen aika ruumiin ylösnousemukseen. 

Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, jokainen vuorollaan, esikoisena Kristus ja sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan. (RK: 1. Kor. 15:22-23)

Näin on myös kuolleiden ylösnousemus: Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa. Kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa. Kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa. Kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen. (RK: 1. Kor. 15:42-50)

Ihmisen luominen ei siis vielä tänäkään päivänä ole päätöksessään. 

Taistelumme täällä maan päällä on lihan (ruumiin) ja hengen välillä. Sielua revitään molempiin suuntiin. Ketä Hengessä kulkee lopulta voittaa.