sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Miten 8 miljardia ihmistä on ehtinyt tulla Vedenpaisumuksen jälkeen?


Eikö miljardien ihmisten tuleminen maailmaa ole kestänyt miljoonia vuosia? Miten muka muutamassa tuhannessa vuodessa olisi voinut tulla näin laaja ihmiskunta?

Mutta ensin: 
Koska vedenpaisumus oli?

Raamatun tekstistä voidaan laskea ajan kuluminen mm. siinä olevien sukuluetteloiden avulla. Tässä esimerkki Vedenpaisumuksen jälkeisestä sukuluettelosta:

Nämä ovat Seemin suvun vaiheet. Kun Seem oli sadan vuoden ikäinen, hänelle syntyi Arpaksad kaksi vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. Seem eli Arpaksadin syntymän jälkeen viisisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. Kun Arpaksad oli elänyt kolmekymmentäviisi vuotta, hänelle syntyi Selah. Arpaksad eli Selahin syntymän jälkeen neljäsataakolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Kun Selah oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen, hänelle syntyi Eeber. Eeberin syntymän jälkeen Selah eli neljäsataakolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Kun Eeber oli elänyt kolmekymmentäneljä vuotta, hänelle syntyi Peleg. Eeber eli Pelegin syntymän jälkeen neljäsataakolmekymmentä vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Kun Peleg oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen, hänelle syntyi Reu. Peleg eli Reun syntymän jälkeen kaksisataayhdeksän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Kun Reu oli elänyt kolmekymmentäkaksi vuotta, hänelle syntyi Serug. Serugin syntymän jälkeen Reu eli kaksisataaseitsemän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Kun Serug oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen, hänelle syntyi Naahor. Serug eli Naahorin syntymän jälkeen kaksisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Kun Naahor oli kahdenkymmenenyhdeksän vuoden ikäinen, hänelle syntyi Terah. Naahor eli Terahin syntymän jälkeen satayhdeksäntoista vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Kun Terah oli elänyt seitsemänkymmentä vuotta, hänelle syntyivät Abram, Naahor ja Haaran.
(RK: 1. Moos. 11:10-26)

Ajan kuluminen voitiin siis laskea aina sen mukaan kuinka vanhana isä sai poikansa. Tässä laskelma aina Luomisesta Abrahamiin asti kuvana:





Saatoit myös kiinnittää huomiosi, miten ihmiset vielä Vedenpaisumuksen jälkeenkin elivät pitkään, mutta kuitenkin iät koko ajan lyhenivät. Tämä voidaan selittää ihmisen paremmalla genetiikalla heti luomisen jälkeen, jota kuitenkin mutaatiot koko ajan heikentävät (syntiinlankeemus aiheutti kuoleman ja vanhenemisessa on kyse pääasiassa ihmiseen kertyvistä mutaatiosta). 

Juuri ennen lääketieteen ja hygienian kehittymistä 1700-luvun lopulla ihmisen elinajanodote oli painunut hyvinkin alas ollen noin 40-vuotta.1 Tähän tilastoon tosin vaikuttaa merkittävästi lapsikuolleisuus, mutta tässä yhteydessä osana väestönkasvun tarkastelua sekin on tärkeä tekijä.


 
Kuvan lähde: 



    Tämän jälkeen Raamattu kertoo erikseen joitakin ajanjaksoja, sillä myöhemmissä sukuluetteloissa ei enää ole näitä syntymäaikoja, vaan asiat ovat kiinnitetty usein kuningasten hallinta-aikoihin tai muihin ajanjaksoihin, kuten tässä esimerkissä:

    Lupaukset siis lausuttiin Abrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "ja siemenille", ikään kuin monesta, vaan niin kuin yhdestä: "ja siemenellesi", joka on Kristus. Tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhemmin tullut laki kumoa, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.  (RK: Gal. 3:16-17)

    Tämän mukaan siis Abrahamista Mooseksen lakiin on 430 vuotta. Tästä eteenpäin Raamatun ajanlasku kulkee pitkälti hallitsijoiden hallintovuosien avulla. Niistä näemme, että Mooseksesta Jeesukseen on karkeasti 1500-vuotta.

    Vaikka näistä ajoista on jonkin asteista erimielisyyttä, ovat yleisimmät laskelmat Vedenpaisumuksen ajankohdasta muutaman sadan vuoden tarkkuudella samoja. Yleisimmin Vedenpaisumus sijoitetaan noin 4 500 vuotta taaksepäin nykyhetkestä eli noin 2 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää ja 1656 vuotta luomisen jälkeen. Näistä laskelmista tulee myös ihmiskunnan Raamatullinen ikä, joka on noin 6 000 vuotta. Tästä kertoo myös juutalaisten ajanlasku, sille he elävät vuotta 5778 (2018 länsimaisen ajanlaskun mukaan).


    Miten 8 miljardia ihmistä on ehtinyt syntyä 4 500 vuodessa?

    Heti Vedenpaisumuksen jälkeen voidaan Raamatusta laskea, että vanhemmat saivat keskimäärin noin kahdeksan lasta. Tästä saadaan aika huima kasvutahti, sillä ihmiskunnan väkimäärä kaksinkertaistui aina 19 vuoden välein. Tämä siis tarkoittaa että, jos otetaan esimerkiksi 1000 pariskuntaa, niin sadassa vuodessa tämä ehtii kaksinkertaistumaan viisi kertaa eli 1000 -> 2 000 -> 4 000 -> 8 000 -> 16 000. Seuraavana satana vuotena tämä etenee huimaa vauhtia: 32 000 -> 64 000 -> 128 000 -> 256 000 -> 512 000 ja kolmantena mennäänkin jo miljooniin:  100 000 -> 2 000 000 -> 4 000 000 -> 8 000 000 -> 16 000 000 ja niin edespäin. Tätä jatkaen päästään vain muutamassa sadassa vuodessa miljardeihin ihmiseen.

    Tämä keskimäärin kahdeksan lasta jokaiselle pariskunnalle on hyvin korkea lukumäärä. Ihmisten iän lyhentyessä, he eivät enää saaneet keskimäärin näin paljon lapsia, vaikka se olisi mahdollista ollutkin. Tosin Jaakobillakin vielä oli  12 poikaa, mutta usean vaimon kanssa. Silti pienemmälläkin lapsiluvulla kuten 3-4 lasta per pariskunta päästään Nooan lasten kolmesta perheestä miljardeihin ihmisiin alle tuhannessa vuodessa.

    Raamattu luettelee myös 70 sukukuntaa, jotka koostuvat Nooan toisen ja kolmannen polven jälkeläisistä. Tässä listassa ei kuitenkaan ole lueteltuna kaikki ihmiset, vain miehet ja osa kolmannen sukupolven jälkeläisistä. Näistä 70-sukukunnasta tulivat kaikki maailman kansat Baabelin tornin hajaannuksen jälkeen (1. Moos. 10-11).


    Asiaa voidaan lähestyä myös toisesta suunnasta ja katsoen taaksepäin nykypäivästä: mikä on ollut kaksinkertaistumisvauhti lähiaikoina (kuva alla).


    Kuvan lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_v%C3%A4kiluku 


    70-luvulla ihmisiä oli vain puolet siitä mitä nykyisin. Siitä on aikaa alle 50 vuotta. (Voit seurata väkiluvun kasvua täällä: http://www.worldometers.info/world-population/  ) Tämäkin on vielä tarpeettoman nopea kaksinkertaistumisvauhti, jotta ihmiskunta olisi voinut kasvaa näihin mittoihin Vedenpaisumuksen jälkeen.

    Maailman väkiluku ylitti yhden miljardin arviolta 1800-luvun alussa. Voimme siis kysyä enemminkin, miten 4 300 vuodessa (4 500 - 200) ehti tulemaan miljardi ihmistä. 

    Arviot vuoden 0 väkiluvusta ovat luokkaa sata miljoonia - tosin tätä ei mitenkään voida tietää tarkasti. Tällöin kaksinkerstaistuminen olisi tapahtunut 450 vuoden välein ajanlaskun alusta 1800-luvun alkuun. Hidas kasvuvauhti selittyy kulkutaudeille, kehittymättömällä maataloudella ja sodilla siinä vaiheessa, kun väestöntiheys alkoi jo olemaan kaupungeissa nykyaikaista, mutta teknologia kehittymätöntä.

    Tällöin 2 500 vuodessa Vedenpaisumuksen jälkeen olisi pitänyt siis tulla 100 000 miljoonaa ihmistä. Alussa laskimme, että 1 000:sta ihmisestä päästään tähän lukuun vain noin 400-vuodessa, kun kaksinkertaistuminen tapahtuu nopeasti 20 vuoden välein. 

    Jos taas laskemme eteenpäin Nooan poikien pojista, joita oli 16,  niin kaksinkerstaistuminen noin 100 vuoden välein riittää hyvin aikaansaamaan 100 miljoonaa ihmistä 2 500-vuodessa. 


    Jonathan Sarfati mahtavassa kirjassaan The Genesis Account lähestyy asiaa myös näin:

    "Itseasiassa, saavuttaakseen tämän luvun (7.27 miljardia vuonna 2014) Vedenpaisumuksen jälkeen ihmiskunnan ei olisi tarvinnut kaksinkertaistua kuin 30 kertaa. Koska Vedenpaisumus oli 4 500 vuotta sitten, tämä tarkoittaa kaksinkertaistumista aina 150-vuoden välein, jolloin kasvuvauhti on vain 0.5% vuodessa. Tämä on paljon vähemmän kuin nykyinen 1.5%:n kasvuvauhti (2014).2

    Koska ihmisiä on vain alle kahdeksan miljardia nykyisin, on väestönkasvua pitänyt rajoittaa monet tekijät. Sairaudet, sodat ja nälänhätä ovat näistä suurimmat vaikuttimet. Nämä kaikki ovat olosuhdetekijöitä, joten suotuisissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi heti Vedenpaisumuksen jälkeen, jolloin niin tilaa kuin ravintoakin oli saatavilla, eikä ollut vihollisia ja perimä oli vielä nykyistä parempaa, kasvuprosentit olivat hyvin suuria.

    Sen sijaan, että ihmettelisimme, miten ihmisiä on ehtinyt tulemaan niin nopeasti, voimmekin siis oikeutetusti kysyä, missä ovat kaikki ihmiset, jos evoluutio olisi totta ja ihminen olisi ollut täällä miljoonia vuosia? 



    Viitteet:
    1. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00474
    2. Jonathan Sarfati, The Genesis Account, 2015, sivu 659.



    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti