sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

"Valohoitoa Koronalle" - Onko Trump idiootti?


Ylen uutisesta1 saa sen kuvan, että presidentti Trump on määrännyt ihmiset piikittämään desinfiointiainetta ja antamaan virukselle valohoitoa. Tosiasiassa tämän oli keskustelunomainen tilaisuus, jossa Trump maallikkona (minkä hän teki selväksi) heitteli naiiveja ideoita2. Tällainen ideoiden heittely on tavallista yritysmaailmassa, josta Trumpin johtamiskokemus on. Jokaisella innovaatiokurssilla opetetaan typerien ideoiden ääneen sanominen. Se saattaa johtaa jonkun toisen mielessä johonkin uuteen ideaan, joka sitten jo toimiikin.

Tilaisuudesta antaa selventävän kuvan Varpu Haavisto Facebook-sivuillaa:

Tilaisuudessa oli mukana Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusviraston Tiede- ja teknologiaosaston päällikkö Bill Bryan, joka kertoi alaisuudessaan toimivan huippututkimusta tekevän laboratorion löydöksistä liittyen korona-virukseen. Heidän tulostensa mukaan auringon UV-säteilyllä on voimakas hävittävä vaikutus virukseen, virusten määrä puoliintuu kovilla pinnoilla 2 minuutissa, kun sisätiloissa aikaa kuluu 6 tuntia. Lämmöllä ja ilmankosteudella on myös virusta tuhoava vaikutus sekä pinnoilla että ilmassa, ja näiden tulosten mahdollisista käytännön sovelluksista oli puhe.3

USA:n Kotimaan Turvallisuusvirasto on koonnut kysymyslistan, jossa on selkeässä muodossa asian ympäriltä kysymyksiä ja vastauksia siitä, mitä tiedetään ja siitä mitä pitäisi tietää.4


Tämä blogi ei kuitenkaan ole poliittinen, joten miksi kirjoitan asiasta? Mitä tekemistä tällä on vaikkapa elämän synnyn kanssa?


Tutkimustulokset ovat olleet selkeitä jo vuosikymmeniä: auringon ultraviolettivalo, vesi, happi ja kuumuus ovat haitallisia DNA:lle ja vielä herkemmälle RNA:lle. Koronavirus on RNA virus, joten sen perimä hajoaa helposti uv-säteilyssä. Normaalisti se on viruksen sisällä proteiinikalvon suojaamana, mutta tämä suojakalvo on hyvin ohut ja voimakas UV-valo läpäisee sen esimerkiksi paljon helpommin kuin ihmisen ihon (josta seuraa ruskettuminen).

Osa elämän syntyyn keskittyneistä tutkijoista on sitä mieltä, että elämän synty on tapahtunut niin, että ensin on syntynyt RNA. Nyt nousee kysymys, miten RNA ilman suojaavaa kalvoa olisi kestänyt auringon uv-säteilyä, vettä ja lämpöä?

Tämäkin tutkimustulos koronan alttiudesta kuolla uv-säteilyyn todistaa, että elämä ei ole voinut syntyä itsellään. Jos viruksenkaltainen RNA olisi ollut ensimmäinen elinmuoto, olisi auringonvalo, happi, vesi ja lämpö tuhonnut sen, koska se ei olisi päässyt toisen eliön sisälle 'piiloon' vaan olisi aina ollut 'paljaalla pinnalla'.



Happi, auringonvalo ja vapaa vesi ovat vaarallisia solun sisäisille mekanismeille.



Viittee:
  1. Ylen uutinen: https://yle.fi/uutiset/3-11321374
  2. Trumpin tiedotustilaisuus https://www.youtube.com/watch?v=PsQnfpfIa_o
  1. Varpu Haaviston Faebook sivu https://www.facebook.com/varpu.haavisto.56
  2. USA:n master question list:  https://www.dhs.gov/public…/st-master-question-list-covid-19



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti