sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Miten eläimet eri mantereilta pääsivät Arkkiin? Ja Arkista takaisin eri mantereille?


Raamatusta selviää, että ennen vedenpaisumusta oli yksi manner ja yksi meri. Sekulaari tiede on samaa mieltä maan historiasta. Maapallon kuvaa katsoen voi hyvin nähdä, että Etelä-Amerikka ja Afrikka sopivat hyvin yhteen. Yhtymäkohdista löytyy myös samoja kivilajeja ja fossiileja. Näin voidaan olettaa, että Vedenpaisumuksen alussa, kun ensimmäiset fossiilit hautautuivat, oli vielä yksi manner. Luomiskertomus sanoo näin meren ja mantereen synnystä: 
  
Jumala sanoi: "Kerääntykööt taivaan alla olevat vedet yhteen paikkaan, ja tulkoon kuiva alue näkyviin." Näin myös tapahtui. Jumala nimitti kuivan alueen maaksi, ja vesien kerääntymispaikan hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. (RK: 1. Moos. 1:9-10)

  • Maa ja meri ovat näissä kohdin yksikössä, heprean sanat: erets ja yam.

Yksi manner mahdollisti myös eläinten pääsemisen arkkiin ilman, että Jumalan olisi pitänyt ne ihmeen omaisesti siirtää, kutsuminen  ja ohjaaminen riitti, joka sekin oli siis ihme.


Pangea - alkumanner

Vedenpaisumuksen aikaisia oloja kuvataan joissakin Raamatun jakeissa. Psalmi 18 avaa muutaman kohdan:

Ja Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua, tulla rakeita ja palavia hiiliä. Hän lennätti nuolensa ja hajotti heidät, paljon salamoita ja kauhistutti heidät.  Silloin vetten syvyydet tulivat näkyviin, ja maanpiirin perustukset paljastuivat sinun nuhtelustasi, Herra, sinun vihasi hengen puuskauksesta. (KR38: Ps. 18:14-16)

  • Maan perustusten paljastuminen kertonee laavasta ja tulivuoritoiminnasta. Vetten syvyydet taas kertoo siitä, miten merenpohja tuli näkyviin.

Jobin kirjassa,  joka on Raamatun vanhimpia kirjoja  ja kirjoitettu joitakin satoja vuosia Vedenpaisumuksen jälkeen, kuvataan lisää katastrofaalisia oloja:

Hänen vielä puhuessaan tuli toinen ja sanoi: "Jumalan tuli iski alas taivaasta, sytytti palamaan lampaat ja palvelijat ja kulutti heidät. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle." (KR38: Job 1:16)

Katso, hän salpaa vedet, ja syntyy kuivuus; hän laskee ne irti, ja ne mullistavat maan. (KR38: Job 12:15)

Mutta niin kuin vuori sortuu ja hajoaa ja kallio siirtyy sijaltaan, vesi kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan, niin sinä hävität ihmisen toivon. (RK: Job 14:18-19)

"Katso, kaikkea tätä on silmäni nähnyt, korvani kuullut ja sitä tarkannut. (KR38: Job 13:1)

Vedenpaisumuksen jälkeenkin olojen epävakaisuus oli siis poikkeuksellista.


Milloin mantereet jakautuivat? Onhan niitä kuitenkin nykyisin useita. Teoria ehdottaa, että mantereiden liike ja jakaantuminen tapahtuivat osin Vedenpaisumuksen aikana veden alla.

Maapalloa voidaan verrata tomaattiin. Tällöin maan kuori on sama kuin tomaatin ohut kelmumainen kuori, joka on suhteessa yhtä ohut kuin maan kuori - siis lähes mitätön maan kokoon nähden. Maapallolle kävi niin kuin tomaatille grillissä. Se lämpeni ja laajeni sisältä käsin ydinreaktioiden johdosta. Noussut paine puski niin vedet kuin laavaakin pintaan ja mursi ohuen kuoren. Tämän jälkeen sisällä olevan sulan aineksin lämpöliike kuljetti mantereita nopeasti erilleen toisistaan samalla kun uutta merenpohjaa syntyi laavan jäähtyessä. Tämä voidaan edelleen havaita esimerkiksi Atlantin keskiselänteessä.


Keski-Atlannin Selänne

Koska maa on pallo, niin erkaantuminen yhdessä paikassa tarkoittaa törmäystä toisaalla. Poimuvuoret syntyivät mannerlaattojen törmäyksessä, kun maa aines oli vielä elastista. Tämä voidaan nähdä esimerkiksi alla olevasta kuvasta, josta käy selville, että kiven on pitänyt olla vielä pehmeää, jotta se on voinut näin taipua. 





Raamattu kertoo lyhyesti milloin mannerten jakautumien tapahtui. Se oli muutamia sukupolvia vedenpaisumuksen jälkeen. Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Mahdollisesti tällöin vedenpinta nousi niin korkealla, että kulkuyhteys katkesi. Mannerten varsinainen jakautuminen oli siis tapahtunut aikaisemmin, mutta maanpinnalla olevan tarkkailijan mielestä jakautuminen tapahtui veden noustessa, kun kulku estyi. Tai sitten silloin todella koettiin vielä joitakin sellaisia nopeita mantereiden liikkeitä, jotka katkaisivat kulkuyhteydet.


Eeberille syntyi kaksi poikaa. Toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanaan maa jakaantui. Hänen veljensä nimi oli Joktan. (RK: 1. Aik. 1:19)


  • Osana sukuluetteloa vain mainitaan ikään kuin ohimennen, että näin tapahtui. Vanha Raamatun käännös kääntää tämän niin, että kansat jakaantuivat, mutta tässä vaiheessa sukuluetteloissa on jo selkeästi hepreankielelle vieraita nimiä, joten kansojen jakautuminen Baabelin tornilla on tapahtunut jo ennen Pelegin aikaa. Lisäksi käytetty hepreankielinen sana on erets, joka tarkoittaa selkeästi maata eikä kansoja.

Miten siis kengurut pääsivät Australiaan? Ennen mantereiden jakautumista välittömästi vedenpaisumusta seuranneina vuosisatoina kenguru pääsi Australiaan pomppimalla - se kun ei osaa liikkua muilla tavoin

Entä milloin jääkausi oli? Mannerlaattojen voimakas liike ja merenpohjan 'repeäminen' aiheuttivat voimakkaita tulivuorenpurkauksia veden alla. Tämä lämmitti merivettä voimakkaasti. Samanaikaisesti ilma oli täynnä tulivuoren tuhkaa ja höyryä. Ilmakehä ei enää päästänyt auringonvaloa läpi, joten muodostui ydintalvi. Lämmin merivesi piti meret rannikot sulana ja höyrystyminen jatkui, mutta kylmä ilma jäädytti sisämaat ja lunta ja jäätä kerrostui suhteellisen nopeasti.

Lyhyt video tulivuoren purkauksesta veden alla auttaa ymmärtämään, mitä se on ollut, kun kaikkialla on tapahtunut tätä samaa:






Tieteessä kuvattu hidas jääkausi on ongelmallinen ja sen syntymekanismia ei osatakaan selittää. Sillä kun ilmasto lämpenee hitaasti, niin meret jäätyvät, eikä höyrystymistä tapahdu enää sen jälkeen. Täten sateet jäisivät hyvin vähäisiksi.

Jääkausi oli siis välittömästi vedenpaisumuksen jälkeen. Vasta muutamien seuraavien vuosisatojen aikana jääkausi alkoi vetäytymään. Jobin kirja kertoo useassa kohdin hyytävistä olosuhteista, jotka ovat aika vieraita tämän päivän Lähi-Idälle:

Kenen kohdusta on jää tullut, ja kuka on synnyttänyt taivaan härmän? Vesi tiivistyy kuin kiveksi, ja syvyyden pinta sulkeutuu kiinni. (KR38: Job 38:29-30)
Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen. Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat. (KR38: Job 37:9-10)



Tämä edelle suppeasti kuvattu mannerlaattojen nopean liikkumisen teoria tunnetaan nimellä Catastrophic Plate Tectonics. Siitä löytyy paljon materiaalia netistä kuten esimerkiksi video alla. Se eroaa sekulaarin tieteen hitaasti etenevästä mannerlaattojen liikkeestä juuri sillä kuinka nopeasti asiat tapahtuvat. Sekulaarissa tieteessä kaikki tapahtuu hitaasti miljoonien vuosien aikana, koska sattumaan pohjautuva evoluutiousko vaatii näitä pitkiä aikoja (tosin sekään ei auta). Jumala taas loi kaiken kuudessa päivässä, joten aikoja ei tarvitse keinotekoisesti venytellä.

Tämä video kertoo erinomaisen hyvin animaatioin, mistä oli kysymys mannerten jakaantumisessa:


Lisämateriaalia aiheesta esimerkiksi:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti