sunnuntai 23. elokuuta 2020

Uusi teoria: Solun täytyi syntyä kerralla

Elämän synnystä on monta tieteen hypoteesia, mutta ei yhtään onnistunutta koetta. Tutkijat eivät ole koskaan onnistuneet luomaan elämää laboratoriossa - ei alkeellisintakaan. Solu on hyvin monimutkainen kuin miljoonakaupunki pienoiskoossa1.

 

Tähän asti kaikki tutkijat ovat lähteneet siitä, että elämä on syntynyt vähitellen ns. Darwinististen prosessien avulla: joko ensin proteiinikoneet tai sitten RNA/DNA eli tietovarasto. Mitä enemmän tutkijat oppivat solusta ja sen monimutkaisista pienistä nanokoneista sitä enemmän usko alkaa horjumaan. Solu ei voi syntyä vähitellen askel kerrallaan.

 

Erityisen ongelmallista solun syntyminen on, koska se ympäristö, missä sen pitäisi elää, on sen koneistolle hyvin vihamielinen. UV-säteily, vesi, happi ja lämpö ovat kaikki myrkkyä DNA:lla ja RNA:lle. Siksi solu tarvitsee suojakseen solukalvon, jonka pitää myös syntyä samalla kun solun aineenvaihdunta ja tietojenkäsittely syntyy. Tietojenkäsittely toimii ATP-energiamolekyyleillä, joita aineenvaihdunta tuottaa nanokoneilla, jotka solu rakentaa tietojenkäsittelyn ohjeiden avulla.

 

Kirjoitin aiheesta aikaisemmin tietojenkäsittelyn kannalta: tietojenkäsittelyn eri toiminnot eivät voi syntyä toisistaan riippumatta ja vaiheittain, vaan niiden on tultava olemaan yhdessä hetkessä:

 

  • jollei ole tiedon lähettäjää, kuuntelija ei kuule mitään,
  • jollei ole sovittua koodia, viestinnän tahot eivät ymmärrä toisiaan,
  • jollei ole takaisin kytkentää, lähettäjä ei tiedä, että viesti meni johonkin,
  • jollei ole lukijaa, tietoa ei käytetä,
  • jollei ole kirjoittajaa, ei ole tietoa,
  • Ennen kaikkea, jollei jokainen osapuoli puhu samaa kieltä, käytä samaa DNA:n A, T, G, C koodauskieltä, ei tapahdu tietojenkäsittelyä ja elämää ei ole olemassa.2

 

Nyt New Scientist kirjoittaa uudesta teoriasta, joka selittää solun syntyä kertaluontoisena tapahtuma. Se käyttää tästä nimeä kemiallinen alkuräjähdys (chemical big bang).3 Kuulostaa tutulta - eikö? 


Silloin kun logiikka loppuu apuun tulee räjähdys.

 

Jo ennen solun syntymistä pitää olla olemassa jotain muuta - mitä? Se käy selville tästä videosta: 

Viitteet:

  1. Solu, miljoonakaupunki pienoiskoossa: https://mistametulemme.blogspot.com/2016/10/3-miljoonakaupunki-pienoiskoossa.html
  2. Solun tietojenkäsittelyn synnystä: https://mistametulemme.blogspot.com/2020/03/luonnolla-ei-ole-kykya-synnyttaa-solua.html
  3. New Scientist lehden artikkelin suomenkielinen versio: https://tekniikanmaailma.fi/miten-elama-maassa-alkoi-jotkut-tutkijat-ovat-alkaneet-liputtaa-kaikki-kerralla-teorian-puolesta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti