sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Miten Nooa osasi rakentaa niin ison Arkin?


Länsimainen ajattelu on niin evoluutioharhan kyllästämä, että kaikki asiat ovat päälaellaan. Säännöllisesti saamme lukea uutisia, missä todistetaan evoluutiota yhä tapahtuvan - jopa ihmisen osalta. Kuitenkin kylmät faktat ovat juuri päinvastoin.

The Human Genome Mutation Database1 listaa havaitut mutaatiot, jotka johtavat sairauksiin. Niitä on nyt 240 269! Toiset tutkimukset taas toteavat, että suurin osa näistä on tullut viime aikoina2. Jokaisella lapsella on keskimäärin 100 mutaatiota enemmän kuin vanhemmallaan ja nämä eivät ole hyödyllisiä millään tavalla.

Väistämättä osa näistä haittoihin johtavista mutaatioista osuus myös alueelle, joka vastaa älykkyydestämme. Siksi ajatus siitä, että ihminen olisi ollut jollain tavalla vähä-älyisempi menneisyydessä, on genetiikan havaintojen vastainen. Tätä ruokitaan erilaisilla luolaihminen taruilla ja se vaikuttaa meidän päättelyymme menneisyydestä. 

Nykyiset teknologiset saavutukset eivät ole kiinni yksittäisen ihmisen älykkyydestä, vaan siitä kumuloituneesta tiedosta, joka kertyy yhä kasvavaan koulutettuun väestöön sekä järjestelmästä, joka arkistoi tätä tietoa nopeasti uudelleen käytettäväksi. Seuraava sukupolvi rakentaa aina edellisen sukupolven opeille ja saavutuksille, joten tähän on tultu historian jatkumon kautta.

Genetiikka selkeästi osoittaa, että niin ihmiset kuin eliökuntakin rappeutuvat.3 Aikaisemmin ihminen oli aivokapasiteetiltaan terveempi kuin nykyisin. Tästä kertoo Raamattu. Esimerkiksi Jobin kirja antaa ymmärtää, että Adamilla oli erityistä tietoa ja että isiltä pitää kysyä, miten asiat ovat:

Synnyitkö sinä ihmisistä ensimmäisenä, luotiinko sinut ennen kukkuloita?
Oletko ollut kuulemassa Jumalan neuvonpitoa ja sieltä siepannut viisauden itsellesi?
Mitä sinä tiedät, jota me emme tietäisi? Mitä sinä ymmärrät, jota mekin emme tuntisi?
Onhan meidänkin joukossamme harmaapää ja vanhus, iältään isääsikin vanhempi.
(RK: Job 15:7-10)

Tässä jobin kanssa keskusteleva viittaa Adamiin ja hänen viisauteensa (ihmisistä ensimmäiseen), ja sitten vielä joukossaan elävään viisaaseen vanhukseen.

Sillä kysypä aikaisemmalta sukupolvelta, tarkkaa, mitä heidän isänsä ovat tutkineet.
Mehän olemme eilispäivän lapsia emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä.
He sinua opettavat ja sanovat sinulle, tuovat ilmi sanat sydämestään:
(KR38: Job 8:8-10)

Tässäkin keskustelija haluaa Jobin menevän aikaisemman sukupolven oppeja kuulemaan. Isät tässä yhteydessä viittaa Vedenpaisumusta edeltäneisiin sukupolviin. 

Se, että seuraava sukupolvi olisi edellistä viisaampi, on harha, joka nousee ihmisten lukumäärän kasvusta ja siten tiedon kumuloitumisesta. Tiedolla ja viisaudella on myös eronsa.

Samasta geneettisestä rappeutumisesta kertovat ihmisen iän kehittyminen. Tämän lääkkeillä aikaansaadut aivan viimeaikaiset pidemmät keski-iät harhauttavasti piilottavat. Teknologisen kehittymisen myötä on tuotettu lääkkeitä, jotka pidentävät jokaisen elämänkaarta ja näin tuntuu siltä, että ihmiset perustaltaan eläisivät pidempään. Kuitenkin tiedetään, että juuri ennen tätä keinotekoisten lääkkeiden kehitystä, ihmisten keski-ikä painui hyvinkin alas sairauksien takia.


Kautta historian on osattu rakentaa valtavia rakennelmia. Maailman seitsemästä ihmeestäkin on jäljellä vain pyramidit. Suuria laivojakin on rakennettu tuhansia vuosia. Egyptistä on viitteitä laivoista, joissa oli satakin paria airoja - tällaisella laivalla on väkisin mittaa yli 100 metriä.4

Nostan esille yhden esimerkin, mistä ei yleensä kovin paljon tiedetä. Kiinalaiset 'aarrelaivat' noin 600 vuoden takaa. Niitä oli satoja ja niiden mitta oli hyvinkin Arkin kokoluokkaa. Vuodesta 1405 vuoteen 1433, kiinalainen Amiraali Zheng He johti laivastoa, jossa oli jopa 300 alusta ja teki matkoja kaakkois-Aasiaan, Intiaan ja Itä-Afrikkaan. Alla kuva yhdestä rekonstruktoidusta laivasta. 




Tähtiin perustuvan navigointitaitojen tiedetään olleen olemassa tuhansia vuosia. Raamattukin ohjeistaa tähän luomiskertomuksessa, kun sanoo että aurinko, kuu ja tähdet ovat merkkejä meille ihmisille. Tänä vuonna osattiin vihdoin kääntää 3700 vuotta vanha savitaulu ja havaittiin, että siinä on suorakulmaisen kolmion muistisääntöjä kirjattuna - osaatko sinä ne?5 Juutalainen historioitsija Josephus ensimmäiseltä vuosisadalta kertoi, miten Abraham vei Babyloniasta tähtitieteen osaamista Egyptiin noihin aikoihin.6


Raamattu kertoo Arkista seuraavaa:

Tee itsellesi arkki goofer-puusta. Tee arkki täyteen koppeja ja sivele se maapiellä sisältä ja ulkoa.
Sinun on tehtävä se näin: Arkin pituuden tulee olla kolmesataa kyynärää, leveyden viisikymmentä kyynärää ja korkeuden kolmekymmentä kyynärää.
Tee arkkiin valoaukko, tee se ylhäältä katsoen kyynärän korkeudelle ja sijoita ovi arkin kylkeen. Tee arkkiin kolme kerrosta, alimmainen, toinen ja kolmas. (RK: 1. Moos. 6:14-16)


Arkki oli siis kutakuinkin tällainen:
  • Noin 140m x 25m x 15m, suorakaiteen muotoinen ”laatikko”
  • Jalkapallokenttään verrattuna puolet pidempi ja puolet kapeampi
  • Kolme kerrosta, 5 m / kerros, jos kerrokset olivat samankorkuisia
  • Täynnä erikokoisia koppeja eläimille
  • Vastaa tilavuudeltaan 522 junan vaunua. Yksi vaunu voi kuljettaa 240 lammasta. (yhteensä siis 522*240 = 125 280 lammasta).
  • Arkki piti olla puusta ja päällystetty piellä. Tarkkaan ei tiedetä mitä tämä piki oli, mutta selvästikin se tiivisti arkin vedenpitäväksi ja kestäväksi.
  • Valoaukko tarkoittanee Arkin keskellä katolla ollutta kyynärän korkoista kanava, josta myös ilma vaihtui.
  • Eläinten lisäksi Arkkiin piti mahtua ruuat ja mahdollisesti jätteet, jos niitä ei poistettu.

Nooalla oli vuosikymmeniä aikaa rakentaa Arkki. Kun Jumala käskee ihmistä tekemään jotain, hän myös valtuuttaa ja mahdollistaa sen. Nooalta ei uupunut varoja eikä viisaita 'alihankkijoita' Arkin rakentamisessa. Yhdessä he pystyivät suunnittelemaan niin eläinten tilat, kuin ruokintajärjestelmät, vesihuollon ja jätteiden käsittelynkin, vaikka epäilemättä pitivät Nooa hulluna ja hurahtaneena.

Hollannissa oleva  Johan Huibersin Arkki



Viitteet:
  1. http://www.hgmd.cf.ac.uk/ac/index.php
  2. http://discovermagazine.com/2013/julyaug/07-most-mutations-in-the-human-genome-are-recent-and-probably-harmful
  3. http://www.geneticentropy.org/whats-genetic-entropy
  4. https://creation.com/chinese-treasure-ships-confound-ark-skeptics
  5. https://www.sciencealert.com/scientists-just-solved-a-maths-problem-on-this-3-700-year-old-clay-tablet
  6. Josephus: " He communicated to them Arithmetick; and delivered to them the science of Astronomy. For before Abram came into Egypt they were unacquainted with those parts of learning: for that science came from the Chaldeans into Egypt; and from thence to the Greeks also." http://penelope.uchicago.edu/josephus/ant-1.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti