keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Välähdyksiä Ilmestyskirjasta, Osa 3. - Ratkaiseva jae

Välähdyksiä Ilmestyskirjasta -sarja on nyt kolmannessa osassa, jossa tutkimme tarkoin, mitä 7. luvussa ja 8. luvun alussa sanotaan. Tämä on kulminaatiopiste Ilmestyskirjan kellokoneiston ymmärtämisessä.

Muistan, kun tuijotin 8. luvun kahta ensimmäistä jaetta ja ihmettelin, miten tämä menee todellisuudessa. Pyhä Henki sanoi, että kyllä se siinä lukee. Väsyksiin asti pinnistelin ja katsoin samoja kahta jaetta, kunnes ehkäpä puolen tunnin jälkeen sen näin. Sen jälkeen on ollut aivan selvää: Ilmestyskirja on kronologinen esitys viimeisistä tapahtumista, jotka tulevat tapahtumaan Ilmestyskirjan ilmoittaman järjestyksen mukaisesti myös todellisuudessa. 


Kellokoneisto

Ilmestyskirjan kello perustuu kolmeen seitsemän "merkin" sarjaan. Ensin on 7 sinettiä, sitten 7 pasuunaa ja lopuksi 7 maljaa, jotka rytmittävät kirjan tapahtumia. Kun sinetti avataan, pasuunaan puhalletaan tai malja kaadetaan taivaassa, maata useimmiten kohtaa jokin katastrofi. Muissa Raamatun kirjoissa ei ole näin tarkkaa kelloa, joka rytmittäisi tapahtumia. (Kirjoitan jatkossakin jotkin alle kymmenen numerot numeroina enkä sanoina, vaikka kielioppi ohjaisi kirjoittamaan ne sanoina, koska näin ne paremmin "tarttuvat" silmiin.)

Tämä on kuin kolmen erivärisen helmen helminauha, jossa on yhteensä 21 helmeä. Helmet tosin ovat eri etäisyyksillä toisistaan. Välillä ne ovat lähes päällekkäin ja välillä on pitkäkin matka toiseen. Välimatkan kuvatessa sitä, kun ei mitään merkittävää tapahdu. Ilmestyskirjan kello on siis tapahtumakello, ei sekunttikello.

Kun Ilmestyskirjassa on näin tarkka kellorytmi numeroitujen välineiden avulla, ei ole mitään syytä alkaa tulkitsemaan sitä näiden selkeiden järjestysnumeroiden vastaisesti. Jumala on ollut hyvin tarkkana luodessaan tällaisen kellon meidän avuksemme. Tästä huolimatta joidenkin opettajien pyrkimys on keksiä perusteluja, joiden mukaan tämä tapahtumien ketju olisi jotenkin mystisempi.


Jos pystyn todistamaan, että 7. sinetti tapahtuu ennen 1. pasuunan puhallusta, uskotko silloin, että Ilmestyskirja on kronologinen? Voitko silloin heittää pois sen opin, että nämä tapahtumat olisivat jotenkin syklisiä tai sisäkkäisiä?


Kehälliset selitykset 

Jos 7. sinetti on ennen 1. pasuunaan, niin kehälliset esitystavat ilmestyskirjan aikajärjestyksestä eivät ole mahdollisia. Tällaisia kehällisiä esitystapoja on useampia. Yhden mukaan 1. sinetti, 1. pasuuna ja 1. malja ovat kaikki samoja. Toisen mukaan pasuunat 1-6 tapahtuvat 6. ja 7. sinetin välissä ja taas maljat 1-6 tapahtuvat 6. ja 7. pasuunan välissä. Näin 7. sinetti, 7 .pasuuna ja 7. malja olisivat kaikki samoja tapahtumia. Tällaiset tulkinnat tekevät Ilmestyskirjan opiskelusta hyvin vaikean. Ne ovat jonkun opettajan mielivaltaisia ajatuksia. Itse teksti ei anna tälle tukea. 

Jos esimerkiksi luet tarkasti - vaikkapa tekstit rinnakkain kopioiden -  7. sinetin, 7. pasuunan ja 7. maljan kuvauksen, huomaat, että ne ovat merkittävässä määrin erilaisia.  Maanjäristys kyllä mainitaan kaikissa, mutta se ei tee maanjäristyksistä samoja. 

7. Sinetti:

"Silloin tuli ukkosenjylinää, ääniä, salamoita ja maanjäristys."

7. Pasuuna:

"ja tuli salamoita, ääniä, ukkosenjylinää, maanjäristys ja suuria rakeita."

7. Malja:

"Tuli salamoita, ääniä ja ukkosenjylinää, ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sellaista ole ollut siitä asti kun ihminen on ollut maan päällä. -- Ja taivaasta satoi ihmisten päälle isoja rakeita, talentin painoisia, ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raevitsauksen tähden, sillä vitsaus oli hyvin ankara."

Rinnastamalla nämä jakeet saa kuvan kokoajan ankarammaksi tulevasta luonnonmullistuksesta. Tällöin kyseessä ei ole sama tapahtuma.

Lisäksi nämä eivät olet ainoat maanjäristyksen mainitsevat kohdat Ilmestyskirjassa. Maanjäristys mainitaan myös 6. sinetin ja kahden profeetan ylösnousemuksen yhteydessä. Maanjäristys siten ei ole peruste sille, että kyseessä olisi sama tapahtuma.


Miksi aikajärjestys on oleellista

Ilmestyskirjan aikajärjestyksen ymmärtäminen sijoittaa tempauksen eli seurakunnan ylösnousemuksen oikeaan kohtaan.  Koska tempauksen ajankohta on profetia-friikkien kesken niin suuri riidan aihe, en ole kenenkään nähnyt muuttavan mielipidettään, vaikka nämä todistukset esitetään. Mutta, jos sinulla ei ole vielä mielipidettä asiasta, niin ota tarkoin vaarin, mitä seuraavassa sanasta näytän. Tämä on kenen tahansa ymmärrettävissä pelkästään tekstiä lukien - siihen ei tarvita professorin selitystä. 


7. luku - "johdanto"

7. luku alkaa näin:

"Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli puhaltaisi maalle eikä merelle eikä yhteenkään puuhun. Sitten näin vielä yhden enkelin, joka nousi auringonnousun suunnalta ja jolla oli elävän Jumalan sinetti. Hän huusi kovalla äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta: "Älkää vahingoittako maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijoiden otsaan."  (Ilm. 7:1-3)

Näissä jakeissa kiinnitä huomiosi neljään enkeliin, jotka pidättelevät maan neljää tuulta. Sitten huomaa, että viides enkeli sanoo näille neljälle enkelille…EIIH! - Vaan viides enkeli sanoo niille enkeleille, joille oli annettu "valta vahingoittaa maata ja merta". Se ei sanonut sitä maan neljää tuulta pidättäville enkeleille. 

Ketä ovat nämä neljä muuta enkeliä? Heidät esitellään 8. luvun alussa. He ovat pasuunoihin 1,2,3 ja 4 puhaltavat enkelit, sillä juuri heidän pasuunoiden puhalluksensa vahingoittavat maata ja merta (tässä vaiheessa tarkista tämä väite Raamatusta). Heidät käsketään odottaa, että ensin merkitään 144 000 israelilaista. (Toki maan ja meren vahingoittaminen voi olla näiden kahdeksan enkelin yhteistyötäkin!)

Jakeet 4-8 kertovat sinetillä merkittyjen lukumäärän 144 000 ja heidän alkuperänsä - tällä kertaa ohitamme sen. 

Jakeen 9-17 kertovat ihmisistä taivaassa. Vaikka tämä on tärkeä joukko, ohitamme senkin nyt. 


Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että Ilmestyskirjan kerronnassa on nyt siis yksi asia odotustilassa näidenkin tapahtumien jälkeen: viidennen enkelin käsky neljälle enkelille odottaa - tämä odotus jatkuu vielä hetken.


7. sinetti - avainjae

8. luku alkaa 7. sinetin avaamisella ja tätä seuraavalla puolen tunnin hiljaisuudella taivaassa. 

Heti tämän jälkeen esitellään 7 enkeliä, joille annetaan 7 pasuunaa. Näistä siis neljä ensimmäistä vahingoittavat maata ja merta ja he sitä tehtävää yhä odottavat (3 viimeistä pasuunaa vahingoittaa suorempaan ihmisiä). 

Näiden 7 enkelin esittäminen on oudossa paikassa, mutta tämä on Ilmestyskirjan tyyli aina välillä: tulevat asiat esitellään etukäteen ja sitten palataan takaisin menossa olevaan asiaan (näistä etukäteen tapahtuvista esittelyistä myöhemmissä artikkeleissa lisää). 

Nyt 7 enkeliä pasuunoineen on esitelty, mutta 7. sinetin avaamisen tapahtumat ovat vielä kesken ja näky palaa siihen kolmannessa jakeessa. Tulee yksi muu enkeli ja ottaa alttarin tulta heittäen sen maahan ja maassa tapahtuu maanjäristys. Nyt 7. sinetin tapahtumat on saatu päätökseen. 

7 pasuunaa soittavaa enkeliä esiteltiin siis kesken 7. sinetin tapahtumien! 

Tähän Henki pyysi minun keskittyvän ja tätä pitkään tuijotin ennen kuin ymmärsin. Jos kerran 7 enkeliä esitellään, kun 7 sinetin tapahtumat ovat jo menossa, ei 7. sinetti voi olla 1. pasuunan jälkeen! Selvähän se. Johannes on tarkoin kirjannut ylös tapahtumat juuri näin, jotta kokonaisuus ymmärrettäisiin oikein.

"Seitsemän pasuunaan puhaltavaa enkeliä esitellään kesken 7. sinetin tapahtumia --> 7. sinetti on avattu ennen kuin yhteenkään pasuunaan on puhallettu."

7. sinetin maanjäristyksen jälkeen palataan pasuunoihin puhaltaviin enkeleihin. Neljä ensimmäistä enkeliä puhaltavat (nopealla tahdilla?) pasuunoihin ja kolmasosa vesistä, meristä, maasta tuhoutuu. Nämä olivat ne neljä enkeliä, joiden käskettiin odottaa ja nyt he saivat tehdä tehtävänsä. Tähän asti 7. luvun alun enkelin antama kehotus odottaa oli voimassa. Tämän odotuksen aikana avattiin 7. sinetti ja vasta 7:nen sinetin tapahtumien jälkeen saivat enkelit puhaltaa pasuunoihinsa, jolloin odotus loppui. Odotus siis teknisesti sitoo asioiden kulun yhteen ja juuri tähän esitettyyn järjestykseen.

Suora lukeminen ja tekstin tarkka tutkiminen siis sanovat, että 1. pasuunaan puhallettiin vasta 7. sinetin avauksen jälkeen.  


Lyhyesti vielä kertaus tapahtumista:

1. Enkelin käsky neljälle enkelille odottaa maan ja meren vahingoittamista

2. 144000 Jumalan palvelijan sinetöinti tehtäväänsä

3. Ihmisten saapuminen taivaaseen

4. 7. sinetin avaus

5. Seitsemän pasuunoihin puhaltavien enkeleiden esittely

6. 7. sinetin tuhojen tapahtuminen maassa: maanjäristys

7. 1-4 pasuunaan puhaltavien enkeleiden odotuksen päättyminen (annettiin kohdassa 1), joka johtaa kolmasosan maan ja meren tuhoutumiseen.

 

On itsestään selvää, että Ilmestyskirjan tekstin kirjoitusjärjestyksessä 7. sinetti on ennen 1:stä pasuunaa. Miksi siis tämä todistus? Koska on opetusta, joka sanoo, että todellisuudessa 1. pasuunan puhallus tapahtuu ennen 7. sinetin avausta. Olen siksi nyt myös tekstin merkityksestä osoittanut, että näin ei ole. Tai toisinpäin sanottuna, jos 7. sinetti olisi todellisuudessa 1.-6. pasuunan jälkeen, niin miten pasuunoihin puhaltavat enkelit voitaisiin esitellä vasta, kun taivaassa oli ollut puolen tunnin hiljaisuus, joka johtui 7. sinetin avaamisesta? 


Tämän kanssa samanlainen todistus saadaan kolmesta voi-huudosta (pasuunat 5, 6 ja 7) sekä Herran päivän alkamisestä ja täyttymisestä. Palaamme näihin myöhemmin. Seuraavaksi voimme siis yhä vahvemmin nähdä välähdyksen siitä, milloin seurakunta saapuu taivaaseen ja mihin hetkeen tempaus sijoittuu.






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti