27. Se mitä nyt tapahtuu, on vahingollista evoluutio-opille.

Monet 'asiantuntija' väittävät, että evoluutio on todistettu tuhansilla tavoilla todeksi. Miksi sitten tunnettu tiedelehti kirjoitti hiljakkoin:

”Lenskin bakteerit – evoluution todellisuus nyt ensimmäistä kertaa silmiemme edessä!” Näin raportoi tiedelehti New Scientist kesäkuussa 2008.

Siis ensimmäistä kertaa vuonna 2008 - ja tämäkin on myöhemmin osoitettu vähintäänkin kyseenalaiseksi johtopäätökseksi (tyhjentävä selvitys löytyy täältä sivulta 68 alkaen: https://luominen.fi/materiaalit/pdf/koulubiologian_analyysi_osa_1_versio_2.pdf).

Yksi evoluution puolustus onkin, että ehkä evoluutiota ei vielä ole todistettu oikeaksi, mutta tieteen kehittyminen tulee todistamaan sen todeksi. Tarkastellaan lyhyesti, että ollaanko tieteessä lähestymässä tätä hetkeä vai ei.

Tieteessä nimittäin on ennustamisen käsite, jonka mukaan teorian lujuudesta kertoo jotain se, kuinka hyvin sen pohjalta tehdyt ennusteet toteutuvat uusien havaintojen myötä. Loittoneeko siis evoluution todistus vai läheneekö se viimeaikaisten havaintojen myötä?

Orpogeenit ovat geenejä, joita ei ole löydetty muista kuin yhdestä eliöilajistä. Näitä orpogeenejä löytyy koko ajan lisää ja niiden toimintaa ei vielä tunneta, koska jokainen orpogeeni pitäisi tutkia erikseen. Suuri kysymys on, että miten nämä orpogeenit ovat syntyneet? Missä ovat ne välivaiheet, joissa jokin toinen geeni muuttuu toiseksi vähitellen? Orpogeeneillä ei nimensä mukaisesti ole verrokkeja missään. Ne vain 'ilmestyvät' kuin tyhjästä, valmiina, toimivina ja tärkeänä osana elämää.

Evoluutio-oppi ennustaa, että kun kirjataan ylös yhä enemmän geenejä geenipankkiin, siis tietokoneen tietokantaan, niin orpogeenien määrä koko rekisteröidystä genomista vähenee. Oletetaan siis, että se sama geeni lopulta löydetään jostain muustakin lajista. 

Todellisuus on kuitenkin ennustusta ihmeellisempi: mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän löydetään orpogeenejä eli orpogeenien osuus rekisteröidyistä geeneistä ei pienenekään vaan kasvaa. Tämä on evoluutio-opin ennusteen vastainen ilmiö.

Toistaiseksi tämä on jatkunut tasaisesti: mitä enemmän uusia geenejä rekisteröidään, sitä enemmän orpogeenejä löydetään.

Tämä toimii myös taaksepäin ajassa eli vanhoissa jo sukupuuttoon kuolleissa lajeissa on uusia orpogeenejä, vaikka evoluutio-opin mukaan pitäisi olla päinvastoin: alussa oli vähemmän geneettistä variaatioita ja sitä on tullut vähitellen lisää. Nyt tieto lisääntyykin ajassa taaksepäin mentäessä, mikä taasen sopii paremmin luomismalliin.

Jopa muurahaislajeilla on yli 10% orpogeenejä lajista toiseen.  Ne eivät siis voi olla lähisukulaisia, vaikka sukupuussa ne ovat esitetty näin. Itse asiassa tämä on siinä määrin ongelmallista (evoluution kannalta), että niin pienestä geenien määrästä ei saada niin paljon orpogeenejä millään aika välillä ja matematiikalla. Sukulaiset eivät olekaan toisistaan tulleita sukulaisia.

Tämä tilastollinen matematiikka todistaa selkeästi, että tieteen kehittyminen todistaa vastoin sitä oletusta, että evoluution oikeaksi todistaminen lähenisi. Itseasiassa tapahtuu juuri päin vastoin: todistus karkaa yhä mahdottomammaksi.

Aikaisemmin sukulaisiksi luokitellut eläimet eivät olekaan geneettisesti sukulaisia ja taas toisin päin. Miten siis tämä eläinten sukupuu pitäisi rakentaa? Olemme siinä vaiheessa tätä jaksoa, että voimme turvallisesti todeta, että tätä elämän puuta ei enää ole olemassa - se on kaadettu, pätkitty, klapit tehty ja poltettu. Katsotaan jatkossa mitä tehdään kannolle.

Huomaa, että eläimiä voidaan edelleen luokitella näennäisen samankaltaisuuden mukaan, mutta ei voida kertoa, että ne aina olisivat tulleet toisistaan.

Luomismalli kuvaa havaintoja paljon paremmin ja sen pitäisi korvata tämän sukupuun opetus kouluissa. Ihan oikeasti: lapsille pitäisi opettaa, että elämä ei ole tullut itsestään eikä sitä ole voitu todistaa, että kaikki eläimet olisivat sukua keskenään. Nyt me yhteiskuntana valehtelemme lapsille ja lapset ovat aina Jumalan erityissuojeluksessa: Jumala ei varmasti katsele tätä tilannetta hyvällä.

Tässä pidempi englannin kielinen luento aiheesta:

What Happened to the Tree of Life - Paul Nelson 

26. Mosaiikki- ja pussieläimet kaatavat evoluutioharhan

Erityisen ongelman eliökunnan sukupuulle aiheuttavat mosaiikkieläimet. Tämä nimi tulee siitä, että ne yhdistelevät eri eläinlajeista ominaisuuksia jopa siinä määrin, että se näyttää humoristiselta. Kuvittelepa vaikka eläin, jolla on ankan nokka, mutta nisäkkään (vaikkapa majavan) keho ja häntä, räpylät ja on myrkyllinen, mutta silti munii munia. Miten sijoittaa sellainen eläin sukupuuhun? Vesinokkaeläin on tyyppiesimerkki tällaisesta mosaiikkieläimestä. Se ei sovi eläinten sukupuun mihinkään haaraan.

Liskolintua (Archaeopteryx) pidetään yhtenä suurena fossiilitodisteena välimuodosta. Se kuvaa välimuotoa nimensä mukaisesti liskojen ja lintujen välillä. Tähän on päädytty, koska sillä on nokassa hampaat ja siipien etureunasta esiin työntyvät kynnet. Kummallista kyllä sillä on luut, niin kuin vain linnuilla on. Lisäksi hampaallisia nokkia löytyy muuallakin eliökunnassa ja samoin sormellisia siipiä. Siksi monet kutsuvatkin liskolintua mosaiikkieläimeksi, jossa vain luovasti yhdistyy eri piirteitä. Myös sen sulat ja siivet ovat olleet täydellisesti lentämiseen sopivat, eivät kehitysvaiheessa liskon suomusta sulaksi tai eturaajoista siiviksi. Ennen kuin annat mielikuvituksesi lentää yhdessä tämän hirmun kanssa, niin mainittakoon, että se on vain variksen kokoinen - ei siis mikään T-Rex.

Vesinokkaeläimellä on monta kaveria Australiassa, joilla on samanlainen tapa kasvattaa poikasia kuin kengurulla: pussissa. Evoluutio-oppi opettaa, että näillä pussillisilla eläimillä ja meille tutuimmilla pussittomilla nisäkkäillä on yhteinen alkupiste sukupuussa. Tästä yhdestä eläinlajista alkoi haarautumaan sitten pussilliset ja pussittomat nisäkkäät. Se mikä tästä teoriasta tekee selittämättömän on, että molemmissa haaroissa kasvoi aivan samanlaisia eläimiä: toisilla vaan on pussit toisilla ei - miten se on mahdollista? Alla kuvasarjassa näitä vastaavuuksia - vasemmalla pussittomat ja oikealla pussilliset. 

Miten pussihukka tiesi kehittyä kutakuinkin suden kaltaiseksi? Ja taas kotihiirellä on myös pussillinen kaksoisolento kaukana eteläisellä pallonpuoliskolla. Olosuhteet ja kilpailevat eläinlajit ovat opin mukaan olleet miljoonia vuosia erilaisia, silti tulee samankaltainen lopputulos. 

Kaikki tiedemiehet ja -naiset tietävät, että näin ei koskaan tapahdu laboratoriokokeissa: erilaiset olosuhteet tuottavat erilaisia lopputuloksia. Jopa silloin kun oikein tarkkaan pyritään koejärjestelmä tekemään samanlaiseksi saattavat tulokset vaihdella, kun jossain kulmassa oli ollutkin pieni virhe olosuhteissa. Tämä on tieteellisten kokeiden suuri haaste: toistaa koejärjestely aina samanlaisena, jotta tulokset olisivat luotettavia. Ja tähän kiinnitetään paljon huomiota, kun faktoja todistetaan. 

Jostain syystä evoluutio-opissa tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Siksi sen tieteellisyys onkin hyvin kyseenalaista. Tämä väittämä sukupuusta tältä osin hyväksytään vain sillä perusteella, että ei muutakaan nähdä mahdolliseksi, vaikka luotettavat haivainnot todistavat aivan muuta. Halutaan yhä uskoa oppiin.  

Se toinen selitys, että pussit kasvoivat lajien eriytymisen jälkeen on yhtä huono. Miten eri eläinlajeille yhtäkkiä alkoi kaikialla yhtä aikaa kasvamaan pusseja ja koko lisääntymisketju muuttui? Ei eri eläinlajit vaihda keskenään DNA:ta (kasveilla tätäkin on joskus havaittu). Tämä vain ei ole mahdollista edes evoluutio-opin mukaan.  

Tällaiset ristiriitaisuudet tippuvat auttamattomasti eläinten sukupuun juurelle ja siellä syksyn lehdet peittävät ne vähitellen - vaietaan ongelmat hiljaiseksi. Tämä malli, että eläimet ovat kehittyneet toisistaan ja että koko tämä kehityskulku voidaan kuvata puuna on väärä. Kaikki nämä todisteet kertovat siitä. Olemme katsoneet siitä vasta näkyviä todisteita. Kun mukaan otetaan DNA-tutkimus yhteensopivuusongelmat kumuloituvat edelleen. Siitä seuraavassa blogissa. Sitä odotellessa pohdi, mitä se merkitsee sinulle, kun evoluutio osoittautuu saduksi.

Kuvat creation.com sivustolta ja siellä myös lisää aiheesta:

http://creation.com/homology-made-simple 

25. Mitä mieltä Darwin oli samankaltaisuudesta ja fossiileistä - lyhyt väliyhteenveto

Evoluutio-opissa on siis jotain tottakin, jopa allekirjoittaneen mielestä - sitä ei käy kieltäminen. Kertaan lyhyesti seuraavassa miten se meni, mikä oli totta ja mikä keksittyä ja jatkan siitä vielä lyhyesti fossiileihin (joista joskus myöhemmin paljon lisää).

Kumpi puoli on totta?

Monet eläimet ja rakenteet näyttävät samankaltaisilta. Tällöin voidaan 'loogisesti' spekuloida, että ne olisivat sukua toisilleen. Leijona ja tiikeri ovat kissaeläimiä, joten ne ovat sukua toisilleen. Kissaeläimet ja koiraeläimet ovat nelijalkaisia, joten ne voisivat olla sukua toisilleen. Monen eläimen raajojen luista on löydettävissä samankaltaisia rakenteita, joten ne olisivat sukua toisilleen. Kaloilta, linnuilta, nisäkkäiltä, matelijoilta ja hyönteisiltäkin löytyy samoja rakenteita ja elimiä, joten myös ne olisivat sukua toisilleen. Kasveilla ja eläimillä on samankaltaisuutta soluissa, joten nekin olisivat sukua toisilleen. Näillä ja bakteereilla on samankaltainen DNA, joten vielä nämäkin olisivat sukua toisilleen. Mitä siis piti todistaa: kaikki voisivat olla sukua toisilleen - vai?

Mutta hetkinen, mikä siis todisti sukulaisuuden? Samankaltaisuus. Menisikö tämä läpi oikeudessa? Murhaajalla oli samanlaiset vaatteet kuin epäillyllä - riittääkö? Ei tietenkään riitä. Pitää olla silminnäkijä, joka kertoo nähneensä toisen tulleen toisesta. Me voimme kuitenkin nähdä vain, että linnun munasta tulee lintu, Kalan munasta kala ja sammakon munasta sammakko.

Samankaltaisuus voi todistaa myös samasta suunnittelijasta ihan yhtä hyvillä argumenteilla. Järjestyksen Jumala rakastaa harmoniaa ja on tämän saman laittanut ihmismieleen. Ihmismieli tunnistaa oikein muodostuneen epämuodostuneesta. Samankaltaisuus luo harmoniaa. Samankaltaisuus todistaa siis Jumalasta Luojana - ei siitä, että lintu on tullut kalasta itsestään. Kaiken lisäksi monesti samankaltaisuus on sitä vain kaukaa katsoen. Näistä on esimerkkejä paljon ja otan niitä esille myös tulevissa kirjoituksissa.

Suvullista muunteluakin käsittelimme jo. Kasveja ja eläimiä on jalostettu jo satoja vuosia. Se tiedetään, että ne muuttuvat valinnan mukaan ja tässä tapauksessa tietoisen valinnan mukaan. Viljan korsi on vuosien saatossa lyhentynyt. Viinirypäle saattaa olla ilman siemeniä. Koiria jalostetaan koko ajan eri näköisiä. Nämä ovat selkeitä havaintoja ja siten tieteellisiä faktoja.

Tämä havaittu muuntelu kuitenkin tapahtuu aina selkeissä rajoissa. Vaikka kärpäsiä ja bakteereja on muunneltu laboratorio-olosuhteissa tuhansia sukupolvia, ovat niiden jälkeläiset edelleen, yllätys, kärpäsiä tai bakteereja. Niistä ei ole tullut mitään muita eliöitä. Kuitenkin kymmenet tuhannet sukupolvet ihmisen historiassa ovat hyvin pitkä aika. Miten ihminen olisi muuttunut jostain toisesta nyky-ihmiseksi, jos kärpäset ja bakteerit ovat edelleen kärpäsiä ja bakteereja?

Evoluutio-oppi esittelee erinäisiä samankaltaisuuden sarjoja kuten kaloista maaeläimiksi. Kuvassa sarjaa täydentää fossiilikala nimeltä tiktaalik, jonka spekuloidaan olevan välimuoto - tosin siitähän tiedetään vain luuston rakenne niin kuin useimmista fossiileista.

Samoin esitellään yleensä noin 19 vaihetta silmän kehittymiseksi ihmisen silmäksi vertailemalla nykyisin eläimiltä löytyviä näköelimiä ja luokittelemalla niitä kuviteltuun järjestykseen. (Huomaa, että silmään liittyen suurin ihme on, että aivot ymmärtävät sen lähettämän kuvan. Ja että sillä näkee yhdellä kertaa koko mahdottoman laajan tähtitaivaan - miten se mahtuu silmään?)

Nämä esitetyt kehitysloikat eri lajien ja vaiheiden välillä ovat giganttisia, kun niitä katsotaan geneettisen tiedon kannalta. Tarvitaan miljoonia ja taas miljoonia yhdensuuntaisia nukleotidi muutoksia (tikapuun puolia). Ja näiden muutosten ohella tarvitaan miljardeja ja taas miljardeja luonnonvalinnan toimesta 'hylättyjä' nukleotidi muutoksia, siis keskeneräisiä kehittymässä olevia rakenteita ja kudoksia (katso aikaisemmat blogit http://mistametulemme.blogspot.fi/p/testi-sivu.html jos et ole vielä tutustunut genetiikkaan). 

Nyt näitä välivaiheita pitäisi siis olla enemmän kuin 'lopputuotteita'. Vaan mistään ei niitä löydy - puolivalmiita rakenteita siis. Eliöt ilmestyvät fossiilisiin kerroksiin aina täysin valmiina, kuin tyhjästä. Maailman museoissa on jo yli 200 miljoonaa fossiilia. Eikö siellä pitäisi olla siis jo lukematon määrä näitä välivaiheita? Vaan ei ole, ei yhtään, josta tieteessä oltaisiin edes jollakin tavalla yksimielisiä. Kaikilla tuntuu olevan rakenteet valmiina ja käyttökelpoisina. 

Tämä oli myös ongelma Darwinin aikana, mutta hän uskoi, että fossiilirekisteri vielä täydentyy näillä välivaiheilla, vaan niin ei käynyt. Nykyisin, 150-vuotta myöhemmin, tilanne on sama ellei pahempi, koska rekisteröityjä fossiileja on niin tuhottoman paljon. 

Darwin teoksessaan Lajien Synty:

”Mutta minä en olisi milloinkaan voinut edes aavistaakaan, kuinka köyhä parhaiten säilyneidenkin geologisten kerrosten antama kertomus on, jollei lukemattomien välimuotojen puuttuminen lajien väliltä, jotka elivät kunkin muodostuman alku- ja loppukaudella, olisi pannut teoriaani niin kovalle koetukselle.” (Lajien synty, s. 446, kursivointi lisätty.) ”Ne, jotka uskovat, että geologian kertomus on jotakuinkin täydellinen, hylännevät ilman muuta teoriani.” (Lajien synty, s. 457.)

Mitäpä tuohon lisäisi. 200 miljoonaa fossiilia kaikkien tilastomatematiikan sääntöjen mukaan pitäisi kertoa jo totuuden: välimuotoja ei ole. 


Lopuksi mainitsen sen, jota yleensä pidetään johtopäätöksenä, mutta mikä oikeasti on lähtökohta: oletetaan, että Jumalaa ei ole. Usein tämä esitetään nykyisin toisinpäin: koska evoluutio on totta, Jumalaa ei ole. Historiallisesti tämä argumentti menee kuitenkin toisinpäin. 1800-luvun alussa Charles Lyell esitti uuden mallin, jolla geologisia kerroksia tulkitaan Raamatun historian vastaisesti. Hänen lähtökohtansa oli esittää Raamatun vastainen malli - vaihtoehto. Tätä mallia toinen Charles, Darwin, tuki ja käytti hyväkseen omassa Lajien Synty -tutkimuksessaan ja oli niin kovin vapautunut, kun ei enää ollut tilivelvollinen Jumalalle. 

Siis lähtökohta oli kehittää malli, jonka avulla voidaan kieltää Jumalan olemassa olo. Yllättävää ei siis ole, että malli johtaa päätelmään, ettei Jumalaa ole - mihinkä muuhun tällainen 'järjen upäätelmä' voisikaan johtaa. Mutta kuten todettu, tätä mallia, tai oppia, ei tueta tieteellisillä havainnoilla, vain kehitetyillä argumenteilla.

Evoluutio-opin historiallinen perusta rakentuu Jumalan kieltämiselle. Kaikki, jotka yrittävät sovittaa Raamatun ja evoluutio-opin yhteen, ottakoot huomioon tämän historiallisen tosiasian.

Havaintojen loppuessa asia on uskon varassa. Toinen uskoo siihen, että ensin oli ei-mitään ja sitten se räjähti. Vähän tämän jälkeen kivi muuttui ihmiseksi. Minun on helpompi uskoa siihen, että kaikelle tälle on tekijänsä. Minun on turvallisempi olla Jumalan lapsi kuin sokean sattuman, sillä sattuma ei milloinkaan ajaisi minun todellista etuani.

24. Evoluution ainut havaittu todiste

Evoluutiolla on vain yksi havaintoihin perustuva todiste. Sen pohjalta oletetaan kaikki muu, jopa maailmankaikkeuden syntyminen itsestään tyhjästä, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Mikä näitä asioita oikein yhdistää?

Suvullinen muuntelu on sitä, kun ajan kuluessa laji alkaa ilmentämään erilaisia piirteitä kuin aikaisemmin. Suvullista muuntelua ihminen on käyttänyt jo vuosisatoja kasvien ja eläinten jalostuksessa valitsemalla aina parhaita yksilöitä suvun jatkamiseen.

Suvullinen muuntelu oli myös se, minkä Charles Darwin löysi tutkiessaan peippoja Galapagossaarilla 1800-luvulla. Hän vain teki sen virheen, että oletti näiden pienten muuntelujen menevän niin pitkälle, että syntyy uusi eliöluokka toisesta eliöstä (kalasta lintu). Tätä hän, eikä kukaan muukaan, ole kuitenkaan havainnut. Se vain oletetaan suvullisen muuntelun pohjalta.

Darwinin peipot.

Myös koiria jalostetaan suvullisen muuntelun avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa lapsien siittämistä iso-vanhemmilla (sisäsiittoisuus). Näin perimä saadaan yksipuolistettua ja variaatiot poistettua eli pentueet näyttävät yhä samanlaisemmilta ilmentäen rodun piirteitä yhä tarkempaan. Tosin samalla kerääntyvät geneettiset sairaudet ja ongelma. Lopulta on tuloksena eläinraukka, joka ei enää pysty lisääntymään ilman ihmisen apua.

Suvullista muuntelua voidaan tutkia myös toiseen suuntaan, ikään kuin taaksepäin ajassa: kaikki kissaeläimet risteytyvät keskenään. Kotikissa ja leijona voidaan risteyttää seitsemän väliportaan kautta mennen leijonasta aina pienempää kissaeläimeen päin. Tämä todistaa selkeästi, että ne ovat tosiaan sukua keskenään. 

Leijonan ja tiikerin lapsi on leikeri (kuva) ja se on isoin tunnettu kissaeläin. Luonnossa leijona ja tiikeri elävät eri alueilla, joten lisääntyvät näin vain eläintarhoissa. Mikään näistä kissoista ei kuitenkaan lisäänny koirien kanssa. Koirat taas lisääntyvät susien ja sakaalien kanssa ja taitaa kettukin mennä samaan sukuun.

Evoluutio-oppi olettaa vielä lisäksi, että kissa- ja koiraeläimillä on ollut joskus yhteinen esi-isä ja siitä nämä nykyiset ovat kehittyneen. Tällaista ei kuitenkaan koskaan ole löydetty - se ei siis ole havainto, toisin kuin kissaeläinten lisääntyminen vain keskenään. Evoluutio-opin mukainen sukupuu, joka kuvaa kaikki eläimet yhdessä puussa, onkin pääasiassa sisältä ontto, yhteisiä esi-isiä ei vain ole eliösukujen ja -luokkien välillä.

Populaatiotutkimus osoittaa myös, että uusia lajeja syntyy vuosien aikana, kun kannat eriytyvät toisistaan. Esimerkiksi hevonen ja aasi saavat kyllä jälkeläisiä, muuleja, mutta muulit eivät enää pysty lisääntymään. Jos hevonen ja aasi ajautuisivat vielä geneettisesti kauemmaksi toisistaan, niin saattaisi käydä niin, ettei muulejakaan enää syntyisi. Kyseessä siis syntymässä oleva lajiutuminen. Tämä geneettinen ajautuminen tarkoittaa DNA:n köyhtymistä, yksipuolistumista ja mutaatioiden aiheuttaman korruptoitumisen etenemistä.

Mutta näissä esimerkeissä tärkeä kysymys on, että ovatko nämä lähisukulaiset kehittyneempiä kuin esi-isänsä vai ovatko ne taantuneet ajan kuluessa. Onko rakenteita enemmän vai vähemmän kuin aikaisemmin? Onko geneettisen tiedon määrä lisääntynyt vai vähentynyt?

Ihmisen osalta tiedetään aika tarkkaan jo, että geneettinen tieto vähenee ajan kuluessa. Perimämme korruptoituu. Meillä on jo yli 200 000 mutaatiota, jotka johtavat perinnöllisiin sairauksiin ja koko ajan löydetään lisää. Nämä mutaatiot ovat pääsääntöisesti tuhonneet olemassa olevaa geneettistä tietoa käyttökelvottomaksi. On siis ilmeistä, että geneettinen tieto vähenee.

Tässä on siis pelkistetysti evoluutio-opin ja luomisopin ero yksinkertaisimmillaan: onko geneettisen tiedon määrä ylös vai alas.  Onko tietoa ollut alussa enemmän kuin nykyisin vai onko sitä nykyisin enemmän kuin alussa.

Matemaattisesti on hyvin mahdollista konstruktoida sellainen kantakissa pari, jolla on kaikki se variaatio, mitä kissa-suvun eläimistä yhteensä löytyy. Sillä eläimillä on jokaista kromosomia kaksi kappaletta, isältä ja äidiltä peritty. Lisäksi osa perimästämme voidaan merkata käyttämättömäksi. Kantaparilla on siis jokaiseen alleeliin yhteensä neljä paikkaa. Ja vaihtoehtoisia arvoja on samoin neljä (A, T, G, C nukleotidit, tikapuun puolat). Näistä sitten lapset saavat aina kaksi vaihtoehtoa. Teoriassa voisi siis olla kantakissapari, joilla on jälkeläisinä leijonia, tiikereitä, kotikissoja jne… Ihmeellistä, mutta matemaattisesti tämä vain toimii. Jokainen suku on voinut lähteä liikkeelle vain kahdesta yksilöstä!

Kertaan tämän vielä: kahdella eläimellä, ja myös ihmisellä, voi matemaattisesti olla kaikki se geneettinen variaatio, mitä kyseisen suvun kaikilla populaation jäsenillä yhteensä on. 

Ihan näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, koska myös mutaatioita todistetusti tapahtuu ja nekin vaikuttavat lajiutumisessa. On siis nykyisin mahdotonta enää konstruktoida tällaista kantakissaa takaisin: mutaatiot ovat lopullisesti tuhonneet osan siitä geneettisestä tiedosta, mikä tällaisella kantakissa parilla on ollut. 

Huomioi erityisesti, että matematiikka ei toimi toisinpäin: yksinkertaisesta ei voi tulla monimutkaisempaa, kuten tämän blogin genetiikka jaksoissa on selitetty (kts: http://mistametulemme.blogspot.fi/p/testi-sivu.html)

Edellisen matemaattisen mahdollisuuden todistaa hyvin villakoiran ja suden risteymät, joista tässä kuvasarja. Ensimmäinen sukupolvi näyttää sekarotuiselta, mutta toisesta löytyykin sitten jo villakoiria ja susia ja muita variaatioita. Ensimmäisessä sukupolvessa oli siis jo kaikki se geneettinen tieto, jolla nämä erinäköiset koirat syntyivät, vaikka ne itse näyttivät kaikki samanlaisilta!

Suden ja villakoiran risteymiä - ensimmäinen sukupolvi.

Risteymien jälkeläisiä - toinen sukupolvi.

Voimme siis löytää alkupisteitä, joista haarautuu eri lajeja. Emme kuitenkaan löydä havaintoja, siis tieteellisiä todisteita, näiden alkupisteiden yhdistämiseksi samaksi yhdeksi kaikkien eliöiden sukupuuksi. 

Mistä nämä alkupisteet sitten ovat tulleet? Raamattu lähtee liikkeelle siitä, että alussa Jumala loi. Luomakunta ja luodut tarvitsevat aina luojansa. Luotuna on hyvä olla.

Ihmeellinen kone, joka kaappaa valoa

Kyllä tekniikan mies, tai nainen tässä tapauksessa (toimittaja Raili Leino), tietää, milloin hän näkee koneen. Toimittajalle kehut fotosynteesin kuvauksesta, joka on rehellinen havainnolle: konehan se on. Lisäisinpä jopa että liukuhihna, jonka alkupään pitää 'tietää', mitä loppupää tarvitsee. Eihän se itse tiedä, mutta sen tekijän on pitänyt tietää niin kuin koneensuunnittelijan aina. Koneensuunnittelijalla se äly on  ja viisaus ajatella, mitä tarvitaan missäkin vaiheessa.

Tuottavuutta Fotosynteesiin - Tekniikka ja Talous 31.3.2017

… Koneisto on hyvin monimutkainen ja monikerroksinen. Energian- ja elektroninsiirtoreaktioiden pitää tapahtua jopa sekunnin miljardisosan miljoonasosan tarkkudella oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Jokaisessa kasvisolussa on miljoonia fotosynteesin elektroninsiirtoketjuja, joiden pitää toimia kuin rasvattu kone. Elektronit eivät saa pakkautua: niiden pitää koko ajan kulkeutua ketjussa eteenpäin. … 

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/tutkimus/parempaa-tuottavuutta-fotosynteesiin-elektronien-harhateita-poistamalla-lisaa-tehoa-jopa-50-6637360

Toimittaja hienosti teknisin termein kertoo kuinka monimutkainen ja äärimmäisen tarkka prosessi ja tuotantoketju se on, kun valoa kaapataan fotoni kerrallaan, varastoidaan niitä 'akkuun', hajotetaan vesimolekyyli hapeksi ja protoneiksi sekä jatkojalostetaan ne lopulta toisien proteiinikoneiden avulla solun sisäiseksi energiaksi ja lopulta sokeriksi.

Viherhiukkasen liukuhihnakoneisto: energia vurtaa vasemmalta oikealle

Tämän tuotantoketjun alkupään hienous on siinä, miten se pystyy jalostamaan yksittäisistä fotoneista sellaisen energia paukun, joka 'räjäyttää' vesimolekyylin hajalle. H2O, kaksi vety- ja yksi happiatomia yhdessä, ovat lujasti toisissaan kiinni. Yksittäinen auringosta tuleva fotoni ei sisällä riittävästi energiaa sen sidoksen purkamiseen - ONNEKSI! Sillä jos näin olisi niin vesistäistä vapautuisi koko ajan spontaanisti vetyä ja happea ilmakehään. Jokainen voi miettiä, mitä tapahtuisi ensimmäisen salaman iskiessä: valtava vetyräjähdys. Eikö ole kätevä hienosäädetty 'sattuma' tämäkin?

Fotosynteesi on suunniteltu niin, että siinä käytetään viherhiukkasta ja proteiinia fotonin kaappaamiseen ja siirtämiseen. Sen energia sidotaan fotoni kerrallaan. Kun energiaa on kerääntynyt kahden fotonin verran, tämä energia johdetaan proteiinin sisällä vesimolekyylin luokse ja energia käytetään molekyylin sidosten purkamiseen. Vapautuu vety-ytimiä eli positiivisesti varautuneita protoneja ja elektroneja eli muodostuu sähkövaraus. Tätä sitten liukuhihnan jälkimmäiset vaiheet käyttävät hyväkseen mm. protonimoottorin avulla tuotetaan ATP molekyylejä, joita käytetään sokerin valmistukseen, mikä taasen tapahtuu kuudessa eri vaiheessa. Happea purkautuu ilmakehään ikään kuin sivutuotteena veden hajottua - eläinten ja ihmisten onneksi.

Nyt tämä ensimmäinen proteiini, joka kaappaa fotoneja on melkoisen monimutkainen, mutta tarkoin järjestäytynyt. Silti se tekee äärimmäisen yksinkertaisen asian: kaappaa valohiukkasen, fotonin. Ei ole kuviteltavissa minkäänlaista sattuman rakentamaa ketjua, jolla tämä proteiini olisi voinut valmistua vähitellen ollen ensin yksinkertaisempi ja silti käyttökelpoinen. Ei ole sellaista yksinkertaisempaa proteiinia, joka kaappaisi jotain yksinkertaisempaa kuin fotonin, koska ei ole olemassa fotonin esiastetta: fotoni on alkeishiukkanen ja siten alkupiste. Ei ole siis mahdollista olla olemassa proteiinia, joka toimisi jotenkin sinnepäin ja joka sitten mutaatioiden avulla kehittyisi täksi proteiiniksi. Ei, tämän on täytynyt syntyä kerralla valmiiksi ja olla juuri oikeassa paikassa liukuhihnaa, jotta siitä olisi jotain hyötyä liukuhihnan loppuosalle. Ja kuten kuvasta näkyy tämä on monimutkainen valon kaappauskone, joka ilmentää selkeitä suunnittelupiirteitä:

Fotonin kaappausproteiini

Tiedätkö muuten miksi kasvit ovat vihreitä? Vihreä värihän tarkoittaa sitä, että lehtien pinta imee muut valon aallon pituuden paitsi vihreä. Vihreän valon aallonpituutta ei saa päästää tälle tuotantolinjalle, koska se rikkoisi tämän herkän rakenteen. Se on siis suojausmekanismi.

Vaikka viherhiukkanen ei milloinkaan olisi voinut syntyä vähitellen ja sattumalta, niin argumentin vuoksi, oletetaan nyt, että näin tapahtui. Leikitään ajatuksella, että johonkin bakteeriin syntyi viherhiukkanen ja se alkoi lisääntymään jakautumalla yhdessä bakteerin kanssa. Nyt merkittävän kilpailuedun turvin, saihan se energiaa ensi kerran elämän historiassa auringosta, sen jakautuminen kiihtyi vilkkaasti. Jos jakaantumista tapahtuisi, kilpailun puuttuessa, vaikkapa kahden tunnin välein (joidenkin bakteerien tiedetään jakautuvan näin kiivaasti) niin alta kuukaudessa maan vesistöjen kaikki atomit olisi käytetty eli jo paljon ennen tätä 'viherlevää' olisi kaikkialla mihin valo yltää. Tämän prosessin toinen raaka-aine veden lisäksi on hiilidioksidi. Hyvin nopeasti (miljoonia vuosia ajatellen) kävisi niin, että hiilidioksidi loppuisi ilmakehästä ja tämän vallan saanut bakteeri kuolisi raaka-aineen puutteeseen. Myöskin maailma olisi täynnä sokeria, jota kukaan ei käyttäisi. Ajatusleikeillä ei saa luonnon tarkkaa tasapainoa aikaiseksi. Kaikki riippuu kaikesta.

Evoluutio-opissa ei ole selitystä, miten ja mistä viherhiukkanen on kehittynyt. On vain opin ennakko-oletukseen perustuva toteamus, että se syntyi silloin ja silloin menneisyydessä ja siitä eteenpäin se on ollut olemassa. Näin on täytynyt olla, koska tänään niitä on ja Luoja Jumalaa ei ole olemassa. Se siis vain oletetaan ja tämä oletus ei perustu havaintoon. Koko tässä päättelyssä ei ole mitään tieteellistä, vaan se on puhdas uskomus. Siihen voi ja pitää uskoa, jos haluaa uskoa siihen, ettei Jumalaa ole olemassa, mutta se vaatii kyllä kovan ja vahvan uskon. Heikkojen uskovien on parempi mennä vajavaisuuksiensa kanssa Ihmisen Pojan luokse ja anoa armoa.

Tarvitaan siis hirvittävän monimutkainen koneisto tekemään äärimmäisen yksinkertainen asia: kaappaamaan fotoni. 

Asiasta syvemmin kiinnostuneille tässä kaksi animaatiota, jotka hyvin kertovat miten monivaiheinen ja tarkoin järjestetty tämä prosessi on:  

https://www.youtube.com/watch?v=pQ6Yqtu4obM 

https://www.youtube.com/watch?v=hj_WKgnL6MI