torstai 6. lokakuuta 2016

1. Alustus - Mistä me tulemme?

Mistä me tulemme? Tällä otsikolla ja teemalla kirjoitan tätä blogia, jossa pureudun pintaa syvemmälle ihmisen alkuperään. Mediassa, lehdissä, uutissivustoilla ja TV:ssäkin asiahan on jo päätetty puolestamme. Tulemme ei-mistään, olemme ei-mitään ja matkalla ei-mihinkään. Miksi siis siitä jauhamaan?

Media tuottaa sitä, mitä enemmistö ihmisistä haluaa kuulla. Media kumartaa vain ja ainoastaan rahaa. Raha mitataan klikkauksilla, tilaajilla ja katsojaluvuilla. Luuletko siis saavasi puolueetonta tietoa? Ei, saat sitä, mikä tuottaa eniten mediayhtiöille. Se, mitä jätetään kertomatta, kuitenkin usein kertoo enemmän kuin se, mitä kerrotaan.

On tieteenala, mikä etenee tällä hetkellä samalla vauhdilla kuin tietotekniikka kiihkeimpinä vuosinaan. Ei mene kuukautta, etteikö jotain sensaatiomaista tapahtuisi. Viime viikkojenkin aikana on tapahtunut mm. nämä asiat: kolmen vanhemman lapsi annettiin julkisuuteen ja Nobelin lääketieteen palkinto annettiin solun sisäisen jätteenkeräyssysteemin tutkijoille.

Mitä yhteistä näille on? Kaikki ne kertovat omaa kieltään tästä valtavasta kehityksestä, joka on menossa. Kyseessä on molekyylibiologia. Tämä tiede tutkii solun sisäistä toimintaa ja sen havaintojen pohjalta toteutetaan erilaisia lääketieteellisiä (ja muitakin) innovaatiota.

Olet kuullut kolmekirjaimisen lyhenteen: DNA (eikä kyseessä ole teleoperaattori). DNA:ssa on kaiken biologisen elämän perimä. Sen lisäksi siinä on paljon muuta. Solu ei ole epämääräinen limamuodostelma, missä tapahtuisi kemiallisia reaktioita. Näin luultiin vielä 150-vuotta sitten. Nykyisin tiedetään, että solussa alkaa tapahtua kemiallisia reaktioita siinä vaiheessa, kun se kuolee. Sitä ennen se on monimutkainen ja tarkoin säädelty biomekaaninen koneisto. Juuri tästä mekaanisesta koneistosta ja sen molekyylitason koneista ymmärretään päivä päivältä enemmän.

Jotta näitä uutisia voisi ymmärtää, pitää ymmärtää perusasiat solusta ja DNA:sta. Voin vakuuttaa, että sen lisäksi, että näiden asioiden ymmärtäminen karkealla tasolla on yleissivistystä siinä kuin tietotekniikkakin tänä päivänä, niin se on myös äärimmäisen jännittävää. Näin ainakin jos vähäänkään olet taipuvainen tietotekniikkaan, koneisiin tai kiinnostunut elämän alkuperästä.

Pyrin tuomaan havainnot esille sellaisena kuin ne ovat. Tiedän tulevani taistelemaan sitä vastaan, etten kerro omia johtopäätöksiäni. Toivon saavani sinut ajattelemaan asiaa ja tekemään omat johtopäätökset itsenäisesti. Älä kuitenkaan tee niitä etukäteen, vaan vasta ymmärrettyjen havaintojen pohjalta.

Koska pyrin pitämään tekstit lyhyinä ja nopealukuisina, ei yksi teksti kerro koko tarinaa. Siksi julkaisen useasti, mutta vähän kerrallaan. Aineistoa on paljon, mutta matkakin tulee olemaan pitkä. Kutsun sinut siis matkalle, joka tulee muuttamaan maailmankuvasi (jos et jo näitä asioita tunne). Rohkeasti sanottu, mutta avaruuden suuruus ei ole mitään siihen verrattuna, mitä löytyy sisältäsi.

Mitä me olemme -auttaa ymmärtämään mistä me tulemme, ja mistä me tulemme -auttaa ymmärtämään mihin me olemme menossa. Ja siihen meidän pitää olla valmiit! 






2 kommenttia: