sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Geenimanipuloidut Vauvat - Tiedemiehet haluavat ensin aikalisän


18 tiedemiestä julkaisi vetoomuksen, jolla hakevat "moratoriumia" ihmisen periytyvien geenien muokkaukseen. Moratorium tarkoittaa aikalisää.

Tiedejulkaisu Naturessa julkaistu artikkeli1 sanoo mm. seuraavaa:

"Me kehotamme globaaliin aikalisään (moratorium) kliinisessä ihmisen perimän muokkauksessa - tämä tarkoittaa perinnöllisen DNA:n  (spermassa, munasoluissa tai alkiossa) muuttamista, geneettisesti muokattujen lapsien aikaansaamiseksi.

'Globaalilla moratoriumilla' me emme tarkoita ikuista kieltoa. Enemminkin me kehotamme muodostamaan kansainvälisen rakenteen, jossa valtiot, vaikkakin säilyttävät oikeuden tehdä omia päätöksiä, vapaaehtoisesti lupaavat etteivät hyväksy mitään kliinisen perimälinjan muokkausta, ennen kuin tietyt ehdot ovat täyttyneet.

… Sen jälkeen valtiot voivat valita seuraavansa erilaisia polkuja. Noin 30 maata on nykyisin kieltänyt lailla suoran tai epäsuoran perimälinjan muokkauksen. … Kuitenkin mikä tahansa valtio voisi myös valita sallia tietyt perimälinjan muokkaussovellutukset….

…Ollaksemme selkeitä, ehdottamamme aikalisä ei koske perimälinjan muokkausta tutkimustarkoituksiin … eikä myöskään koske geneettistä muokkausta ei-periytyvissä soluissa…" [alleviivaus minun]

Ja niin poispäin - artikkeli on kaikkiaan pitkä ja yksityiskohtainen ja edustaa tiedemiesten tarkkaan harkittuja sanamuotoja.

Artikkelin henki on siis, että tätä sopisi yhdessä pohtia, mutta ettei sitä kuitenkaan pidä lopullisesti kieltää. Huomioitavaa on myös, että ylipäätään vain 30 maata on kieltänyt tämän tällä hetkellä.

Kun ottaa huomioon kuinka suuri haloo on ollut geenimanipuloidusta ruuasta, on ihmeellistä, että geenimanipuloituja ihmisiä voidaan nykyisin toteuttaa, ja on jo toteutettukin2, mutta siitä ei juurikaan keskustella. Siinä mielessä nämä tiedemiehet ovat oikealla asialla, mutta ilmeisesti hekin kuitenkin ovat sitä mieltä, että geenimuokatut lapset ovat ihmiskunnan tulevaisuus.


Design vauvat

Tässä ei tarvitse olla profeetta, kun jo voi arvata, että varakkaat ihmiset, miljardöörit, kolkuttelevat tiettyjen maiden tutkimuskeskusten oville ja kertovat millaisia lapsia he haluavat itselleen. Ja spekulointia voi jatkaa siihen, että näitä lapsia kasvatetaan sijaiskohdussa, ja jos ja kun jokin menee pieleen, niin tuotokset lakaistaan vähin äänin piilossa maton alle.

Tulevaisuus näyttää miten käy, mutta nyky-ihminen ei pysty kieltämään itseltään mitään, vaan kaikki on sallittua, kaikki pitää hyväksyä ja jokainen saa elää niin kuin itse tahtoo. Jos tahtoo tappaa ihmislapsen kehonsa sisään, se on sallittua ja jos tahtoo itselleen geenimuokatun lapsen, niin mitä se muille kuuluu, ei sen pitäisi muiden elämään vaikuttaa.

Näinhän asioita nykyisin perustellaan, vain itsestä, yksilöstä, lähtien, yhteiskunta ja yhteinen hyvä unohtaen. Tosin on myös yhteiskunnallinen näkökanta, joka ajaa kohti tätä samaa kehitystä.



Perinnöllisten sairauksien ehkäisy

Koska valtiot kilpailevat keskenään, lopulta suurin osa valtioista ei uskalla jäädä tämän ulkopuolelle. Taustalla on pelko, että heidän jälkipolvensa eivät ole yhtä kyvykkäitä kilpailussa maailman rikkauksista. Se ei tarkoita elokuvista tuttuja yliluonnollisia kykyjä, vaan sairauksia vastaan taistelua. Toki nämä elokuvat pehmentävät ihmisiä vastaanottamaan hyväksynnän geenimanipuloinnista.  

Sairauksien hoito on kallista yhteiskunnalle, ja uusia perinnällisiä sairauksia löydetään koko ajan lisää (nyt jo yli 248 000 mutaation tiedetään aiheuttavan sairauksia3). Kustannussyistä tullaan ajautumaan siihen, että tietyt geenit 'sammutetaan', jotta lapsi ei sairastuisi ja sitä kautta tulisi yhteiskunnalle kalliiksi. Näin yhteiskunta, joka on terveempi, selviytyy kilpailussa paremmin, koska sairauksien hoito sitoo vähemmän resursseja.

Saattaapa tässä olla vastassa tulevaisuus, jossa rokotusten sijaan jokainen syntyvä lapsi on geenimanipuloitu tiettyjä sairauksia vastaan. Näin sallitaan vain tietynlainen perimä, pysyvä merkki ihmissuvussa, ja ketä ei sitä kanna, on järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella oleva kuolemaan tuomittu yhteiskunnan vihollinen (korostaen se miten rokotuksista kieltäytyjät nykyisin leimataan).

Joku voisi ajatella, että rokotukset ovat hyvä asia, joten myös geenimanipulointi sairauksia vastaan on hyvä asia. Mutta kuten tiedetään rokotuksissa olevan tuntemattomiakin sivuvaikutuksia, on niitä vielä moninkertaisesti DNA:n manipuloinnissa. Lopputulos ei välttämättä olekaan terveempi ihminen, sillä DNA:ssa yhtä kohtaa käytetään moneen tarkoitukseen ja näitä kerrosteisiä tarkoituksia ei tunneta kovinkaan hyvin.


On selvää, että keskustelua tarvitaan, mutta myös ymmärrystä. Yleissivistykseen pitäisi kuulua perimän ymmärtäminen, jotta voisi keskustelunkin ymmärtää. Ensimmäinen asia ymmärtää on, että geenimuokatun lapsen kaikki tulevat perilliset  ovat myöskin väistämättä geenimuokattuja. Vähitellen ihmissuku siis muuttuu kokonaisuudessaan. Tiedämmekö varmasti mihin suuntaan?


Viitteet:
  1. Alkuperäinen artikkeli: https://www.nature.com/articles/d41586-019-00726-5
  2. Julkisuuteen vuotanut geenimanipuloitu vauva: https://www.theverge.com/2019/1/22/18192961/crispr-genetic-engineering-baby-ethics-scientist-china-investigation-he-jiankui
  3. DNA mutaatiotietokanta: http://www.hgmd.cf.ac.uk/ac/index.php

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti