Missä ovat merkit Vedenpaisumuksesta?

Ensin meidän pitää pohtia millaisia merkkejä pitäisi olla näkyvissä, jos koko maapallo olisi ollut veden vallassa. Sen ymmärtääksemme meidän on ymmärrettävä, mitä vesi pystyy saamaan aikaiseksi.

Kun vettä on yli vuorien, mantereet eivät enää pysäytä vuorovesiaaltoa eikä coriolisvoimien virtauksia. Kun samaan tilanteeseen lisätään voimakkaat maanjäristykset ja mannerlaatan liikkeet, varsinkin ylös- ja alaspäin niiden törmäyskohdassa, niin saadaan aikaiseksi valtavat tsunamit. Tässä kaikessa ei maapallo ollut leppoisasti vedenpeitossa, vaan tilanne ennemminkin vastasi sitä, että maapallo oli isossa lingossa, jossa se lingottiin aivan uuteen 'kuosiin'.

Paikallinenkin tulva saa aikaiseksi suurta tuhoa.

Raamattu kertoo kaikesta tästä tapahtuneesta seuraavasti: 

Sinä peitit syvyyden kuin vaatteella, vedet seisoivat vuorten yllä. Ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne kiirehtivät pakoon. Vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut. Sinä asetit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaa peittämään maata. (RK: Ps. 104:6-9)

• Vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat siis vedenpaisumuksen jälkeen. Tämä tarkoittaa voimakasta maankuoren liikettä.

Vesi ei ollut puhdasta kirkasta vettä, vaan mutavelliä, joka kulki pitkin maan pintaa jopa yli 100 km/h. Tässä vauhdissa vesi muuttuu jo 'kovaksi' ja repii maankamaran rikki kavitaatiokuplien avulla, kuljettaa isojakin kiviä mukanaan ja sekoittaa kaiken mahdollisen. Suuret tsunamit pyyhkivät mantereen yli ja niiden virtaukset levittävät sedimenttikerroksia. Tsunamien välissä vesi saattoi laskea, maan pinta tulla näkyviin muutamaksi päiväksi tai viikoksi ja taas seuraava tsunami kerrosti lisää maata.

Näin syntyi virtaavan veden vaikutuksesta maakerroksia uudelleen ja uudelleen toistensan päälle. Tämä selittää myös, miksi näistä kerroksista on löydetty säilyneitä eläinten jälkiä ja jopa kivettyneitä pieniä aaltokuvioita, joita vesi tänäänkin jättää hiekkapohjaan. On selvää, että näiden on täytynyt säilöytyä nopeasti uuden sedimenttikerroksen alle, ennen kuin vesi ja tuuli ovat kuluttaneet ne pois.

Virtaavan veden ominaisuuksia on tutkittu laboratorioissa. On merkillistä, että virtaava vesi pystyy kerrallaan kerrostamaan useita sedimenttikerroksia luokittelemalla kiviaineksia niiden painon ja koon mukaisesti. Tällä videolla aiheesta opetusta: 

St Helenin tulivuori purkautui vuosina 1980-1982. Purkausten yhteydessä kerrostuivat kuvassa näkyvät kerrokset nopeasti virtauksen avulla. Myöhemmin vesi ja muta kuluttivat siihen kanjonin muutamassa päivässä. 

Vedellä on myös taipumus koota asioita yhteen lautoiksi ja haudata niitä kerralla. Nykyisinkin tätä tapahtuu valtavissa muovilautoissa, joita yhä enemmän kelluu merillä.

Edellisten mukaan meidän pitäisi siis nähdä jotakin seuraavaa, jos Vedenpaisumus on todella tapahtunut:

• Valtavia sedimenttikerroksia, jotka jatkuvat satoja ja tuhansia kilometrejä samanlaisena
• Poimuvuoria ja laaksoja.
• Merkkejä siitä, että sedimenttikerrosten välissä ei ole tapahtunut elämää eli esimerkiksi ei juuria kasvanut tai madot kaivaneet onkaloita.
• Eläimiä ja kasveja hautautuneina sedimenttikerroksiin ja fossiloituneina massiivisina kasaumina nopeasti. Näistä suurin osa pitäisi olla mereneläimiä.
• Merkittävissä määrin tulivuorten tuhkaa kerrostumien joukossa.

Ja juuri tätä me näemme tänä päivänä kun tutkimme maata. 

Maa-ainekset sedimenttikerroksissa ovat ensin kasautuneet hyvin tarkasti rajattuihin kerroksiin, jotka ovat viivasuoria ja joissa ei ole kulumia. Lopuksi suhteellisen nopea eroosio on leikannut siihen laaksoja ja muita muotoa:

Yllä olevan kuvan alemman mallin mukaiselta näyttää mm. kuuluisa Grand Canyon:

Näitä viivasuoria kerroksia on kaikkialla maapallolla olevissa sedimenttikerroksissa. Alla olevassa kuvassa näkyy viivasuoruus hyvin värin (materiaalin) vaihtumisen myötä.

Kuvassa alla on keskellä sedimenttikerroksia kivettynyt puunrunko, joka leikkaa kymmeniä ellei satoja tällaisia viivasuoria maakerroksia. Näitä tällaisia löytöjä on joka puolella maapalloa. Puut ovat usein ilman juuria ja latvoja tai voivat olla tyvi ylöspäin eli eivät ole kasvaneet tällä paikalla, missä ne ovat fossiloituneet.

Asia on varsin tuttu geologeille, vaikka ei juurikaan ole esillä. Tässä ote vanhasta geologian oppikirjasta.

Jos sedimenttikerrokset muodostuisivat hitaasti niin, että aina alempi kerros kovettuu kovaksi kiveksi paineen alla, niin alla olevan kuvan mukainen muodostelma ei olisi mahdollista. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin, että taipunut kohta on ollut vielä pehmeää 'muovailuvahaa' juuri Vedenpaisumuksen jälkeen.

Fossiilit usein löydetään valtavina röykkiöinä jopa kasoina. Tämäkin todistaa siitä, että vesimassat ovat niitä koostaneet: 

Maailman museoissa on jopa miljardi fossiilia. Näistä eräiden lähteiden mukaan 95% on selkärangattomia merieläimiä. Kun vielä vähennetään hyönteiset, kasvit ja kalat jää maaeläimille prosentin murto-osia ja tästäkin suurin osa on yksittäisiä luita.1 Tämä on juuri sellainen havainto, jonka voi olettaa Vedenpaisumuksen pohjalta, koska maaeläimet jäivät helposti pinnalle kellumaan ja hajoavat pikkuhiljaa, kun taas hitaasti liikkuvat merieläimet hautautuivat ensin mutamassojen alle.

On myös monia esimerkkejä siitä, että eläimet ovat nopeasti hautautuneet ennen kuolemaansa. Kuten tämä vielä ruokaileva kala: 

Se, mitä siis havaitsemme tutkimalla maanpintaa ja sedimenttikerroksia, ei ole vähäisessäkään ristiriidassa Vedenpaisumuksen kanssa. 

Olen kirjoittanut paljon lisää näistä havainnoista aikaisemmin. Löydät myös tietoa miten öljyä ja hiiltä syntyy suhteellisen nopeasti, ei miljoonissa vuosissa.

Linkit eteenpäin tällä  sivulla:  http://mistametulemme.blogspot.com/2018/01/50-geologiset-ja-fossiilitodisteet.html 

Muut viitteet:

1. http://www.wasdarwinright.com/fossils.htm